lauantai 4. elokuuta 2018

Nelivitonen nainen polttaa 16 kg rasvaa, uudistaa ulkomuotonsa ja muuttaa "ketutuksen" kukoistukseksi!

Moikka!


Heikko kunto. Junnaava rasvanpoltto. Vyötärölihavuus. Energian puute arjessa. Yleisiä haasteita, joihin törmään jatkuvasti. Toivon, että tämä seuraava tarina antaa Sinulle intoa näiden haasteiden kampittamiseen!

Viime vuoden lopulla sain mainia tulevalta asiakkaaltani, jolle oli kertynyt ikää neljäkymmentä ja risat:

"Olen aloittanut aina uudestaan ja uudestaan kuureja, jotka ovat tyssänneet viimeistään ulkomaanmatkoihin. Haluaisin pudottaa painoa ja kiinteytyä erityisesti vatsanseudusta. Ja myös tavoitteelisen jatkumon terveellisiin elämäntapoihin"

Otimme nämä haasteet vastaan. Mitä tapahtui ja mihin satsasimme? Siitä kohta lisää..

Tässä jutussa kerron myös, miten voit määritellä, onko lihaskuntotreenisi optimaalinen kiinteytykseen.

Käyn myös läpi, mikä oikeasti on tärkeää rasvaa kehosta silmissä polttavassa ruokavaliossa.

Kun luet juttua eteenpäin, kerron myös mitkä yleiset suosituksen ja tehokkaaksi mainostetut keinot ruokavaliossa eivät anna minkään sortin takeita siitä, että saat tuloksia.

Katsotaan ensin, mitä asiakkaani sai kevätkauden 6 kk upealla työllä ja oikeilla työkaluilla aikaan:


Paino                             -16 kg 
Vyötärönympärys         -20 cm
Lantion ympärys           -9,5 cm
Voimatasojen nousu     50-150%



Kuva 1. 32 "voipakkettia" kevyempi, monissa liikkeissä yli 100% vahvempi ja samalla sporttiseksi muuttunut keho. Bonuksena arjen "ketutus" vaihtui lähes ehtymättömään energisyyteen! 


Oletko väsynyt arjessa? Kunnon kohotus, kiinteytyminen ja rasvanpoltto auttaa!

Raahustat töistä kotiin. Päivän jälkeen olet niin sippi, ettet jaksaisi muuta kuin rojahtaa sohvalle ja odottaa kauhulla sitä kaikkea, mitä illalla pitäisi vielä jaksaa tehdä.. huomisesta puhumattakaan..

Et ole yksin. Tämä on eräs yleisimmistä haasteista, joihin asiakkaideni kanssa törmään. Siksi haluasin käsitellä skuntoilun ja kehon keventämisen tuomaa hämmästyttävää energiabuustia ensin.

Kyllä. Kestävyyden ja lihaskunnon kohotus tuo lisää energiaa. Mutta kun siihen yhdistyy kehon keveneminen, energiatasot menevät katosta läpi! Kuvitelepa käveleväsi pitkin päivää 16 kilon rinkka selässäsi. Lihaksesi ovat heikot.

Sitten tuo rinkka otetaan pois. Ja samalla lihastesi voima jo jopa kaksinkertaistunut ja ravinnon laatu parantunut! Tuntuu kuin allasi olisivat pomppujouset ja suorastaan odotat, mitä ilta tuo tullessaan. Asiakkaani kertoo:

"Ennen joulua oli virta vähissä.. Ja minua ketutti koko ajan. Kuule, nyt ei ketuta käytännössä koskaan ja tossu nousee!"


Onko lihaskuntotreenisi optimaalista? Kysy itseltäsi nämä 3 kysymystä. 


Mainitsin tuossa äsken sanan "Lihasten voima jopa kaksinkertaistuu". Miten siihen voi päästä yllättävän pienelläkin harjoitusmäärällä, treenaamalla lihaskuntoa 2-3 kertaa viikossa? Se vaatii sitä, että lihaksille annetaa sellainen ärsyke, että ne oikeasti vahvistuvat todella nopeasti ja samalla kropan aiheenvaihdunta kiihtyy tehokierroksille. Lihasmassa säilyy ja keho EI muutu laihaksi läskiksi, vaan rasvan alta paljastuu sporttisia lihasmuotoja.

Usein rasvanopolton tukemiseen suositellaan epämääräisiä satojen toistojen HIIT-jumppia tai "Tosi tehokkaita kotitreenejä, jotka voit tehdä vaikka TV:n ääressä!". Mutta toimivatko nämä optimaalisesti? Usein eivät.

Tämä ei ole yksilöllistä. Tämä ei ole mielipidekysymys. Se, että ne eivät toimi optimaalisesti on tutkittu fakta. Niillä kropalle on vaikea antaan sellainen ärsyke, että se oikeasti tehostaa aineenvaihduntaa optimaalisesti,

Miten sitten voit määrittää, onko treeniohjelmasi tehokas kiinteytykseen? Kysy itseltäsi seuraavat 4 kysymystä:

1) Saatko liikkeilläsi itsellesi niin ison vastuksen, että saat juuri ja juuri tehtyä 8-12 toistoa? Jos et saa liikkeisiin riittävää vastusta, tai teet kymmeniä toistoja, osa lihaksestasi uinuu koko treenin. 

2) Saatko työtä tasaisesti kehosi eri lihaksille, niin että teet vähintään 8-10 liikettä, jotka täyttävät nämä ehdot? Jos liikevalintasi ei ole monipuolinen, osa lihaksistasi sulaa kiinteytyksen yhdessä. 

3) Treenaatko tällä teholla lihaksesi vähintään läpi vähintään 2 krt viikossa? Jos et saa ärsykettä riittävän usein, kehosi miettii, että "lihaksia ei tarvita" ja polttaa niitä rasvan ohella. 

4) Onko ohjelma rakennettu niin ja tehty sellaisilla välineillä, että pystyt lisäämään painoa ja vastusta liikkeisiin tasaisesti? Jos ei ole ja et pysty, keholla ei ole mitään syytä vahvistaa itseään ja jatkaa kehittymistä.


Mitä tarvitset tehokkaaseen rasvanpolttoruokavalioon? -Ton -ton -ton ei toimi.. 



Kuulin pari päivää sitten mainoksen, joka perusteli dieetin toimivuutta sillä, että se on maidoton ja viljaton. Näillä kahdella perustelulla ei ole MITÄÄN tekemistä sen kanssa, toimiiko jokin dieetti vai ei.

Mutta mikä sitten ratkaisee, palaako rasva vai ei? Sen ratkaisee energiavaje. Ruokavaliosta pitää saada energiaa kulutusta vähemmän. Mutta riittäkö se pelkästään? Ei.


Kuva 2. 20 cm kapeampi vyötärö paitsi suorastaan romahduttaa vyötärölihavuuteen liittyvät terveysriskit myös muuttaa kropan ulkomuodon totaalisesti. Avain rasvanpolttoon on systemaattisesti rakennettu ruokavalio, ei tiettyjen ruoka-aineiden kieltäminen.

Ruokavaliossa tulee olla oikeassa suhteessa proteiinia, rasvaa ja hiilihydraattia. Silloin se vaikuttaa juuri optimaalisesti, eli rasva palaa tehokkaasti ja lihakset pysyvät yllä. Jopa kasvavat! Muut tärkeät elementit ovat runsas ja monipuolinen kasvisten saanti, hyvät rasvat ja riittävä kuitujen saanti.

Näiden periaatteiden pohjalta olen kehittänyt vuosien varrella 24/7 palautumis- ja kehittymiskelloni ja 6 kultaisen ravitsemusperiaatteen listani. Niiden avulla kehosi saa monipuolisista lähteistä koostettuna juuri oikean määrän. Ja mika parasta, nämä tuotteet voit ostaa lähikaupasta edullisesti.

Näihin periaatteisiin perustimme asiakkaani rasvanpolttoruokavalion. Näin ruokavalio teki työtä kellon ympäri rasvanpolttotyössä ja lihasten palauttamisessa sekä kehittämisessä.

Jos joku kauppaa sinulle kalliitta terveystuotteita, äärimmäisen eksoottisia yrttejä, lisäravinteita ja joitain -ton -ruokavaliota välttämättömänä osana toimivaa valmennusta tai tuloksia, juokse karkuun!



Sopivasti joustavuutta: Kiellettyjen ruoka-aineiden listat roskikseen


Nuo viljaton, maidoton, sokeriton ym. -ton ruokavaliot perustuvat kieltoihin. Se on kahlitsevaa. Ja mikä kamalinta, niiden toimivuudesta ei ole mitään takeita. Se että ruokavalio on jokin sortin -ton -ruokavalio, ei polta kehosta grammaakaan rasvaa, ellei se johda energiavajeeseen.

Ainoa järkevä syy johokin -ton ruokavalioon on ruoka-aine -allergia tai yliherkkyys. Myös eettinen syy varsin ok. Mutta parempien tulosten hakeminen TAI varsinkaan itselle epämieluinen "Pakko, jos haluat tuoksia",  -perustelu on valheellinen ja täysin tarpeeton.

Itselläni gluteeniton ruokavalioni johtuu 20 vuotta sitten diagnosoidusta keliakiasta. Useat asiakkaani käyttävät jotain -ton -ruokavaliota vastaavista syistä, mutta he kehittyvät yhtä tehokkaasti kuin sellaiset asiakkaani, joilla ei ole -ton -ruokavaliota kunhan edellä mainitsemani periaatteet ovat kunnossa :)

Ja tärkeää on, että olet keskimäärin viikon, kuukauden ja lopulta kuukausien aikana energiavajeessa. Yksittäinen päivä tai ilta ei sotke mitään, mikäli olet pitkällä aikavälillä energiavajeessa. Sen taas kertoo sinulle tuloksesi. Liikkuuku paino? Kapeneeko vyötärö?

"Reissussa, juhlissa ja illanistujaisissa pystyin ottamaan rennosti kun arki toimi hyvin! Ei tuntunut miltään rajoittavalta dieetiltä!"

Tämän aina kuulen ilolla ja ilolla kuulin myös, että asiakkaani kesä oli sujunut rennon, mutta fiksun ruokailun merkeissä ja nyt syyskaudella jatkamme uusien tavoitteiden parissa :)

Kysytkö joskus itseltäsi: "Onnistuuko kiinteytyminen minulta?" 


Tässä syksyn lähestyessä olen saanut päivittäin lukuisia yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat huolissaan, jopa epätoivoisia sen suhteen, onko heidän ylipäätään mahdollista kiinteytyä, polttaa rasvaa, kohottaa kuntoa ja selättää arkea haalistava ja siitä ilon vievä väsymys?

Ilokseni 17 vuoden kokemuksen perusteella olen voinut vastata heille, että käytännössä aina löytyy avaimet tehokkaaseen kiinteytymiseen, kuten tämän jutun upealla asiakkaallanikin! Ikä ei ole este. Aikaisemmat epäonnistumiset eivät ole este. Geenit eivät ole este. Piste! :)

Onnistu oikeilla menetelmillä!



Tarve avulle, tuelle ja oikeasti toimivalle mallille on suuri. Olen havainnut, kuinka moni ihminen on hukassa treenin ja ravitsemuksen infotulvan kanssa ja kaipaa mallia, joka oikeasti, tieteeseen ja 17 vuoden väsymättömään, aamusta iltaan valmentamiseen sekä jatkuvaan kehitystyöhön perustuen toimii.

Mutta samalla henkilökohtaset face-to-face  -valmennuspaikkani elo-lokakuu syysjaksolle ovat täynnä..

Siksi avasin ilmoittautumisen 2 kk suosittuun verkkovalmennukseeni, jossa saat kaikki tässä artikkelissa kuvaamani oleelliset seikat:

  • Tehokkaasti kiinteyttävän harjoitusohjelman
  • 24/7 palautumis- ja kehittymiskellooni ja 6 kultaiseen ravitsemusperiaatteeseeni perustuvan ruokavalion
  • Etätuen, jossa vastaan henkilökohtaisesti kysymyksiisi ja tsemppaan sinua eteenpäin.  
Autan sinua mielelläni saavuttamaan tehokkaita rasvanpoltto- ja kiinteytystuoloksia, vahvistamaan lihaksiasi, hankkimaan sporttisia muotoja oikeisiin paikkoihin ja saamaan huimasti buustia arkeen.

Energiatason nousu, päältä valuvat ennen kiristäneet  vaatteet ja ystävien ihastununeet kommentit ovat aika kiva juttu.

Uskon, että olet ansainnut tämän investoinnin itseesi! :)

Naisten valmennukseen pääset mukaan ennakko-ilmoittautumis - hinnalla täältä!

Miesten valmennukseen pääset niin ikään ennakko-ilmoittautumis - hinnalla täältä!

Päivitys: Valmennukset ovat loppuunmyydyt

Mukavaa päivää!


Timo

Käynnistä kehys www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla www.facebook.com/thvalmennus








6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onko mitään takuita tälle verkkovalmennukselle?on jo takana kaksi valmennusta, jotka ei toimineet..lifw ja fitfarm..Molemmista tuli joitain hyvii vinkkejä,mut ei oikein mitään tapahtunut..

Timo Haikarainen kirjoitti...

Moi! Harmi kuulla, että mainitsemasi valmennukset eivät ole toimineet.

Valmennuksen infosivulta löytyy takuu. Suoritetut harjoitukset todistetusti tehtynä, ruokavaliota tulee noudattaa ja sekä mittaus-info siitä, että mitään ei ole tapahtunut ja valmennuksella 100% takuu. Tämä siksi, että valmennuksen ostaminen sinällään ei saa ketään kuntoon. Siihen vaaditaan ohjeiden tarkkaa noudattamista.

Haluan olla aina kommunikaatiossani 100% suora ja rehellinen. Siksi sanon vielä tämän: Jos joku lupaa absoluuttisen 100% varmasti tuloksia joka ikiselle, hän varmasti valehtelee. Taustalla voi olla esimerkiksi sairaus, joka estää kehittymisen. Tällaiset poikkaukset ovat tosin erittäin, erittäin harvinaisia.

Mukavaa päivää!

Timo Haikarainen

Äiti9 kirjoitti...

Onko rasvanpoltto/kiinteytyminen/lihasmassan
kasvatus mahdollista, jos sairastaa kilpirauhasenvajaatoimintaa?

Timo Haikarainen kirjoitti...

Moikka!

Kyllä se on. Lukuisat kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivät asiakkaani ovat tehneet oikein hyviä rasvanpoltto- ja kiinteytymistuloksia. Hoitotasapainon pitää vaan olla kunnossa ja kehon kuunteluun kannattaa kiinnittää hieman enemmän huomiota tässä tilanteessa.

Samoin "ruuvi ei saa olla kovin kireällä", toisin sanoen mitään todella aggressiivista kalorinvähennystä tai äärimmäisen suurta treenimäärää ei kannata tehdä, sillä kroppa voi regoida siihen yllättävästi. Eikä se ole muutenkaan kovin järkevää.

Mukavaa päivää!

-Timo Haikarainen

Mei kirjoitti...

Hei Timo,
Olen ollut nettivalmennuksissasi mukana aiemmin ja erittäin tyytyväinen. Treeni on ollut tehokasta ja ruokavalio järkevä ja noudatettavissa (vaikka karkkihimo silloin tällöin iskeekin).

Minulla on kuitenkin vielä yksi toive, joka liittyy aerobiseen liikuntaan. Optimaalinen rasvanpoltto perustuu sinun mukaasi kuntosaliharjoitteluun. En kyseenalaista tätä, mutta valmennuksessa meitä oli useampi, joille jokin aerobinen laji on tärkeä kilpailutavoitteiden, sosiaalisuuden tai työmatkan takia tai muuten vain arjen henkireikänä.

Näissä blogin valmennustarinoissa on ollut mukana ihmisiä, joilla kehonmuokkaus yhdessä oman lajin kanssa on onnistunut erinomaisesti. Saisiko nämä ohjeet kerättyä myös nettivalmennukseksi?

Timo Haikarainen kirjoitti...

Moikka Mei!

Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla! Samoin se, että treeni kulkee ja ruokavalio toimii! :)

Kuntosali on sikäli keskeinen osa, että ilman sitä lihasmassaa häviää väistämättä rasvanpolton aikana. Sitä siis kannattaa optimitilanteessa olla mukana -ehdottomasti.

Aerobinen treeni on myös tärkeää. Sekä a) terveyden, b) lisääntyneen energiakulutuksen että c) toki sen takia, että monet pitävät siitä paljon!

Aerobiseen keskittyvää valmennusta en ole vielä luonut, vaikka olekin harjoittanut paljon ihmisiä, joilla on päätavoite kestävyydessä (kuten puolimaratonit ja maratonit). Mahdollisesti tulevaisuudessa tällainen :)

Mukavaa alkusyksyä ja hyviä harjoituksia!

Timo