Huippu-suoritus on aina kiehtonut meikäläistä. On hienoa ja joskus jopa hämmentävää seurata huippu-urheilijan tai vaikkapa virtuoosin lailla soittavan muusikon
suorituksia. Huippu-suoritukseen tarvitaan tietty määrä geneettistä
lahjakkuutta, mutta eräs huippuja kiistatta yhdistävä tekijä on harjoittelu –ja
erittäin runsas harjoittelu. Huippujen tekemisistä kannattaa myös ottaa oppia,
vaikka kilpaurheilutasolle itse tähtäisikään.
Itselläni suuren mielenkiintoni kohteena ovat vuosien
varrella olleet huippu-suoritukset paitsi urheilussa myös musiikissa. Sekä
urheilussa että musiikissa huippusuorituksia mystifioidaan. Esimerkiksi
taidoistaan kuuluisan blueskitaristi Robert Johnsonin kerrottiin myyneen
sielunsa paholaiselle tienristeyksessä, jolloin hän sai itselleen huomiota herättävät
taidot. Todennäköisesti hän kumminkin vain istui kärsivällisesti vuositolkulla kaiken liikenevän vapaa-aikansa kitaransa kanssa, pyöritelleen savikiekkoja puhki levysoittimellaan,
pyrkien oppimaan ihailemiensa muusikoiden kikkoja. Myös urheilussa kaikissa
tiukasti kilpailluissa lajeissa terävintä kärkeä yhdistää valtava
harjoitusmäärä –työtä, työtä ja työtä. Mutta pelkkä määrä ei vielä riitä.
Pelkkä harjoitus EI tee mestaria
10 000 tunnin sääntö on ollut usein tapetilla
expertiydestä puhuttaessa, vaikka sitä on viime aikoina haastettukin. Tämä
kertyvä harjoitusmäärä näyttää tosiaan yhdistävän lajissa tai alallaan
huippu-tasolle nousseita. Mutta se ei vielä riitä. Monet meistä tekevät tiettyä
arkiaskaretta tai työtehtävää tuon 10 000 tuntia, mutta taidot tehtävässä
eivät silti yllä mitenkään poikkeukselliselle tasolle –eivät välttämättä edes
juuri yli tuhatkunta tuntia harjoitelleen henkilö. Mistä on kyse?
Huippu-suorituksia tutkittaessa on havaittu eräänlainen
autopilotti-ilmiö. Ihminen oppii yksinkertaisempia liikuntataitoja tai autolla
ajamisen kaltaisia motorisia toiminnoissa kohtalaiselle tasolle noin 50
tunnissa. Sen jälkeen jokaista seuraavaa siirtoa ei tarvitse etukäteen miettiä,
vaan ne sujuvat enemmän tai vähemmän itsestään. Nyt autopilottivaihe loksahtaa
helposti päälle. Esimerkiksi huippu-suorituksia tutkinut Anders Ericsson uskoo,
että amatöörit jäävät amatöörivaiheeseen etupäässä siksi, että he ovat
tyytyväisiä sen hetkiseen taitotasoonsa (tai toisaalta suorituskykytasoonsa) ja
eivät sen jälkeen viitsi, osaa tai uskalla analysoida tekemistään jatkuvasti ja
etsiä uusia tapoja kehittyä ja haastaa itseään. Ilmiö siis pysäyttää kehittymisen.
Harjoittele laadukkaasti!
Monilla meistä ei ole kuntoilun suhteen aikaa tai tarvetta
käyttää 10 000 tuntia jonkun ominaisuuden harjoittamiseen. Mutta ei se mitään, loistavia tuloksia
on saatavissa vähemmälläkin määrällä. Siksi erityisesti alkun kehityspyrähdyksen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää, että analysoit omaa tekemistäsi
harjoittelussa ja pyrit löytämään siitä kehitettävää –tämä on muuten huomattavasti
tärkeämpää kuin optimaalisen aminohappoprofiilin säätäminen. Mietipä vaikka näitä asioita:
- Mitä voisit tehdä paremmin harjoituksissa tai niihin valmistauduttaessa?
- Mitkä ovat vahvuutesi? Tee niistä vieläkin vahvempia!
- Mitkä ovat heikkoutesi? Paranna niitä ja varmista vähintäänkin, että ne eivät muodosta sinulle pullonkaulaa suorituskyvyn parantamisessa.
- Seuraa, tapahtuuko harjoittelussasi mitään edistymistä? Autopilottivaiheen tyypillinen tunnusmerkki on juuri junnaava kehitys.
- Haasta itseäsi enemmän. Tee kriittinen katsaus siihen, möllötätkö mukavuusalueellasi, vai pyritkö oikeasti eteenpäin.
- Hanki ulkopuolista palautetta. Valmentajat ohjaavat huippu-urheilijoita mutta myös kuntoilijoita oikeaan suuntaan –harjoittelemaan asioita, joita he tarvitsevat eikä pelkästään asioita, joissa he ovat hyviä tai joita he tykkäävät tehdä. Esimerkiksi huippu-muusikoilla samassa roolissa ovat opettajat.
Huomenna taas jatketaan! Parhaiten pysyt ajan tasalla TH-Valmennuksen Facebook-sivujen kautta.
Sujuvaa sunnuntaita!
PT-Timppa
Lähteet
Ericsson
KA. 1998. The scientific study of expert levels of performance. High ability
studies 9:90.
Ericsson KA
ym. 1993. The role of deliberate practice in the acquisition of expert
performance. Psychological review, 100, 363-406.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti