torstai 11. lokakuuta 2012

Selätä selluliitti! -Osa 1.


Ennen niin tasainen iho on alkunut muistuttaa kynnöspeltoa -selluliittii on saapunut. Jos kärsit selluliitista, et ole yksin tämän ongelman kanssa -arviolta jopa 98% täysikasvuisista naisista kärsii jonkinasteisesta selluliitista. Selluliitti myös askarruttaa monia asiakkaitani ja nousee usein keskustelunaiheeksi myös pitämissäni koulutuksissa ja luennoilla. Tässä kaksiosaisessa blogikirjoituksessa katsomme, mitä tämä selluliitti oikein on, mikä sille altistaa ja ennen kaikkea, mitä sille voi tehdä.


Mitä selluliitti oikein on ja mistä se johtuu?


Kiinteään ihoon ilmestyy muhkuroita, jotka pomppaavat ensin vasta ihoa puristettaessa. Lopulta niitä näkyy jo makuuasennossa. Selluliittia -mutta mitä se oikein on? Selluliitti on lähinnä kosmeettinen haitta,  se ei ole terveydelle haitallista. Vaikka selluliitti on yleistä, sitä on tutkittu hämmästyttävän vähän ja siitä on julkaistu niukasti tieteellisen seulan läpäiseviä tutkimusartikkeleja. Siksi tutkijatkaan eivät ole yksimielisiä vaivan syistä ja sille altistavista tekijöistä, ja selluliitista liikkuu runsaasti täysin perätöntä tai mitättömään näyttöön perustuvaa tietoa. Se tiedetään, että kyse on kuitenkin muutoksista ihonalaisen rasvakudoksen ja ihon välimaastossa.

Kuva 1. Iho muhkuralla -selluliittiä esiintyy jopa 98% täysikasvuisista naisista. 

Iho muodostuu pinnassa olevasta orvaskedesta ja sen alta löytyvästä verinahasta. Normaalisti rasvakudoksen pitäisi pysyä kiltisti näiden rakenteiden alla. Selluliitin valloittamilla alueilla rasvakudos venyttää ihon sidekudoksia ja muodostaa ihon pintaa kohti kohoavia pullistumia. Silloin iho menettää tasaisen muotonsa ja muuttuu muhkuraiseksi. Selluliitille alttiit alueet ovat tutut: erityisesti sitä esiintyy reisissä ja lantion alueella. Näillä alueilla rasvasolut ovat isompia ja rasvaa polttavat hormonit eivät vaikuta niihin yhtä tehokkaasti. 

Kuva 2. Selluliitti koostuu "rasvasolupullistumista". Kuvannus ihon ja ihonalaisen kudoksen rajapinnasta. A -kuvassa selluliitista kärsivä nainen, B-kuvassa nainen, jolla ei ole selluliittia ja C -kuvassa mies.

Selluliitin taustalla on todennäköisesti monia kudoksen rakenteeseen ja aineenvaihduntaan liittyviä muutoksia. Kudoksessa saattaa jyllätä lievä tulehdustila ja sen aineenvaihdunta voi poiketa normaalista rasvakudoksesta. Selluliittialueella on usein nestekertymiä, jotka osaltaan lisäävät ihon muhkuraista muotoa. Myös ihon alueen verenkierto saattaa heikentyä. Heikko verenkierto taas aiheuttaa nestettä kerryttävien aineiden lisääntymistä selluliittialueella. Nestekertymät ja turvotus heikentävät edelleen verenkiertoa, kudosten hapensaantia ja imunestekiertoa. Tyypillisillä selluliittialuieilla, kuten lantiolla ja reisillä rasvasolujen herkkyys rasvaa polttaville hormoneille on myös matalampi (Khan ym. 2010). Kierre on valmis. Lievä tulehdustila saattaa vielä heikentää ihon sidekudoksia entisestään, jolloin selluliitti lisääntyy.

Kenelle selluliittia tulee – kuulutko sinä näihin ryhmiin?

Äidillä selluliittia, tyttärellä selluliittia? Kyllä, alttius selluliitille periytyy. Ihon paksuuteen sekä sidekudokseen rakenteeseen ja määrään liittyvät tekijät ovat pitkälti perinnöllisiä. Sekä selluliitti että raskausarvet johtuvat usein siitä, että iho ei kestä alhaalta ylöspäin suuntautuvia voimia -selluliitin kohdalla ylöspäin pyrkiviä ja kasvavia rasvasoluja. Ihon sidekudoksen ominaisuudet siis vaikuttavat siihen, kuinka helposti selluliittia alkaa iholla näkyä (Querleux ym. 2002). Selluliitti on etupäässä naisia piinaava ongelma, ja valkoihoiset naiset näyttävät kärsivän siitä enemmän kuin aasialaiset naiset. Myös raskaus lisää usein selluliittia, koska prolaktiini- ja insuliini –hormonien pitoisuudet lisääntyvät . Ne saattavat lisätä rasvakudosta ja nesteen kertymistä kudoksiin.

Vanhempiaan ei voi valita, useimmat meistä eivät halua vaihtaa sukupuoltaan, eikä lapsien hankkimista kannata selluliitin lisääntymisen takia jättää väliin.  Mutta selluliitille altistavat myös monet elämäntapoihin liittyvät tekijät.

Syötkö itsellesi selluliittia?

Selluliitti koostuu rasvakudoksesta. Ja rasvakudos laajenee, nassusta menee kaloreita kitusiin kulutusta enemmän. Lihomisen onkin todettu lisäävän selluliittia. Rasvakudoksen kasvu tapahtuu rasvasolujen koon kasvun kautta, niiden määrä ei kasvuiän jälkeen lisäänny. Kun lihomme, kasvavat rasvasolut ikään kuin turvottavat rasvakudosta – myös selluliitille alttiilla alueella. Silloin sidekudoksen kestokyky saattaa ylittyä ja rasvapullistumat tekevät ihosta muhkuraisen.

Tutkijat ovat havainneet, että ihon paksuus on ylipainoisilla pienempi ja rasvapullistumia on enemmän (Mirrashed ym. 2004). Isot rasvasolut ja liikunnan puute ovat saattaneet ylipainoisilla entisestään heikentää ihon kykyä vastustaa rasvapullistumien työntymistä pintaa kohti. Selluliitti vaivaa kuitenkin hoikkiakin ihmisiä. Heillä samaa yhteyttä ihon paksuuden ja selluliitin välillä ei ole löydetty. Silti hoikillakin ihmisillä rasvakudoksen paksuus vaikuttaa selluliitin määrään – selluliitista kärsivillä normaalipainoisillakin rasvaa on enemmän alueella, jossa selluliittia esiintyy.
Kuva 3. Kun rasvakerros paksuuntuu, ihon sidekudokset joutuvat koville ja selluliittipurkaumia saatta ilmestyä ihon pintaan.

HUOM! Haluatko tarkan ja todistetusti supertehokkaan ja sadoilla asiakkaillani huimia tuloksia tuottaneet tavan polttaa rasvaa ja vähentää selluliittia? Sen löydät super-suositusta kirjastani "Lihaskasvu ja rasvanpoltto -Tee tuloksia Suomen kokeneimman treenarin menetelmällä". Kirjan voit tilata edullisimmin täältä.

Kireät vaatteet, kireä pinna –selluliitti saattaa lisääntyä



Kireät vaatteet saattavat heikentää verenkiertoa ja imunestekiertoa. Erityisesti runsaaseen istumiseen ja seisomiseen yhdistettynä kiristävä vaikutus ei ainakaan edistä selluliitin vähenemistä. Stressihormonit taas edistävät sopivina annoksina rasvanpolttoa, mutta jatkuva stressihormonimarinadi aiheuttaa päinvastaisen vaikutuksen –rasvaa kertyy lisää ja selluliitti lisääntyy. Tupakointi saattaa myös lisätä selluliittia, koska se heikentää verenkiertoa hiusverisuonissa. Näiden tekijöiden vaikutuksesta selluliittiin ei ole tarkkaa tietoa, eivätkä löysemmät vaatteet, rentoutuminen ja tupakan tumppaaminen eivät selluliittia kokonaan poista, mutta selluliitin selätyksessä nekin on hyvä huomioida.

Kirjoituksen toisessa osassa menemme kaikkia kiinnostavaan asiaan. Käymme läpi sitä, mitä selluliitille voi tehdä. Käymme läpi

  • Mitkä keinot tutkitusti vähentävät selluliittia
  • Mikä on liikunnan ja ruokavalion rooli?
  • Onko kosmeettisista hoidoista oikeasti hyötyä?


HUOM! Haluatko tarkan ja todistetusti supertehokkaan ja sadoilla asiakkaillani huimia tuloksia tuottaneet tavan polttaa rasvaa ja vähentää selluliittia? Sen löydät super-suositusta kirjastani "Lihaskasvu ja rasvanpoltto -Tee tuloksia Suomen kokeneimman treenarin menetelmällä". Kirjan voit tilata edullisimmin täältä.

Parhaiten pysyt kuulolla tästä ja muista tulevista päivityksistä liittymällä TH-Valmennuksen facebook -ryhmään!

Palataan pian!
Timo


Ei kommentteja: