Tässä artikkelissa annan sinulle myös erään äärimmäisen tärkeän menestysperiaatteen, joka liittyy juuri tähän vuoden aikaan.
Mennään asiaan. Vuosi 2018 oli antoisa, kuvaan sitä kohta. Ja kyllä, ettei unohtuisi.. Mukana OLI paljon vastoinkäymisiäkin. Pelkkä siloiteltu "some-todellisuus" ei ole todellisuutta, vaan joitain muuta.
Mutta käyn ensin läpi asioita toiminnastani viime vuonna. Samalla harjoitan erästä todella tärkeää menestysperiaateen osaa, jonka paljastan sinulle lopussa.
Toimintani kulmakivi 2018 oli jälleen henkilökohtainen personal training -valmennus
Vuoden 2018 aikana minulla oli todella suuri ilo ja kunnia treenata ihmisiä elämänsä kuntoon henkilökohtaisen valmennuksen kautta. henkilökohtainen valmennus säilyi edelleen aivan ehdottomana pääosana meikäläisen toimenkuvaa. "Salilla kädet savessa" on ollut periaatteeni jo 17 vuotta.
Minulla on luonnollisesti asiakkaita Jyväs-Seudulla. Mutta oli ilo auttaa ihmisiä akselilla Helsinki, Turku, Vaasa, Kokkola, Oulu, Rovaniemi, Kajaani, Joensuu, Kuopio, Lappeenranta ja Kotka, vain muutamia isompia paikkakuntia mainitakseni.
Upeiden asiakkaideni innostavia tuloksia löydät muun muassa tästä blogistani ja th-valmennuksen facebook-sivuilta. Tähän kohtaan toiminnassani tulee hieman muutoksia tänä vuonna. Siitä lisää tuonnempana.
"Lihaskasvu ja rasvanpoltto" -kirjani kiinnosti edelleen
Kirjani julkaistiin marraskuussa 2016. Olen iloinen, että se on auttanut jo kymmeniä tuhansia suomalaisia eteenpäin
kehonmuokkauksessa. Saan edelleen lähes päivittäin viestejä ihmisiltä, jotka ovat kirjan kautta saaneet selvyyttä erittäin ristiriitaisena vellovaan treeni- ja ravintokeskusteluun.
Ja hyvä niin, sillä toimivat asiat EIVÄT ole ristiriitaisia. Sen sijaan monet muodikkaat asiat EIVÄT ole toimivia. Tästä pääsen jälleen kerran erään tärkeimmän harjoittelun oppi-isäni, Professori Tutor Bompan legendaariseen lauseeseen: "Tee sitä, mikä on toimivaa. Älä sitä, mikä on muodikasta".

Kirjan 4. painos on myyty loppuun ja kirjaa on lainattu kirjastoista
tekijänoikeuskorvauksien perusteella kymmeniä tuhansia kertoja. Kertaakaan en ole onnistunut sitä kirjastojen hyllyissä näkemään, vaikka "lukutoukkana" kirjastoissa paljon luuhaan. Se lienee hyvä asia 😊 Kirja oli 2016 siihen astisen urani "testamentti" ja olen todella kiitollinen siitä, miten sanoma on "uponnut" kansaamme!
Verkkovalmennuksilla lisää toimivia työkaluja yhä useammalle
Verkkovalmennukseni
ovat auttanneet tuhansia ihmisiä parempaan kuntoon. Olen todella iloinen, että voin tarjota tätä vaihtoehtoa tässä tilanteessa, jossa henkilökohtaisen valmennuksen asiakaspaikkani ovat täynnä tai harjoittelusta innostuneella ei ole muuten mahdollisuutta osallistua henkilökohtaiseen face-to-face valmennukseen.
Toteutan verkkovalmennukseni yhteistyössä Kuntokompassin kanssa, jonka kanssa aloitin yhteistyön jo vuonna 2013 konsultoimalla ja mentoroimalla heitä harjoitteluun ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa.
Aloitan 7.1. seuraavat verkkovalmennukseni. Miesten ja naisten "Karista joulukilot 2 kuukaudessa" -valmennukseni ovat tuottaneet loistavia tuloksia ja "silmien aukaisuja" harjoittelusta ja ruokavaliosta jo parille tuhannelle suomalaiselle. Päivitys 10.1. Verkkovalmennusteni ilmoittautumisaika on mennyt umpeen. Uusista valmennuksista saat parhaiten tiedon sisäpiiri-listaani liittymällä. Samalla saat itsellesi tukun kehittämiäni voimakkaita harjoittelu- ja ravintoperiaatteita. Hyppää mukaan täältä!
Ammatilaisten kouluttaminen, auttaminen ja konsultointi -yhdessä alaa ja ihmisten hyvinvointia eteenpäin!
Olen
myös todella kiitollinen siitä, että olen päässyt auttamaan vuosien varrella
tuhansia ihmisiä liikunta-alalle. Ja sen jälkeen kehittymään alan ammattilaisina.
2018 koulutin satoja personal trainereita tilauskoulutuksissa tai omissa koulutuksissani, joiden teemana on joko puhdas ammatillinen osaaminen tai liiketoiminnan kehittäminen ja menestyminen yrittäjänä. Koulututin ihmisiä PT:ksi strukturoidussa, fysioterapeuteille suunnatussa Physiotrainer- koulutuksessa. Omissa koulutuksissani tavoitteellisille treenaajille ja alan ammattilaisille syvensin monia asioita ja toin esille toden teolla "hiljaista tietoa", kuten "Lihaskasvu ja rasvanpoltto 2.0" koulutusseminaarissani ja "Menestysvuotesi 2018" -koulutusseminaarissani.
Tee jatkuvasti henkilökohtaista konsultointia pienelle määrälle erittäin omistautuneita liikunta-alan ammattilaisia. Keskitymme etupäässä siihen, miten harjoittelua ja ravintoa kannattaa rakentaa niin, että tulokset optimoituu järkevällä tavalla. Osa henkilökohtaisesti konsultoinnistani keskittyy liiketoiminnan kehittämiseen.
Näiden kautta olen todella kiitollinen, että olen saanut vaikuttaa joko suorasti tai epäsuorasti kouluttamieni ja konsultoimieni ammattilaisten kautta lukuisten ihmisten terveyteen!
Ammatilliseen puoleen liittyen: Melkeinpä tuli myös tippa linssiin, kun eräs konsultoimani ihminen nousi PT-yrityksensä kanssa "kuoleman laaksosta" ja uhkaavasta lopettamisesta täystyöllistetyksi parissa kuukaudessa ja auttaa nyt isoa joukkoa ihmisiä parempaan kuntoon ja terveystulevaisuuteen Päijät-Hämeessä. Näistä saa virtaa tähän hommaan!

Samoin melkoisen ilon läikähdyksen antoi tämä eilen saamani viesti PT:ltä, joka oli 2013-2014 pitämässäni personal training -koulutuksessa ja on sen jälkeen osallistunut useisiin räätälöimiini koulutuksiin liittyen alan ydinosaamiseen ja liiketoimintaan.
Luennot, haastattelut ja media -tutkitun tiedon ja "hiljasen tiedon" jakamista
Kuluvana vuonna minulla oli ilo ja kunnia luennoida tuhansille ihmisille valmennuksesta, liikunnasta, ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista. Luennoin yrityksissä, liikunta-alan tapahtumissa ja kansainvälisessä tiede-symposiumissa.
Annan aikatauluni salliessa haastatteluita medialle. Tänä vuonna annoin noin 40 eri haastattelua lehtiin kuten Helsingin Sanomiin, radiokanaville ja verkkojulkaisuihin. Hienoa jakaa paitsi tutkittua myös hiljaista tietoa myös tätä kautta. Linkkejä artikkeleihin löydät verkkosivultani. Tarkoitukseni on päivittää tammikuun aikana linkkilistaa jälleen.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana satojen antamieni liikunta- ja ravitsemus-aiheisten haastatteluiden lisäksi media kiinnostui tämä vuonna myös sijoitusharrastuksestani, josta minulta pyydettiin haastattelu Talouselämä-lehteen ja Pörssisäätiölle. Sijoittamisessa ja oikeasti toimivassa kunnonkohotuksessa on myös erittäin paljon yhteistä. Kirjoitin siitä blogitekstin keväällä. Tässä videossani avaan myös erään todella arvokkaan ajatuksen hyvinvoinnista, jonka opin kenties maailman menestyksekkäimmältä sijoittajalta (ja massiivisia summia hyväntekeväisyyteen lahjoittavalta), Warren Buffetilta.

Mikä muuttuu toiminnassani vuonna 2019? Vuorossa "semi-sapattivuosi"
Äärimmäinen panostus PT-ammattiini on antanut minulle paljon. Mutta välillä on aika reflektoida ja "teroittaa sahaa". Pidin jo syksyllä 2017 rauhallisempaa periodia, mutta nyt muutan kuvioitani hieman enemmän.
Tulevana vuonna teen vähemmän henkilökohtaista valmennusta. Olen tehnyt sitä "jäätäviä" määriä kaukaa 2000-luvulta asti. Syksyllä 2018 tuli täyteen 25 000 face-to-face -personal training session rajapyykki. Määrä on ilmeisen iso kansainväliselläkin tasolla, sillä useat USAsta, personal trainingin "kotimaasta", tulevat kollegat kansainvälisessä voima-ja kestävyysharjoittelun symposiumissa hämmästelivät lukua ja onnittelivat pitkän tien kulkemisesta, kun olin päättänyt luentoni siellä.
En lopeta valmentamista, mutta määrät vähenevät selvästi vähäksi aikaa. Eli jatkan nykyisten asiakkaideni kanssa työskentelyä, mutta aloituspaikkoja avautuu tänä vuonna hyvin vähän. Voit tiedustella aloitusmahdollisuuksista ja aikataluista tämän linkin kautta.

Jatkan edelleen alan ammattilaisten kouluttamista. Sekä personal trainereiden että ravintovalmentajien. Pidän pienen määrän räätälöityjä koulutuksia eri aiheista tavoitteellisille harjoittelijoille ja liikunta-alan ammattilaisille. Nämä ovat pääasiassa live-seminaareja. Uskon vuorovaikutukseen ja siihen, että fyysinen saapuminen paikalla pakottaa oppimiseen ja tiedon hyödyntämiseen hyvällä tavalle erittäin tehokkaasti.
Teen yksittäisiä luentokeikkoja, seuraava on tulossa 22.1. Jyväskylään. Odotan tätä innolla :)
Teen yksittäisiä luentokeikkoja, seuraava on tulossa 22.1. Jyväskylään. Odotan tätä innolla :)
Haastattelut, iso missio edistää toimivan treenitiedon leviämistä, alaa ja sen toimijoiden menestystä
Jatkan haastatteluiden antamista medialle, sillä missioni oli yritystä perustaessani 2000-luvun puolivälin jälkeen seuraava: "Haluan auttaa tieteellisen tiedon ja käytännön havaintojen kautta mahdollisimman montaa ihmistä ja alan ammattilaista saamaan harjoittelusta parempia tuloksia".
Samalla haluan tänä vuonna myös edistää enemmän erityisesti mikroyrittäjien (joihin valta-osa liikunta-alan toimijoista kuuluu) menestymisen edellytyksiä ja menestysmahdollisuuksia ja tarjota tähän työkaluja ja käytännön keinoja.
Näin terveyteen, hyvinvointiin ja kuntomuuttujiin oikeasti vaikuttavat menetelmät siirtyvät kentälle. Jatkan taistelua, jotta tämän alan ja ammattikunnan arvostus nousee täysin uusiin svääreihin ja yhä useammat ihmiset pääsevät kautta kohti parempaa treeni ja terveystulevaisuutta!

Teroitan sahaa "semi-sapatti -vuotenani"
Olen oppinut paljon asioita "7 porrasta menestykseen" -kirjan kirjoittajalta, Stephen Coveyltä. Sain vinkin tämän kirjan hankkimiseen legendaariselta uintivalmentaja Marko Malvelalta 2000-luvun puoliväkissä. Covey puhuu kirjassa konseptista "sahan teroittaminen". Se tapahtuu aina levon ja palautumisen kautta.
Sitä teen paljon vuonna 2019. Kysehän on "semi-sapatti -vuodestani". Reflektoin Suomen laajimman face-to-face PT -kokemuksen tuomia oppimiskohtia ja kerään niistä lisää ja lisää systemaattisia havaintoja ylös, jotta voin auttaa sekä asiakkaitani että muita alan ammattilaisia ja joko alaa eteenpäin.

Niin, muuten.. teen 2019 myös enemmän asiota rakkaan harrastukseni, kitaransoiton parissa. Tähän liittyen saataa tulla ilmoille jotain piankin 😏
Yleensäkin haen näkemystä ja uusia tulokulmia valmennukseen paitsi tietenkin tieteellisen tiedon myös kulttuurin, taiteen, historian ym. kautta. Valmennus on nimittäin vain puoliksi tiedettä. Sitä ei voi lähestyä vain tieteellisen data-analyysin kautta, vaan näkökulman tulee olla laajempi (toisaalta tieteellinen puoli ON oltava mukana. Muuten asiasta tulee nopeasti "uskomushoitoihin" verrattavaa pelleilyä).
Sitten vielä siihen menestysperiaatteeseen, joka liittyy todella kiinteästi tähän ajanjaksoon:
Menestysperiaate Sinulle: TEE uudenvuodenlupauksia!
Vietin joulunpyhät ja vuoden viimeiset päivät reissaamalla ympäri Suomea. Menin mihin autonnokka sattui viemään. Hotellin aamiaspöydän rutiineihini kuuluu sanomalehden lukeminen. Samoin poikkean aina uuden kaupungin eteen sattuessa kirjastoon. Ne ovat rauhoittavia ja sivistäviä paikkoja. Törmäsin useaan eri artikkeliin uudenvuoden lupauksista. Minun on pakko nostaa eräs näistä artikkeleista teemana usein esiin noussut lause:
"En tee mitään uudenvuodenlupauksia, koska ne eivät kuitenkaan pidä!"
Hälytys! Haluatko saavuttaa jotain? Haluatko muuttaa jotain parempaan suuntaan siitä tilanteesta, missä nyt ole? Jos haluat, tällainen ajatus sisältää kaksi onnistumisesi kannalta suorastaan katastrofaalista tekijää.
1) Sinulla ei ole selkeää tavoitetta. Sinulla on oltava jokin selkeä tavoite, johon pyrit. Muuten tekemiseltä puuttuu täysin suunta. Tavoitteellisuutta tykätään joskus nykyisessä armollisuuskulttuurissa parjata. (Älä käsitä väärin, olen armollisuuden ystävä, mutta oikeanlaisen armollisuuden. Sellaisen, joka tehostaa tavoitteidesi saavuttamista). Vaikka tavoitteiden tehosta on murskaavaa näyttöä sekä liikuntaan että esimerkiksi yritysmaailmaan liittyvissä tutkimuksissa, joissa tavoitteenasettelua on paljon tutkittu. Tee siis rohkeasti se lupaus. Se on sinun tavoitteesi!
2) Lähdet epäonnistumisesta ja jopa julkituotu viestintäsi, sisäisestä äänestä puhumattakaan tukee tätä ajatusta epäonnistumisesta. Tiedän, että esimerkiksi useiden epäonnistumisten jälkeen on todella vaikea ajatella luontaisesti, että nyt onnistun. Mutta jos ET käännä pikku hiljaa ajatusmaailmaasi tähän suuntaan, yrityksesi ovat yleensä tuhoontuomittuja. Mitä voit tehdä? Tässä lyhyt vinkki:
1) Tule tietoiseksi negatiivisesta, kampittavasta sisäisestä puheestasi. Sen voit tehdä, vaikkapa tämän videoni avulla.
2) Opi huomaamaan onnistumisesi. Kirjaa niitä ylös. Niitä takuulla on! Huomasitko muuten yhden jutun? Alun tekstinilläni oli minulle itselleni tällainen tarkoitus!! Se auttoi minua totaalisen konkreettisesti huomaamaan, missä olen onnistunut vuonna 2018! Tässä siis tämä esimerkki siitä, miten hyödynsin itse tätä menestysperiaatetta käytännössä tässä artikkelissa! Sillä vuosi 2018 piti sisällä myös runsaasti epäonnistumisia. Tietäisitpä vaan! Siitä pääsemmekin seuraavaa kohtaan..

3) Muista, että mikään tie tavoitteisiin ei ole puhdas punainen matto. Reitti näyttää AINA alla olevan kuvan kaltaiselta! Tässä tulee se armollisuus toimivassa muodossaan. Sitä pitää edeltää selkeä tavoite, järkevät työkalut ja toimet tavoitteen edistämiseksi. Jos näitä ei ole, ja olet vain ja ainoastaa armollinen, mikään ei muutu. Sinulla voi olla hetkellisesti parempi mieli (eikä siinä ole mitään pahaa, jos tyydyt siihen), mutta mikään ei muutu.
Laadi siis rohkeasti tavoite ja suuntaa katse innostuneena kohti vuotta 2019! :)
Timo
Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti