lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 18. Pakarat keilapalloiksi ja selkäkivut historiaan 7 kuukaudessa!

Moikka!

Kropanmuokkauksen ja terveysmuutujien kohentamista ei ole aina helppo aloittaa. Kynnys voi olla joskus kovin korkea. Mutta kannattaa silti aloittaa. Tämän asiakkaani tarina osoittaa, että voit vaikuttaa kroppasi ulkomuotoon, hyvinvointiin ja esimerkiksi moniin kiputiloihin nopeammin ja tehokkaammin kuin uskoitkaan! 

Maaliskuussa 2016 sain seuraavan mailin tulevalta asiakkaaltani:

"Kaipaisin apuasi erityisesti ryhdin ja yleisen voinnin parantamiseen. Olen rakenteeltani pitkä ja hoikka, eli painonpudotus ei missään nimessä ole tavoitteena - pikemminkin päin vastoin.. Kaikkein pahiten tämänhetkistä elämääni häiritsevät hartia- ja selkäkivut. 
Niska- ja hartiasärky on päivittäistä, ja ne ongelmat alkoivat jo lukioikäisenä. Nyttemmin särkyä on ilmennyt koko selän alueella. Alaselkä tuntuisi välillä suuttuvan kävelemisestä. "

Tapasimme, ja pääsimme aloittamaan hommat huhtikuussa. Aloitus ei ole aina helppoa. Asiakkaani sanoin:

"Koko projekti tuntuu vähän liikkuvalle mutta silti alipainoiselle istumatyöläiselle jokseenkin pelottavalta, erityisesti kuntosaliharjoittelu. Olen aiemmin käynyt kuntosaleilla vain "tutustumiskäynneillä" ja pelkkä ympäristö laitteineen nostaa niskakarvat pystyyn ja olen sata varma, että ilman taitavaa ohjausta kädestä pitäen saisin itseni vain nykyistäkin pahemmin hajalle".


Homma käyntiin -keho muokaantuu nopeasti 


Lähdimme viemään tilannetta eteenpäin yksilöidyllä  treenillä ja ruokavaliolla, jonka määrin asiakkaalleni hermolihasjärjestelmä-analyysini perusteella.

Kokonaisuus käynnistyi hyvin ja jo parissa viikossa kehonkoostumuksessa alkoi näkyä selkeitä muutoksia. Marraskuussa asiakkaani oli saanut aikaan mainoita tuloksia, kropaan kertyi lihasmassa, sporttisia muotoja ja kivut katosivat. 


7 kuukauden päästä, marraskuussa asiakkaani oli saanut aikaan muun muassa seuraavaa: 

Lihasmassa +3,6 kg 

Olkavarren ympärys + 3,7 cm 

Voimatasot  liikeriippuvisesti +30 - 120 %




Kuva 1. "Mullahan on ihan julmettu peräsin! :D". Säännöllinen, nousujohteinen ja yksilöity paratreeni tuotti mainoita tuloksia. Samalla kehon kokonaislihasmassa nousi 3,6 kiloa. 



Pakaralihakset kasvamaan -kroppaan sporttisia muotoja ja selkäkivut siirretään historiaan 



Pakaralihas on kroppamme suurin yksittäinen lihas. Sitä tehokkaasti treenaamalla kroppaan saa todella mukavasti lisää sporttisia muotoja.
Pakaralihas on mukana myös alaselän tukemisessa ja sen oikeanlainen ja tehokas aktivoituminen tehostavat käytännössä kaikkia liikuntasuorituksia. Kiinnitän lihaksen (ja parin muun lantion seudulla sijaistsevan pienemmän lihakset toimintaan suurta huomioita niin kuntoilija kuin urheilija-asiakkaillani). Tämä asiakkaani kommentti kuvaa hyvin, miten pakaroiden tehokas toiminta ja voiman sekä lihasmassan kasvu näkyy arjessa ja muissa liikuntasuorituksissa:

"Minulle tuli vielä mieleen sellainen huomaamani muutos viime kertaisten jutustelujen lisäksi, että minulla kiertyi ennen jalat niin voimakkaasti sisään päin, että pyöräillessä saattoi joskus jopa polvet kolista yhteen. Nyt sekä polvet että jalkaterät osoittavat eteenpäin ilman että kiinnitän asiaan mitään huomiota! Ja tuntui muuten tosi oudolta ja jotenkin "väärältä", kun kerran tarkoituksella kokeilin vanhaa liikerataa".

Pakaroiden, keskivartalon ja yläselän vahvistaminen ja kropan yleisen voimatason sekä liiketaidon huima parannus hävitti myös asiakkaani kiusaavat niskahartia- ja selkäkivut, Koko asia unohtui nopeasti ja asiakkaani pystyi keskittämään huomionsa etenevästä treenistä nauttimiseen kivun miettimisen sijaan. 

Kuva 2. Sporttiset lihasmuodot muokaavat paitsi kropan ulkomuodon uusiksi ja samalla kehon toiminta tehostui huimasti ja selkäkivut katosivat. 


Pakaroiden tehokkaassa treenaamisessa, erityisesti hoikalla ihmisellä, voi kuitenkin olla yksi pikku ”miinuspuoli”, jota asiakkaani kommentti kuvaa hyvin ;)

Muutamia housuja on pitänyt laittaa kierrätykseen, kun takapuoleni ei enää mahdu niihin :D”.


Pakaratreenin peruspalikat - näillä liikkeillä saat "keilapallot" esiin 


Pakaratreeniä kannattaa toteuttaa, liikeillä, jotka aktivoivat pakaroitasi tehokaasti ja joissa tunnet hyvin niiden työn. Askelkyykyt , maastavedot (ajatuksiani ja vinkkejäni näihin liikkeisiin löydät linkeistä) sekä erilaiset eristävämmät liikkeet, kuten lantionnostot ja pakarapotkut toimivat hyvin. Yleensä kuorrutan asiakkaideni harjoittelua erilaisilla eristävillä lisäliikkeillä ja valitsen pakaran alueen teholiikkeiden sarja-, ja toistomäärät sekä treenitiheyden asiakkaalle tekemäni hermolihasjärjestelmä-analyysin avulla. Joskus eksoottisemmat liikevalinnat toimivat myös, yksi sellainen tässä artikkelissani.

Pääsääntöisesti kannattaa käyttää laajaa toistoaluetta. Pelkkä maksimivoima lyhyillä sarjoilla ei ole optimaalista, toisaalta 30-40 toiston pumppaukset "koiran-pissitystä" tai sumokyykkyä kahvakuulalla eivät yksin riitä mihinkään. Näiden yhdistäminen on paras vaihtoehto. 


Aloita oma kropanmuokkauksesi ja terveyden edistämisei vaikka epäröisit hieman!



Pakaroita ja muita kropan lihaksia siis voi vahvistaa ja kasvatta. Kroppaa voi muokata. Niskahartia-seudun kivuista ja alaselkäkivuista voi päästä eroon. Jopa nopeammin kuin osasit ikinä odottaa!

Ota rohkeasti ensimmäinen askel kohti vahvempaa ja tehokkaampaa ja terveempää kehoa –se kannattaa.


Tiedän vallan mainiosti, että kuntosalitreenin aloittamiseen voi joskus olla melkoinen kynnys. Muistan itsekin kun sinne ensimmäistä kertaa menin: Saliympäristö voi tuntua arveluttavalta, jopa pelottavalta: Mitä siellä oikein pitää tehdä ja miten?

Onneksi harjoittelu on kuitenkin melko suoraviivaista (ainakin sen pitäisi olla, jos haluaa tuloksia) ja siihen pääsee näppärästi kiinni –jos ei muuten niin ohjatulla avulla. Onneksi saat apua harjoitteluusi useimmilta kuntosaleilta. Hommassa voi siis päästä todella eteenpäin todella sujuvasti ja ilman turhauttavaa arpapeliä.

Aloita harjoittelu, tai vähintään treenistarttisi suunnittelu ja tänään -pian olet pidemmällä kuin uskoitkaan! 

Mukavaa päivää!

PT-Timppa

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa 

ps. Lähiaikoina olen saanut paljon tiedusteluita treenin alkuvaiheen todella tehokkaasti, mutta turvallisesti starttaavista valmennuskokonaisuuksista.. Harmittaa, mutta vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja henkilökohtaisten PT-ja ravintopvalmennuspaikkani ovat rajalliset.. :( Ei-oota on kurja tarjota, minusta on mukavampi jeesata ihmisiä eteenpäin kohti heidän tavoitteitaan. Siksi starttaan 15.1.2017  yhteistyössä Kuntokompassin porukan jeesillä lihaskasvuun ja rasvanpolttoon tähtäävät 4 kk nettivalmennukset miesten ja naisten ryhmille.

Jos sinua kiinnostaa tehokas, 
tavalliselle treenaajalle 15 vuoden ja 21 000 face-to-face valmennustunnin aikana optimoitu valmennuskokonaisuus jossa teemme hommat keskittyen super-tehokaaseen treeni- ja ravintokokonaisuuteen, myös pakaroille todellisen tehoärsykkeen antaen, olet lämpimästi tervetullut mukaan. Miesten version valmennuksesta löydät täältäNaisten valmennukseen pääset mukaan täältä


Ei kommentteja: