sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Luukku 8. Vau, mikä vatsa! 44-vuotias nainen saavuttaa vihdoin kiinteytystavoitteensa lukuisten yritysten jälkeen!


Availin mailiani syyskuussa viime vuonna. Siellä odotti yhteydenotto 44-vuotiaalta asiakkaltani. Hän oli ajautunut umpikujaan kiinteytystavoitteensa kanssa. Hän oli kokeillut PT-palveluita ja nettivalmennuksia, mutta ne eivät olleet tuottaneet toivottuja tuloksia.. 

Asiakkaani kertoi, että usko siihen, että työ itsensä hyväksi tuottaa selkeitä ja konkreettisia tuloksia alkoi horjua pahemman kerran. 

Mutta onneksi hänellä oli uskoa kokeilla vielä kerran. Tämä on tarina siitä. Ja myös siitä, että kiinteytyksen ja kehityksen lukot on yleensä avattavissa "salapoliisityöllä". Ja siitä, että menetelmät tähän saattavat joskus olla hieman kummallisia...

7 kk projekti käynnistyy joulun alla.. 


Pääsimme aloittamaan hommat hieman ennen joulua. Asiakkaani saapui Jyväskylään "pitkänmatkalaisena" vapaapäivänään. Istuimme alas, keskustelimme. Ja ryhdyimme harjoittelemaan. Kartotin hermolihasjärjestelmä-analyysilläni asiakkaan vahvuudet ja heikkoudet treenissä. Samoin tein lähtömittaukset kehonkoostumsesta. Siitä alkoi harjoitus- ja ravintosuunnitelman viimeistely. Sitten oli toteutuksen vuoro!

Hyppään kuitenkin ensin kesäkuuhun 2019, ja siihen, mihin asiakkaani pääsi tästä pattitilanteesta. Sitten kerron, mitkä keskeiset jutut siinä oli takana :) 

Tässä video. Kun katsot sen, huomaat valtavan muutokset vatsan, reiden, pakaroiden ja ylävartalon kiiteydessä.

Lue eteenpäin, niin tiedä, miten katkaisimme asiakkaani kehittymättömyyden kierteen ja käänsimme sen huimaksi kehittymiseksi 7 kk ainana!

HUOM! Paina videon ikonia kaksi kertaa, niin 20 sekunnin video alkaa pyöriä!



Tässä vielä asiakkaani mittamuutoksia 7 kk ainana (sisältäen herättelysyklini)

Paino                              66kg > 60kg
Vyötärön levein kohta    85,7 cm > 70,7 cm (-15 cm)

Lantionympärys             105,2 cm > 97 cm
Reidenympärys              61,4 cm > 57,6 cm 



Kiinteytystilanteen haasteemme alussa, ehkä sinäkin olet törmännyt näihin? 

Asiakkaani tilanne oli alussa melko tyypillinen: 

  • Monenlaista treeniä oli kokeilu, mutta tulokset kiinteytypuolella eivät olleet mainittavia
  • Ruuansulatuksen kanssa oli hieman ongelmia
  • Myös vuorotyö aiheutti omat haasteensa, energiataso arjessa oli matala
  • Unen määrä ja laatu oli kehnoa, palautuminen ei tuntunut toimivan hyvin
  • Pieni leikkaus yläraajassa asetti haasteita treenien suunnitteluun alussa. 


Mutta haasteet on tehty selätettäviksi. Ryhdyimme hommiin! 

Keskeinen tekijä kehittymisen takana -lepo ja kropan rasvanpolttokyvyn palauttaminen


Otimme aluksi käyttöön kehon herättelysyklini. Tämä on menetelmä, jonka olen kehittänyt juuri niihin tilanteisiin, joissa ”salapoliisityöni” perusteella arvioin, että eteneminen onnistu "tavanomaisin keinoin". Eli tuloksia ei saada usein toimivilla ruokavalion vakioinlla, tarkennuksilla sekä yksinkertaisesti harjoittelemalla tehokkaammin tai laadukkaammin. 

Herättelysyklin tavoite on palauttaa kehon rasvanpolttokapasiteetti järkevillä kaloreilla ja varmistaa, että aineenvaihdunta kiihtyy ja elimistö on palautunut sekä valmis ottamaan vastaan treeniärsykettä.

Herättelysyklini sisältää yleensä sekä ruuan lisäämistä että joskus harjoittelun erittäin voimakasta keventämistä. Niin tein asiakkaan kanssa myös nyt.

Hyvä puoli herättelysyklissäni on, että 90% tapauksissa voima, kestävyys ja lihasmuodot kuitenkin alkavat KEHITTYÄ sen aikana. Samoin rasvaa alkaa palaa. Kyse siis EI ole sohvalla istumisesta ja ruuan pututtamisesta.

Herättelevä ruokavalio käyttöön ja riittävä määrä hiilihydraatteja tukemaan treeniä, palautumista ja rasvanpolttoa -kroppa vastustelee aluksi..


Asiakkaallani hiilihydraatin ja energiansaanti oli hyvin matalla. Aloimme lisätä sitä tasaisesti. Aluksi kroppa vähän nikotteli vastaan, mikä on tyypillistä. Riittävä ruokamäärä ei meinannut upota ja ruuansulatus reagoi hiilareihin "turvottamalla". 

On normaalilia, että kroppa reagoi muutoksiin. Jos tärkkelyspitoista hiilaria (riisi, peruna, pasta, leipä ym.) ei ole tullut pahemmin, kroppa ei aluksi osaa käsitellä sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tässä vaiheessa suurin osa ihmisistä lyö hanskat tiskiin ja toteaa: ”Mähän tiesin! Nämä hiilarit eivät sovi mulle!”. Sitten he menevät takaisin vanhaan ruokavalioonsa. Entä millaisia tuloksia se tuottaa, jos tekee asioita samalla tavalla kuin aikaisemmin? Samoja tuloksia kuin aikaisemmin. Ja tuloksena on edelleen tasanne, junnaaminen ja väsymys. Jotain on siis PAKKO muuttaa, jos haluaa tuloksia!

Ymmärrän hyvin tämän "muutosvastarinnan". Monet herättelysyklini periaatteista kuulostavat äkisti järjenvastaisilta. Ja hyvin erilaisilta kuin monien (yleensä vain netissä valmennuksen face-to-face lattiatyön sijasta pyörivien) ketoosi- ja "detox-puhdistus" -gurujen opit. Mutta ne toimivat. Ja minua kiinnostaa nimenomaan toimivuus ja asiakkaideni tulokset. 

Pian alkoi kuitenkin tapahtua.. Ruoka alkoi maistua, uni kohentua, ja ruuansulatus toimia paremmin. Ja mikä parasta, rasva palaa. Jo ensimmäisessä seurantamittauksessamme noin 1,5 kk aloituksesta rasvaprosentti oli hujahtanut 31,7% tasosta 26,6% tasoon!

Palautumisen kautta suunniteltu harjoittelu alkaa tuottaa tuloksia!



Kun aloitin hommat ”märkäkorva-PT:nä” 2000-luvun alussa, kuulin seuraavia kommentteja:
"Treenillä pitää kuluttaa mahdollisimman paljon kaloreita, se laiduttaa eniten! Tai pitää liikkua ________ sykealueella/välineellä/treenimuodolla (syötä tuohon kulloinkin voimassa oleva trendi), silloin rasva palaa!". 

Ja mikä harmillista, kuulen näitä kommentteja edelleen..

Mutta lukuisten epäonnistumisten kautta tajusin, että kropanmuokkauksessa treenin tärkein tehtävä on lisätä voimaa ja suorituskykyä kuntosalilla ja kestävyystreeneissä niin, että treenistä palautuu hyvin!

TÄMÄ johtaa huomiota herättäviin kropanmuokkaustuloksiin! Siksi palautumiskapasiteetti oli aluksi hoidettava kuntoon. 

Asiakkaani uni oli alussa hieman heikkoa, ja sykkeet tuppasivat pomppia todella korkealla pienessäkin kuormituksessa. Siksi treenin piti olla aluksi maltillista. Mutta pian palautumiskapasiteetti alkoi kasva, unet kohentua.

Tämä oli seurausta a) palautumis- ja kehittymispää edellä (ei kalorinkulutus- tai paras rasvanpolttolaji) edellä tehdystä treenistä ja b) ruokavaliosta, joka tulee kehittymistä ja palautumista optimaalisesti (ilmainen lisävinkki: Se EI ole ketoosi-ruokavalio).


Treenit kulkenut hyvin ja motivaatio kunnossa tekemiseen😊👍 Ilolla saa itsekkin seurata omaa kehitystä, fiilis on niin hyvä kun olokin on todella kevyt😊 Vatsakivut ja turvotukset eivät vaivaa enää kuin ihan satunnaisesti, ihanaa!!!





Ja sitten etenemme treenissä palautuminen edellä, ja lisäsimme pikku hiljaa kuormitusta. Ja voimaennätykset paukkuivat viikoittain! 



Kuva 2. Vau, mikä vatsa! Keskivartalon kiinteys lisääntyi huimasti projektimme aikana ja vyätärön leivein kohta kaventui 15 cm!


Kun olimme saaneet herättelysyklin päätökseen, oli hyvä edetä kiinteyttävän treenin ja ruokavalion "normaalimmilla" periaatteilla. Tulokset jatkuivat tasaisesti, samoin unen, ruuansulatuksen ja arjen vireystilan positiiviset muutokset! :) Valmennus oli hyvä päättää alkukesästä loppu- ja tulosten ylläpito-ohjeistukseni jälkeen seuraaviin asiakkaani kommentteihin.

Ne lämmittävät mieltä ja antavat itsellekin edelleen valtavaa tarmoa ajaa eteenpäin missiotani: Auttaa mahdollisimman montaa ihmistä saamaa poikkeuksellisen hyviä tuloksia ja parantamaan heidän elämäänsä yhdistämällä tieteen uusin tieto ja 18 vuoden ja 26 000 pt-kerran kokemus! 

”Kiitos Timo huikeasta valmennuksesta ja erinomaisista neuvoista/opeista!! 😊 Mielettömän hyvä fiilis ja energia jäi yhteisestä projektista😍

Nuo kuvat ennen ja jälkeen todellakin pysäyttivät toteamaan että kuinka paljon sitä tulosta tuli loppujen lopuksi!”


Lopuksi: Onko kiinteytymisesi tyssännyt tasanteelle -muista nämä asiat!


  • Tasanne voi joskus tuntua ”kohtalolta”, johon on pakko alistua. Mutta uskon, kun sanon, että käytännössä AINA löytyy tapa kehittyä! Se voi vaatia hieman ”salapoliisityötä”
  • Tarvittavat konstit voivat olla joskus järkenvastaisia: Eli reippaasti enemmän ruokaa ja reippaasti vähemmän treeniä treenin laatuun ja palautumiseen satsaten. Silloin sinun pitää antaa projektille hieman aikaa. 
  • Mikä on ainoa varma tapa taata se, ettet saavuta kiinteytysunelmaasi? Ne ovat 1) se, ettet yritä vielä kerrataalleen ja 2) se, että yrität samalla tavalla kuin aikaisemmin (jos et tee asioita eri tavalla tulos ei ole erilainen). Joten hihat heilumaan ja tarvittaessa uutta näkökulmaa peliin! 


Onko herättelysykli ja reippaampi syöminen sitten AINA vastaus? Ei. Joskus tarvitaan erilaisia toimenpiteitä. Ne määrittelen aina asiakkaalleni henkilökohtaisesti, kun tiedän hänen taustansa ja käytän hermolihasjärjestelmä-analyysiäni hahmottamaan, missä hän menee treenin suhteen ja mitä tarkalleen tarvitsee treenipuolella muuttaa, jotta tuloksia tulee!

Olipa tilanteesi mikä tahansa, mahdollisuuksia on! Usko siis itseesi ja anna itsellesi vielä yksi mahdollisuus! :) 

Mukavaa päivää ja huomenna jatketaan! :) 


Timo 

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com 

ps. Jos haluat oppia kehon herättelysyklin ja muita vastaavia, 18 vuoden aikana huippuunsa viilattuja työkaluja, joilla murskaat rasvanpolton ja/tai lihaskasvun tasanteet itselläsi tai asiakkaallasi, hyppää nyt mukaan tähän koulutusseminaariini (tämä sopii tavoitteellisille harjoittelijoille ja liikunta-alan ammattilaisille). 

pps. Jos haet itsellesi todella tehokasta kiinteytysstarttia vuoteen 2020, suosittelen seuraavia, 14.1. alkavia verkkovalmennuksiani naisille ja miehille. 




Ei kommentteja: