Yleisurheilun MM-Kisat, 1991, Tokio. Kimmo Kinnunen astelee
vauhdinottoradan päähän, juoksee lennokkaat vauhtiaskeleensa ja heittää keihään
lukemiin 90,82. Kilpakumppanit eivät
pysty parempaan. Kimmo on maailmanmestari. Kaksi vuotta myöhemmin hän pokkaa
vielä MM-hopeaa Stuttgartista.
Nyt tässä blogissa on luvassa harvinaista
herkkua. Erittäin harvoin haastatteluita antava Kimmo istahti marraskuisena
päivänä vetämänsä valmennustuokion jälkeen PT-Timpan haastateltavaksi –ja
tarinaa riitti.
Kimmo totesi haastattelussa osuvasti: ”Kukaan ei ole siellä
aivan huipulla sattumalta.” Seuraavassa hän avaa tätä mestarin ajatusmaailmaa,
harjoittelun periaatteita, fyysisiä suorituskykyarvojaan huippu-urheiluvaiheessa
ja antaa tanakan, maailmanmestarin treeniprinsiipi –listan myös kuntoilijoille.
Mukavia ja antoisia lukuhetkiä!
Matka kohti mestaruutta alkoi Äänekoskella
Kimmo aloitti heittämisen ”verenperintönä”, 2 –vuoden iässä. (Kimmo on keihäslegenda,
ME-mies ja olympiahopeamitalisti Jorma Kinnusen poika). Keihäänheitto ja
monipuolinen yleisurheilu ja urheilu ylipäätään olivat mukana koko lapsuus- ja
nuoruusiän. Minua kuitenkin koutsina kiehtoo ja kiinnostaa se, miten tämä
tekeminen jalostui liikunnallisesta lapsuudesta äärimmäiseksi
huippu-suoritukseksi yksilölajissa, jossa kaikki on kuitenkin lopulta kiinni
urheilijasta itsestään ja siitä ”hetkestä”. Mitä maailman parhaaksi tulemiseen
oikein vaaditaan? Millainen on voittajan ajatusmaailma? Tämä on kiehtovaa,
kiinnostavaa ja ansaitsee tulla selvitetyksi!
Näin se syntyi ja piti -päätös tulla maailman parhaaksi
Poikkeukselliset saavutukset vaativat poikkeuksellista
päättäväisyyttä ja tavoitteellisuutta. Kristallinkirkas tavoite on välttämätön.
Kimmo teki päätöksensä olla maailman paras ollessaan 15 –vuotias. Näin se
tapahtui:
Kimmo: ”Muistan selvästi, kun tein lopullisen
päätöksen omistautua huippu-urheilulle ja olla maailman paras –joko
olympiavoittaja tai maailmanmestari. Se tapahtui vuonna 1983, Helsingin
MM-kisojen aikaan. Suomalaiset miesheittäjät eivät pärjänneet. Itseenkin tuli
katsomossa ”syvä fiilis”, ettei tämä päivä mennyt putkeen suomalaisilta. Minua
ajoi silloin itse asiassa ajatus, että haluan satsata kaiken, mutta en
suoriutua huonosti tärkeässä paikassa, vaan olla voittaja.
No, monet meistä tekevät esimerkiksi uudenvuodenlupauksia.
Jotkut niistä toteutuvat, monet eivät. Tavoitteista on vaikea pitää kiinni
erityisesti vaikeissa paikoissa. Vastoinkäymisten hetkellä usko omiin
mahdollisuuksiin sortuu usein kuin hiekkalinna aaltoihin. Mutta millaista päättäväisyyttä tie
mestariksi oikein vaati? Entä oliko Kimmon usko omiin mahdollisuuksiin koskaan
koetuksella?
Kimmo: ”Minulla oli
selkeä, konkreettinen tavoite ylhäällä. Sen toteuttaminen vaati n.8 vuotta.
Sinä aikana en jättänyt treeniäkään väliin tai luistellut suunnitellusta
harjoittelusta. Kroppaa kuitenkin kuuntelin. Oikeastaan ainoat kesken jääneet
treeni olivat pari punttiharjoitusta, joissa tunsin olevani niin poikki, että
vaihdoin ne palauttavaan hiihtolenkkiin tai venyttelyyn. Usko omiin
mahdollisuuksiin nousta voittajaksi oli koko ajan enemmän kuin vahva. Se ei
juuri horjunut missään vaiheessa ja ikäkausiennätykset valoivat lisää uskoa
pärjäämiseen. ”Heittämisen taito” oli kropassa lapsesta saakka. Vaikeuksilta en
toki välttynyt. Henkisesti ehkä hankalin paikka oli esimerkiksi kevään polvivamma,
vuonna -89, jolloin olin todella kovassa kunnossa. ”Henkisesti” raskaan
kuntoutusvaiheen jälkeen, tavoite säilyi kuitenkin kirkkaana mielessä ja siitä
päästiin eteenpäin” ja kesän lopussa pystyin uuteen ennätykseeni CiSM:n
voittoheitolla 83.10m.Fiilis oli uskomaton vaikean kesän jälkeen.
8 vuotta on kulunut ison päätöksen syntymisestä. Kimmo seisoo korkeimmalla palkintokorokkeella Tokiossa 1991. |
Valmistautumisen rituaalit ja mielikuvien voima
Huippu-urheilijoiden valmistautumisrituaaleista puhutaan
paljon. Myös Kimmolla oli huippuvuosinaan tarkat rituaalit kisoihin
valmistautumisessa. Kisapaikalle saavuttuaan hän ei antanut mahdollisen
aikaerorasituksen haitata keskittymistä, vaan nukkui silloin kun nukutti,
välittämättä muista aikatauluista ja antaen elimistön tottua uuteen
aikavyöhykkeeseen ”omalla tavallaan”, jonka itse tunsi oikeaksi. Ateriat oli
vakioitu, samoin harjoittelurytmi. Treeni sisälsi hyvin lyhyitä ja todella
tehokkaita, korkeaa vireystilaa ylläpitäviä harjoituksia ja edelleen kehon
kuunteleminen johtava periaate. Tämä kaikki on osa ”sipulin kestämistä”, kuten
Kimmo asian kuvaa. Edes kilpakumppanien
hurjat suoritukset eivät saa pakkaa sekaisin, kun ”sipuli kestää”:
Kimmo: ”Maailmanmestaruusvuonna
1991 olin juuri heittänyt 80.92 Äänekosken kansallisissa, kun kentällä
kuulutettiin Sepon (Räty) heittäneen Punkalaitumella maailmanennätyksen 96,96.
Totesin siihen kylmän viileästi itsekseni, että hienoa Seppo on heittänyt
maailmanennätyksen. Hyvä niin, mutta minä voitan maailmanmestaruuden. Tunne
oman kehon tuntemuksena oli ”värisyttävän” lämmin ja rento. Voin edelleen
tuohon fiilikseen tunnoissani palata. ”Flow- tila ennakkona”.
Mentaalipuolella vahva mestarikaan ei onnistu aina. Kimmo
kokee, että hän ei ollut Atlantan olympiavuonna 1996 riittävän vahva psyykkisesti,
sillä hän esimerkiksi teki kylmän systemaattisesta valmistautumiskaavasta
poiketen kovan punttitreenin liian pian hieronnan jälkeen. Tämä kipeytti
aikaisemmin loukkaantunutta polvea ja joutui pakkolepoon sänkyyn. Lisäksi
kisojen ympärillä ja kisapaikalla oli keskittymistä häiritseviä ihmisiä/tekijöitä,
joiden hän antoi vaikuttaa liikaa tekemiseensä. ”Sipuli avautui” aavistuksen
liian aikaisin.
Mielikuvaharjoittelu ja sen tärkeys tuli Kimmolle selväksi
jo huippu-urheilu – uran aikana, mutta jälkeenpäin hän on pohtinut erästä
merkittävää mielikuviin liittyvää seikkaa:
Kimmo: ”Jälkeenpäin
ajateltuna maailmanmestaruusvuosi oli ainoa kilpailuvuoteni, jolloin pystyin
kelaamaan mielessäni täydellisen heiton aivan alusta loppuun, kuin videonauhan.
Sentilleen, jokaisen liikkeen ja optimaalisen kulman suorituksessa, tukea
vasten heittämisen, käden ”kannon takana” odottamisen ja sen fiiliksen siitä,
kun keihäs häipyy ja mittamies juoksee. ”Flow- tilaan” pääsyä parhaimmillaan.
Myös muina vuosina pystyin hyviin mielikuviin, mutta täydellistä suoritusta
alusta loppuun en pystynyt hakemaan mielikuvaksi.”Puolinainen Flow -tila.
Suorituksen ajatteleminen ja sen ”tunnustelu” kehossa ovat äärimmäisen tärkeitä
asioita liikkujalle, kuntoilijasta huippu-urheilijaan”. Opi tuntemaan omat
rajasi ja kehosi.
Fyysinen puoli ysikympin kaarien takana
Monet tätä tekstiä lukevat ovat varmasti kiinnostuneet
Kimmon huippu-urheiluvuosien fysiikasta. Tässä alla Kimmon testituloksia
puntti-, loikka- ja kuulanheittopuolelta:
- Penkkipunnerrus 170 kg
- Takakyykky 5*205 kg
- Korkea kyykky 367,5 kg, 10*310 kg
- Tempaus 125 kg
- Työntö(telineestä) 155kg
- Vauhditon pituus 318 cm
- 3 – tassu(20-v.) 9,84 m
- Vauhditon 5-loikka (20-v.) 15,73
- 30 metriä pystylähdöllä 3,94 s (sähköaika)
- 60m paikalta 7.29 s (sähköaika)
- 1 kg kuula pään yli eteen 36,5 m (!)
Antaa Kimmon avata aihetta:
”Heh, penkkiähän sitä
aina ensin kysytään! No, tuo 170 kg tuli tietenkin hirveällä vipillä! Mutta
raudat eivät kaikkea ratkaise. Itse perustin heittoni lapsesta lähtien kovaan
vauhtiin ja hyvän rytmin balanssiin. Loikkatulokset tein jo parikymppisenä,
sillä -89 vuoden polvivamman jälkeen hyppelyitä ja loikkia piti rajoittaa.
Lajinomaisista testeistä tuo kilon kuula pään yli eteen on kova, vain
Parviaisen Aki on pystynyt parempaan. Korkea kyykky oli mukana tukijalan ja
kropan ”pidon” parantamiseksi. Voimaharjoittelussa on mielestäni tärkeää myös
syvien kyykkyjen tekeminen, vaikka ne eivät äkkiä katsottuna keihäänheiton
”lajikulmia” muistutakaan. Syväkyykyt
ovat erityisen hyödyllisiä polvia tukevien lihasten harjoittamisessa,
erityisesti etureiden sisäsyrjällä oleva sisempi reisilihas, vastus medialis,
on tärkeässä roolissa. Syväkyykyt ovat mainio lisä myös tämän lihaksen
harjoittamiseksi”. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että tärkeää on muistaa
huoltavien ja varsinaisten voimaliikkeiden ero. Ei kannata aina ”pääpunaisena”
runtata, vaan miettiä mitä teen, miksi teen ja milloin teen.
Huippu-urheilijasta ammattivalmentajaksi
Kimmon vinkit olivat kysyttyjä jo hänen urheilu-uransa
aikana, mutta silloin hän piti fokuksen omassa urheilemisessa, auttaen toki
aina silloin kun sopivasti pystyi. 2004 hän hyppäsi voimakkaammin mukaan
valmennukseen legendaarisen keihäsvalmentajan Leo Pusan pyydettyä häntä mukaan
keihäs-olympiadi –projektiin. Samalla Kimmo suoritti valmentajan
erikoisammattitutkinnon. Viisi vuotta sitten hän hyppäsi valmennustyöhön
täysipäiväisesti ja toimii nykyään SUL:n keihäänheiton lajivalmentajana.
Hän on nähnyt huippu-urheilijoiden ja sellaisiksi pyrkivien
tekemistä usean vuosikymmenen ajan. Mikä on ollut silmiinpistävin muutos
vuosien varrella?
Kimmo: ”Nykynuorten pohjat
harjoitteluun ovat heikommat. Niiden rakentamiseen pitää keskittyä aikaisempaa
enemmän, pitkien määräpainotteisten harjoitusten avulla. Jonkinlaista kuvaa
tästä antaa se, että viime vuosina testeissä vain pari keihäskaveria on pääsyt
3000 metriä Cooperissa. Itse jäin kerran juuri ja juuri alle 3000 metrin, ja
olin sen kyseisen testikerran viides”. Toisaalta suoraan sanoen, nykynuoret
ovat ” fiksumpia” ja tietävät enemmän
kokonaisvaltaisesta valmentautumista ja harjoittelusta. Eivät teen kaikkea
pääpunaisena, päin persettä, vaan selkeä suunnitelmallisuus löytyy päivittäin,
viikoittain ja vuosittain. Näin se pitää ollakin.
Laatu keskiöön: Keskittymistä ja sopiva vaatimustaso treeniin
Harjoittelun laatu on tärkeä tekijä kenelle tahansa. Vielä
kriittisempää se on huipulle pyrkivälle. Myös paljon puhutun tekemisen
meiningin pitää näkyä ja tuntua. Kimmolla nämä asiat olivat aina läsnä omassa
harjoittelussa ja ne ohjaavat hänen tekemistään myös valmentajana.
Kimmo: ”Keskityn
valmennuksessa paljon laatuun määrän sijasta. Jos urheilijan ohjelmassa lukee
x-määrä heittoja pressuun, on pelkkä toistojen laskeminen hölmöläisen hommaa.
Sen sijaan on tärkeää aistia suoritus kehossa ja keskittyä tarkasti kaikkeen
tekemiseen. Keskittyminen lähtee
harjoitusohjelmasta. Urheilija tietää, mitä on tulossa ja hän on varautunut
siihen, että treeni käy viikkojen edetessä jatkuvasti haastavammaksi. He osaavat
valmistautua tähän. Treeneissä annan urheilijoiden jutustella rennosti, mutta
kun tulee oman suorituksen vuoro, haetaan keskittyminen heittoon tai sarjaan
100 %. Toki tsemppaan mukana, mutta tästä valmistautumisesta ja oman
keskittymisen hakemisesta kaikki lähtee. Olen myös sanonut, että minun
treeneissä pitää olla mukana eväät ja kuiva paita. Paidan pitää treenissä
kastua”.
Entä mitä muita tärkeitä valmennusperiaatteita Kimmolla on
jaettavana? Harjoittelun selkeä rytmi ja tehonvaihtelut ovat avainsana:
”Korostan usein
urheilijoille esimerkiksi salitreenissä, että aina ei pidä painaa pää
punaisena. Sen tietää, mitä siitä seuraa – jumia, vammoja ja kehittymisen
pysähtyminen. On erittäin tärkeää tehdä esimerkiksi voimaharjoittelusarjoja
selkeällä ajatuksella työskentelevistä lihaksista ja unohtaa hetkeksi vain
mahdollisimman suuret raudat. Ajatuksella ja puhtaalla tekniikalla tehdyt
syväkyykkysarjat ovat hyvä esimerkki tästä. Toki äärimmäisen kovat sarjat ja
suoritukset tehdään äärimmäisen kovaa, mutta kaikki tekeminen ei voi olla
tällaista tekemistä. Yleensäkin huoltavan harjoittelun rooli korostuu omassa
valmennuksessani, osittain oman uran aikana ”kantapään kautta” saatujen
kokemusten kautta.”
Kimmo uskoo myös huolellisiin alku- ja loppuverryttelyihin,
kehon kuuntelemiseen, urheilijan kuuntelemiseen ja oman palautumisen
tarkkailuun:
”Treeni päälle on
tärkeää antaa kropalle 10-15 minuuttia kevyttä työtä. Yleensä teemme sen hölkäten tai
”heittohöntsäilyllä”. Se normalisoi aineenvaihdunnan, aloittaa palautumisen ja
alkaa valmistaa kehoa seuraavaan harjoitukseen. Ja vaikka treeni on usein
kovaa, periaatteeni on, että järjenkäyttö on sallittua. Kehoa on kuunneltava.
Itsekin tuli urheilu-uralla käytyä yliharjoittelun rajamailla: Kolme kovaa
treeniä päivässä, 10 päivän etelänleirin ajan – se oli opettava kokemus.
Häiriintyneet yöunet ovat tyypillinen ensimmäinen merkki orastavasta
yliharjoittelusta, jota on syytä kuunnella. Ylikunto on voi olla todellinen
ongelma. Mutta täytyy samalla todeta, että monissa ”ylikunto”- tapauksissa olen
joutunut toteamaan, että miten sinä voit olla ylikunnossa, kun et ole vielä
koskaan ollut edes kunnossa!”. Hyvin treenatun urheilijan taikka kuntoilijan
kroppa kestää järkevään/ohjattua harjoittelua ”yllättävän” paljon.
Valmentajan on
myös tärkeä kuunnella urheilijaa:
”Olemme miettineet,
miten palautteen saisi kulkemaan vielä paremmin urheilijan ja valmentaja
välillä. Jatkuvan keskustelun lisäksi systemaattinen palaute urheilijalta
vuoden tekemisistä on avainroolissa, kirjallisena. Pyrin syynäämään hyvinkin
tarkkaan, mitä näissä lapuissa lukee. Se on tärkeää ja usein opettavaista”.
Suomalaisen keihäänheiton (lähi)tulevaisuus?
Entä mikä on Kimmon näkemys tämän suomalaisten paraatilajin
lähitulevaisuudesta? Löytyykö kunniakkaille perinteille jatkajia?
Kimmo: ”Rion olympialaisten
paikoista olisi hyvä nousta tappelemaan uusia nimiä nykyisten huippujen
rinnalle. Näin varmasti tapahtuu. Poikien kohdalla tilanne on hyvä. Eri
ikäryhmissä on monta kovaa heittäjää ja jatkumoa menestyksellemme näyttäisi
olevan. Tyttöjä saisi olla enemmänkin tulossa kärkikahinoihin. Siellä on
muutama ”helmi” tulossa, mutta massaa ei ole liikaa vaativassa lajissa.”
Maailmanmestarin vinkit kuntoilijalle
Kimmo ei ole aktiiviuransa jälkeen jäänyt lepäämään
laakereillaan. Viimeisen 7 vuoden aikana hänellä ei ole ollut yhtään
varsinaista lepopäivää. Toki osa treeneistä on esimerkiksi venyttelyä ja muuta
liikkuvuustreeniä. Silti fyysistä tekemistä on mukana päivittäin. Kysyn
Kimmolta, mitä vinkkejä hän antaa kuntoilijalle. Tässä 12 periaatteen rautainen
lista:
-Tuloksia ei tule ilman työtä –tämä tuppaa joskus unohtumaan
niin urheilijalta kuin kuntoilijalta
-Pitkäjänteisyys kunniaa –tulokset eivät tulee yhdessä yössä
-Tavoite on tärkeä myös kuntoilijalle. Miksi tulen tänne
treenaamaan? Tavoitteen ei tarvitse olla kilpailullinen, kunhan sellainen on!
-Ravinto kuntoon. Pelkkä treeni ei riitä tehokkaaseen
kehonmuokkaukseen tai terveyden edistämiseen, erityisesti jos on
sukurasitteita.
-Selvitä sukurasitteesi, voit ohjata terveysliikuntaa ja
ruokavaliota sen mukaan
-Tahtoa ja halua tarvitaan. Joskus väsyttää, mutta lähde
silti
-Tekniikka on salilla kaikki kaikessa. Palkkaa ehdottomasti ohjaaja/
Personal Trainer, vaikka se hieman maksaisi. Maksu ei saa olla este sinun
itsesi jaksamisen/kehittymisen takia
-Teetkö kaiken kuten aina ennenkin? Teetköhän kaiken oikein
tai optimaalisesti? Eikö ole uskallusta kysyä apua, vaan painan niin kuin
ennen. Ulkopuolista näkemystä kannattaa hyödyntää!
-Tukilihakset kuntoon, liikepuhtaus on A ja O myös
tukilihasten treenissä
-Ymmärrä, miksi liike tehdään. Ymmärrä, mitkä lihakset
liikkeen tekee
- Aisti lihastesi työtä. Hitaissa liikkeissä, nopeissa
liikkeissä ja kehon eri asennoissa
-Kehitys päättyy tyytyväisyyteen!
Suuren suuri kiitos Kimmolla haastattelussa, päätetään se 1991 kultaheiton tunnelmiin!
Pysy ajan tasalla liikuntatieteen uudesta tiedosta, treenivinkeistä ja mielenkiintoisista treeni-caseista facebookissa!
Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
2 kommenttia:
Erittäin mielenkiintoinen juttu! Kiitos Timppa hyvästä haastattelusta.
Kiitos, Mika! Jutussa paljon kehittymisen kannalta todella olennaisia asioita riveillä ja rivien välissä!
Lähetä kommentti