perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 10. "Äijä-kiinteytystä" napakalla otteella -useimmilla rasva ei pala kuin itsestään

Alkusyksystä 2015 sain yhteydenoton 40 –risat herrasmieheltä. Hän totesi: ”Haluan oppia syömään laadullisesti ja määrällisesti oikein loppuelämän,  jotta liikuntaa harrastamalla voisi hyvin.  Ja tässä on tullut 37 vuotta harrastettua liikuntaa, olisi mukava, että myös näyttäisi siltä, että harrastaa liikuntaa!”.


Varasin valmennuspaikan, ja loppuvuodesta 2015 pääsimme hommiin. Rasvaa oli päässyt kertymään kroppaan melko reippaasti. Rasvaprosentti oli lähtötilanteessa 20,5 ja vyötärönympärysmitta osoitti kohonnutta sydän- ja verisuonitautien ja tyypin 2 –diabetes riskiä.  Mutta otimme härkää sarvista. Loistava juttu kehonkoostumuksessa on se, että käytännössä aina meillä on mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen –ja tehokkaasti. 

Asiakkaani teki todella ahkerasti hommia. Rasva saatiin sulamaan ja lihaksista pidettiin kiinni tiukalla treenillä. 6 kuukaudessa, kesään 2016 mennessä asiakkaani oli muokannut kroppansa urheilulliseen kuntoon:


Vyötärön ympärys                                    -17 cm

Rasvaprosentti                                          20,5% > 11,2%


Kuva 1. 6 kk rasvanpoltto-projekti maaalissa. Kropan rasvamäärä on urheilullisella tasolla ja vyötärönympäryksestä on kadonnut lähes 20 cm. 



Rasvanpolttolahjakkuus - toisilla rasva palaa vihellellen, toisilla homma vaatii tarkempaa otetta 



Tämä projektimme on mainio osoitus siitä, että useimmilla meistä rasva ei valitettavasti pala kropasta kuin itsestään tai epämääräisillä pikku kikoilla. Mutta se palaa silti, kun palikat ovat oikealla tavalla kohdallaan. Ja se palaa ilman, että rasvanpoltto on valtavaa käsimysnäytelmää. 

Toisilla meistä kropan rasvaprosentti tippuu yllättävän helposti yllättävän alas. Melko usein rasvanpolttolahjakkaat ovat innokkaita julistamaan, että pienellä herkkujen karsimisella ja muutamalla portaiden kävelyn lisäämisellä tulee huimia tulosia ja paino putoaa kuin itsestään. Valitettavasti suurimmalla osalla meistä asia ei ole näin. 

Useimmiten tarvitaan hieman systemaattisempaa otettaa. Monilla rasvanpoltto voi silti olla on hieman hitaampaa ja rasvanpolton etenemisessä tarvitaan enemmän erilaisia viilauksia, jotta homma saadaan väistämättä eteen tulevien tasanteiden kohdalla etenemään.

Tässäkään tapauksessa rasva ei suinkaan palanut kropasta itsestään. Asiakkaallani eteneminen oli suoraviivaista, mutta siihen tarvittiin erilaisia työkaluja.  Käytimme ajoittaisia energialisiä ja kropan energiavarastojen täyttämistä, jotta saimme homman etenemään. Tämä on usein tärkeää. Kroppaamme pitää nimittäin hieman ”juksata”, jotta rasvanpoltto jatkuu ja tasanteilta päästään eteenpäin.

Kuuntele palautumista ja fiiliksiä -hirveä nälkä ja jatkuva väsymys eivät kuulu rasvanpolttoon



Normaalissa kropan kiinteyttämisessä ja rasvanpolttoprojektissa ei tulisi kauaa sietää todella heikkoja treenifiiliksia tai jatkuvasti piinaavaa nälkää. Samoin treenitehosta kannattaa pitää tiukasti kiinni. Toissa päivänä julkaisemani treenifiilisten nyrkkisääntö pätee tässä erittäin hyvin.

Kun tavoitteena on rasvanpoltto, tökkien treenien kohdalla kannattaa tuossa luukussa mainitsemani kevennyksen lisäksi liittää mukaan myös pieni energialisä –rasvanpolton kannalta välttämättömästä energiavajeesta tulee nousta esimerkiksi 2-3 päiväksi kulutusta vastaavalle energiatasolle tai hieman sen yli. Ja tämä energialisä kannattaa ottaa etupäässä hiilihydraattirikkaasta ruuasta, kuten riisistä, perunasta, leivästä tai puurosta. Jopa sokeripitoiset herkut ovat monesti aivan ok, kyllä vaan. Silloin hommassa pääsee taas mukavasti eteenpäin.

Energian lisääminen voi tuntua joskus hankalalta ja se itse asiassa nostaa yleensä painoasi, Mutta tee se silti. Ei kannata olla huolissaan, sillä tämä painonnousu ei ole rasvaa, vaan treenitehoa parantavaa hiilihydraattia ja vettä (kuten tästä luukusta voit lukea).

Perusperiaatteet pohjaksi -ja ylläpito onnistuu 



Istuimme kesällä 2016 alas ja kävimme läpi projektiamme. Olin todella tyytyväinen, kun asiakkaani totesi, että ruokailunperusperiaatteista oli tullut hyviä tapoja. Sen jälkeen hommaa oli hyvä vielä eteenpäin ja siirtyä ylläpitovaiheeseen.


Ylläpitovaiheessa on se mainio juttu, että mikäli ravitsemuksen keskeiset periaatteet ovat hanskassa, kropan koostumus pysyy erittäin hyvällä tasolla huomattavasti rennolla otteella. Kyse on nimittäin siitä, että enää et ole energiavajeessa, vaan energiatasapainoissa. 

Kalenteri jatkuu taas huomenna. Sitä ennen voit vaikkapa miettiä omaa rasvanpolttotavoitettasi. Pääset siinä varmasti eteenpäin, olitpa sitten rasvanpoltto"lahjakas" tai et! :) 



Mukavaa päivää!

PT-Timppa

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa!






Voit halutessasi lukea lisää rasvanpoltosta, rasvanpolttolahjakkuudesta, energialisäyksistä ym. uunituoreesta kirjastani "Lihaskasvu ja rasvanpoltto -tee tuloksia Suomen kokeneimman treenarin menetelmällä". Jos koet, että siitä voisi olla hyötyä ja iloa Sinulle tai läheisellesi vaikkapa pukinkontin kautta, kirja on nyt kampanja-hintaisena kalenteri-startin kunniaksi. Lisätiedot ja tilauslinkin löydät  täältä.


2 kommenttia:

Sanna Nurila kirjoitti...

Kuinka usein energian lisäystä kannattaa tehdä?

Timo Haikarainen kirjoitti...

Moi Sanna!

Tämä on erittäin yksilöllistä. Riippuu ihmisestä ja ruokvalion sisällöstä. Yleensä kerran viikossa pienenä määränä. Isommat 2-3 pv lisäykset yksilöstä ja tuntemuksista riippuen esim. 3-6 vk välein.

Hyviä treenejä :) *

Timo