Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuinka nopeasti painoa voi pudottaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuinka nopeasti painoa voi pudottaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Luukku 22-23. 27,1 kg rasvanpoltto 5 kuukaudessa, lihasmassaa 3 kg lisäten!

 Moikka!

Nyt on taas asiakascasen aika. Pidän tärkeänä tuoda näitä esiin, sillä "ajan henki" on muuttunut viime vuosina rasvanpolttovastaiseksi. Tämä on minusta järkyttävää, sillä ihminen voi saada omilla tehoillaan niin valtavasti aikaan oman hyvinvointinsa eteen! 


Stressi, kiire, vähäinen liikunta, heikot ruokailutottumuksen -kuulostaako tutulta? 

Sain viime elokuussa yhteydenoton tältä herrasmieheltä, jolle oli korona-ajan, stressaavan ajanjakson, hänen omien sanojensa mukaan "luvattoman vähäisen liikunnan" ja heikentyneiden ruokailutottumusten kautta kertynyt 30 kg lisää painoa vuosien varrella. 

Saattaa kuulostaa tutulta. Ylipainoa ruokkiva, eli obesinogeeninen ympäristömme -siis se maailma, jossa elämme - ei anna anteeksi heikkoja, tai edesta heikohkoja elitapoja. Tämä näkyy siinä, että 2/3 työikäisistä suomalaisista on jo vyötärölihavia. 

Ylipaino johtuu näistä syistä: Ympäristöstämme ja valinnoistamme tässä ympäristössä. Se ei johdu perimmillään "geeneistä", ympäristökemikaaleista, "tuhoutuneesta aineenvaihdunnasta", "huonosta hormonitasapainosta" tai vastaavasta. 

Tämä voi olla joskus hankalaa kuulla. Mutta tässä viestissä on moniverroin vahvempi hopea-reunus: Kun syyt ovat omassa elämäntapojen summassa -ei jossain ulkotulevassa tekijässä, painoon on mahdollista vaikuttaa! Ja se on hieno uutinen se! 

Näin myös asiakkaani päätti tehdä!

Katsotaan ensin, mitä asiakkaani sai aikaan 5 kuukauden aikana

Painonpudotus: 24,1 kg 

Rasvanpoltto: 27,1 kg 

Lihasmassa: +3,0 kg 

Vyötärönympärys: 109 cm > 86,5 cm (-22,5 cm) 


Yli 54 "voipakettia" kevyempi, 3 kiloa lihaksikkaampi ja kymmeniä prosentteja vahvempi keho. Tällaista voi saada aikaan omilla toimilla. Nopea rasvanpoltto ei oikeilla menetelmillä johda uupumiseen ja rauniona olevaan kehoon, kuten on muotia väittää -päinvastoin! 



Hyvä esimerkki optimaalisesta kehonkoostumuksen muokkauksesta 

Hyvin yleinen vastaväite rasvanpolton ja painonpudotuksen vastustajilla on seuraava: "Ei kannata pudottaa painoa, sillä se johtaa lihasmassan vähenemisen. Aineenvaihdunta hidastuu ja tuloksena on vaan koko elämän kestävä jojoilu-kierre!"

Tarkastellaan hieman tätä suosikkilausetta: 

-Ensin, lihasmassa lähteen, jos pudottaa painoa VÄÄRIN! Yleisillä menetelmillä oletettu lihaksen määrä painonpudotuksesta on noin 25-30%. Nopeasti yleistyviä laihdutuslääkkeitä käytettäessä se voi olla jopa korkeampi, noin 40% (mielestäni muuten laihdutuslääkkeet ovat hyvä juttu, mutta niihin pitää yhdistää pari kriittistä seikkaa, jotta tämä efekti vältetään). 

-Jos käytössä on oikeanlainen ruokavalio (oikea energiavaje ja oikea proteiinin määrä ovat keskeisemmät "mekanistiset" tekijät) ja lisäksi tarvitaan oikeanlainen harjoittelu. Kun nämä yhdistetään, tulokset ovat samanlaiset kuin asiakkaallani: Vaikka rasvanpolton vauhti oli hyvin nopea, noin 1 kg/vk, lihasmassa lisääntyi merkittävästi. 


Toivon, että innostui tästä casesta ja teet omia uudenvuodenlupauksia! Et tule katumaan sitä, että ota vastuun omasta terveystulevaidestasi. Tai toisaalta toteutat treeniin tai kropanmuokkaukseen liittyvän unelmasi! 😊

Jos haluat siihen samankaltaisen suunnitelman, jota asiakkaani käytti, laitan pukinpakettiin sopivan tai uudenvuodenlupauksiin itsellesi toimivan suunnitelma, markkinoiden parhaan rasvanpolttovalmennuksen, Pikapolton lyhyeen joulunalus-etuun! 

Alla linkit, etuhinta on voimassa jouluaattoon klo 18 asti! Muista siis toimia NYT!

Pikapoltto -valmennus naiset, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/pikapoltto-naiset

Pikapolttto -valmennus miehet, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/pikapoltto-miehet


lauantai 8. kesäkuuta 2024

Kuinka nopeasti rasvaa voi polttaa? Uusi tieto, joka saa sinut hämmästymään!

 Moikka!

Rasvanpolton maksimivauhdista kiistellään usein. Samoin netissä näkee täysin katteettomia lupauksia rasvanpolton vauhdista, ja toisaalta taas ultrapessimistisiä "faktoja", joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. 

Onneksi aihetta on tutkittu melko paljon. Samoin minulla on todennäköisesti Suomen, ellei maailman, laadin, kymmeniin tuhansiin mittauksiin perustuva aineisto rasvanpolton nopeudesta asiakkaideni kanssa. 

Joten alla olevalla videolla kerron:

Kuinka nopeasti rasvaa voi oikeasti polttaa?




Mukavaa päivää!

Timo Haikarainen, liikuntabiologi (LitM), Suomen kokenein PT

www.th-valmennus.com 

ps. Uusi kirjani "Hämmästyttävää lihaskasvua ja rasvanpolttoa" ilmestyy virallisesti 29.8. Nyt voit saada a) kirjan viikkoa muita aikaisemmin, b) signeerauksellani ja c) ennakkoedulla, joten tilaa kirja kotiisi NYT, alla olevassa linkissä Siltala kustantamon verkkokauppaan on kattava kuvaus kirjasta sekä tilauslinkki: 

https://www.siltalapublishing.fi/product/hammastyttavaa-rasvanpolttoa-ja-lihaskasvua-suomen-kokenein-treenari-paljastaa-salaisuutensa-signeerattu/