sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kesäkalenteri, luukku 4. 58 -vuotiaana elämänsä kuntoon!

Moi!

Nyt maanantaina vuorossa 58 -vuotias asiakkaani, joka päätti viime vuoden elokuussa aloittaa elämäntapamuutoksen. Ihailtavalla asenteellaan hän on saanut 9 kuukaudessa valtavasti aikaan. Toivottavasti saat tästä virtaa omaan muutokseesi!

Elämäntapamuutos -juna EI mennyt jo!


Elämäntapamuutos kaivaa usein mieltämme. Pitäisi aloittaa, mutta kun ei saa aikaiseksi. Joskus voi myös tuntua siltä, että tässä iässä ei enää kannata aloittaa -aineenvaihdunta on hidastunut ja keho ei enää vastaa treeniin. Liikunnalliset elämäntavat tuntuvat kaukaisilta. Jo vuosia tai vuosikymmeniä mielessä olleet haaveet sporttisesta ulkonäöstä tai eriomaisesta suorituskyvystä voi haudata ikiajoiksi. Asian ei tarvitse olla näin. Taas kuluneen valmennuskauden aikana olen päässyt todistamaan useita esimerkkejä tästä. Tässä yksi:

9 kuukautta on muuttanut paljon - ja homma jatkuu! 


Elokuussa aloitimme treenit tuolloin 57 -vuotiaan naisen kanssa, joka oli päättänyt tehdä muutoksia elämäntapoihin liikunnan ja ruokavalion suhteen.

Harjoittelu on ollut nousujohteista ja ruokavalio terveellisen monipuolisesta ja huomattavan runsasta määrällisesti. Toukokuun lopulla kehosta on palanut yli 13,3 kiloa rasvaa ja suorituskyky on mennyt ns. "katosta läpi".

Asiakkaani ylävartalotreeni sisältää nykyään esimerkiksi 3*5 toistoa nättejä leuanvetoja. Samoin selkäongelmien heikentämät alaraajat ovat nyt täynnä paukkuja: Perjantain treeneissä kontrolloidut syväkyykyt 12*45 sekä polvenojennukset ja koukistukset 40-50 kilolla kertovat, että kintuissa on paukkuja.


Kuva 1. Kropan ulkomuoto on muuttunut melkoisesti. Kesäiset kamppeet pukevat kivasti sporttisuutta huokuvaa kroppaa toukokuussa! 


Asiakkaastani huokuva energisyys ja elämänilo ovat kenties suurimmat ilonaiheet meikäläiselle koutsina, vaikka kehonkoostumus- ja suorituskykymittareiden huima kehittyminen lämmittää sekin mieltä. Virtaa piisaa arjessa ja energisyys on tuonut virtaa myös muihin terveysmuutoksiin. Pois on jäänyt myös tupakointi. Hän omat sanansa kuvaavat hyvin tilannetta: "Elän elämäni kevättä!". 

Nyt olemme jo asettaneet katseen eteenpäin kohti uusia tavoitteita, joita kohti lähdetään. Niistä kenties lisää myöhemmin!

Mitä tästä voi oppia?



  • Harjoittelu ja ruokavalio vaikuttavat kehoon hyvin tehokkaasti missä iässä tahansa. Tietyt harjoitteluvasteet hidastuvat hieman, mutta sitä ei kannata sen enempää miettiä, hihat heilumaan!
  • Suorituskykyä voi kehittää tuki- ja liikuntaelimistön rajoitteet huomioiden hyvin pitkälle. On tärkeää valita yksilön ominaisuuksiin sovitettu nousujohteisuus ja tarjota haasteita sillä tahdilla, joka sopii henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.
  • Harjoittelu tulee sovittaa omiin tavoitteisiin. Haastavatkin tavoitteet ovat monissa tapauksissa mahdollisia toteuttaa myöhemmälläkin iällä! 
  • Mahdollisuuksien hahmottaminen on kriittisen tärkeää. Jos ajattelee vaikkapa iän karttumisen tuomaa uhkaa suorituskyvylle tai kehonkoostumukselle, ruokkii hieman väärää ajatusmaailmaa. Mieti mieluummin, mitä voit saada aikaan aloittamalla muutoksen!
  • Kehon koostumukseen ja painonpudokseen liittyvät tavoitteet voivat ohjata aluksia harjoittelua, mutta ne tulevat lopulta usein kuin itsestään sivutuotteena voimaannuttavan, fyysistä ja henkistä kapasiteetti buustaavan harjoittelun mukana. 
Jos mietit omaa muutostasi, ota jo tänään miettimisen sijasta ensimmäinen konkreettinen askel. Se kannattaa!

Mukavaa maanantaita!
PT-Timppa

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa!



2 kommenttia:

arska kirjoitti...

Minä tein sen 68-vuotiaana ;)
https://plus.google.com/photos/102464933727710545711/albums/6014484891848195601/6014484901195532834?pid=6014484901195532834&oid=102464933727710545711

https://www.youtube.com/channel/UCKjYv9eaWysH-8MDAspRP4A

t.arska
arska@arskashobbies.com

http://www.arskashobbies.com/kuntosali.htm

Timo Haikarainen kirjoitti...

Hyvä Arska!

Hienoja esimerkkejä nämä! :)