sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kesäkalenteri, osa 3. Ojentajat timmiksi talven aikana

Jatketaan kalenteria,Jatketaan eilen alkanutta kesäkalenteria, jossa haluan seuraavien viikkojen aikana tuoda esiin innostavia esimerkkejä valmennuskaudelta 2013-2014. Toivottavasti saat niistä intoa omaan harjoitteluusi ja elämäntapamuutokseesi! Lopussa tuon esiin kyseistä tapausta erityisesti kuvaavia piirteitä ja oppimispaikkoja.  

Kädet kiinteiksi 


Syksyllä aloitimme yhteistyön asiakkaani kanssa, tavoitteena muokata kehonkoostumusta ja kiinteyttää erityisesti raajoja. 8 kk aikana kropan kehon paino on tippunut vain 3,8 kiloa. Silti vyötäröltä on hujahtanut pois 9 cm,  lantiosta 8,5 cm ja reisistä 5 cm. Silmiin pistävin muutos on kuitenkin tapahtunut erityisesti ojentajien ja reisien rasvamäärässä.

Alussa ojentajien rasvamäärää kuvaavan ihopoimun paksuus oli 24 mm, eli rasvaa oli ojentajissa hyvin runsaasti. Nyt toukokuussa paksuus on 4,5 millimetriä, mikä on naiselle hyvin matala. Samalla käden ympärysmitta on kuitenkin pienentynyt vain 1 cm. Kädet ovat niin kutsutusti tikissä. Sormien väliin nipistettäessä siis jää lähinnä nahka, mutta ei luu ja nahka, sillä lihaskudos on kehittynyt todella mukavasti. Samalla ojentajien voimataso on kohonnut huomattavasti, 8*10-12,5 kg ojentajapunnerruksista ollaan edetty vastaaviin dippisarjoihin 5 kg lisäpainoilla.

Tämä esimerkki osoittaa jälleen kerran sen, että yksilölle räätälöidyllä harjoittelulla ja ruokavaliolla lihasmassan määrää voi lisätä huomattavasti samaan aikaan, kun kehosta palaa merkittävästi rasvaa.



Kuva 1. Käsivarsien kiinteyttäminen vaatii nousujohtaista ja monipuolista voimaharjoittelu yhdistettynä järkevään ruokavalioon. Ihmekonsteja ja paikallisesti kiinteyttäviä lisäravinteita ei ole. 


Mitä kiinteytymisessä tapautuu? 


Rasva palaa kehosta tiettyä säännönmukaista mallia noudattaen. Tyypillisesti naisilla rasvan väheneminen yläraajoista on nopeaa. Alaraajoista ja lantiolta hidasta. Paikallinen rasvanpoltto on valitettavasti pitkälti utopiaa, vaikka sitä monilla kohdelihasten harjoittelua korostavilla tai harjoittekokonaisuuden tai ravintolisien muokkaamiseen perustuvilla malleilla usein luvataan.

Kehon kiinteytymisessä on kuitenkin myös yksilöllisiä eroja. Raajan kiinteytyminen seuraa seuraavaa periaatetta: Mihin rasva ensimmäisenä tulee, sieltä se viimeisenä lähtee. Lisää asiasta voit lukea esim. täältä. Perustana on kuvassa 2. esiintyvän raajan koostumuksen muokkaaminen. Ojentajan poikkileikkauskuvassa näkyy rasvakudos valkoisella ja lihaskudos tummana osana.

Rasvakudos pienenee jatkuvan ja sopivan energiavajeen kautta. Tehokkaalla voimaharjoittelulla tumma osa kasvaa tai säilyy ennallaan, riippuen yksilön harjoitustaustasta ja genetiikasta. Raajoihin rasvaa helpommin keräävillä tämä vaatii enemmän malttia, sillä kehon kokonaisrasvamäärää on vähennettävä enemmän.

Sama päteen heihin, joilla keskivartaloa kerää ensimmäisenä rasvaa -heillä raajat ovat jo todella timmissä kunnossa silloin, kun keskivartalon kanssa vielä tarvitaan malttia ja aikaa.

Kuva 2. Poikkileikkaus raajasta. Kiinteytymisen yhteydessä rasvakudos palaa ohuemmaksi ja lihas kasvaa rasvakudoksen alla. Mitään "maagista" tähän ei liity. 


Keskity siis säntillisen, tehokkaan ja hyvällä fiiliksellä toteutetun treenin tekemiseen ja terveelliseen, miinuskalorit sisältävään ruokavalioon. Treenaa kohde-aluetta vain maltillisella erityispanostuksella. Harjoittele lähtökohtana tavoitealuetta vähintään 2 krt viikossa.

Ja unohda pikalupaukset ja hokkuspokkus-konstit paikalliseen rasvanpolttoon tai jonkun kehon alueen paikalliseen muokkaamiseen esimerkiksi jonkin lisäravinteen avulla. Ihmelääkkeitä ei valitettavasti ole. Ryhdyn tarjoilemaan sellaisia heti, kun niitä löytyy! ;)

Mukavaa sunnuntaita!

PT-Timppa

Käynnistä kehityt: www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa! 


Ei kommentteja: