Perjantai-illan heitän ilmoilla muutaman ajatuksen eräästä harjoittelun suunnittelun
peruskysymyksestä. Tehovaihtelu on harjoittelussa äärimmäisen tärkeää. Rajaan
tässä tehovaihtelun koskemaan yhtä harjoitusviikkoa, eli hienosti sanottuna
mikrosykliä (se on usein viikon pituinen, tosin sen ei tarvitse välttämättä
olla).
Älä jää junnaamaan keskiteholle
Treenissä tulee olla riittävästi polaarisuutta. Tässä
tarkoitan tällä termillä ääripäitä, nimen omaan harjoittelutehossa. Eli harjoittelussa tulee olla riittävän
matalatehoisia harjoituksia ja toisaalta riittävän kovatehoisia. Tässä muutama pohdinta
aiheesta sekä siitä, mihin se usein johtaa:
- Kuntoilijoilla (ja myös usein urheilijoilla) tyypillinen virhe on seuraava: Matalatehoinen treeni on liian kovatehoista ja kovatehoinen treeni on liian matalatehoista.
- Tämä johtaa siihen, että treenissä on paljon keskitehon ”puurtamista ja vääntämistä”
- Tämä johtaa siihen, että energiantuottojärjestelmien, hermoston ja lihassolujen kuormitus on hyvin samankaltaista
- Tämä johtaa siihen, että palautuminen alkaa pian kärsiä
- Tämä johtaa siihen, että kovatehoisista treeneistä ei saa kovatehoisia, vaikka yrittäisi
- Tämä johtaa suorituskyvyn jämähtämiseen paikalleen ja jopa sen taantumiseen-
- Tämä johtaa erittäin huonossa vaihtoehdossa yliharjoittelutilaan tai kuntoiluharrastuksen hiipumiseen.
Muista siis tehdä suosiolla matalatehoiset treenit
matalatehoisina, vaikka ne ”eivät tunnu missään”. Jos kevyt treeni tuntuu vähän
liian helpolta, se on yleensä onnistunut. Jos pyrit kovaan treenitehoon, kysy
itseltäsi, teetkö kaikki nyt niin hyvin ja keskittyneesti kun mahdollista, nousujohteisuuteen pyrkien?
Tässä on usein petrattavaa.
Kuva 1. Iso ja pieni, kova teho ja matala teho. Myös harjoittelusta on löydyttävä vastakohtia, jos mielii sen säilyvän kehittävänä (kuva englishcenters.org) |
No niin, polaarisuutta nyt peliin! Uskalla treenata
matalalla teholla, mutta uskalla tehdä myös kunnon irtiottoa! Vältä jatkuvaa
välialueella majailua!
PT-Timppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti