Helmikuun lopun iltana kaksi treenaajaa iskivät kättä päälle.
He olivat lyöneet vedon. Vedon siitä, kumpi pääsee parempaan kesäkuntoon. He
olivat työkavereita ja pitkälti samanlaisessa elämäntilanteessa. Aikaa
treenaamiselle ei ollut tuhottomasti, mutta 4-5 treenikertaa molempien kalenteriin
kuitenkin sopi.
Nyt se sitten alkoi: matka kohti kesäkuntoa! Molemmat
treenaajat kokivat suorastaan kihelmöivää innostusta. Ja toki kilpailuhenkeä ja
näyttämisenhaluakin oli sopivasti mukana.
Seuraavan kerran he näkivät juhannuksena. Molemmat olivat treenanneet ahkerasti ja säännöllisesti. Kummatkin olivat tarkkailleet
syömisiään. Molemmilla heistä kesäkuntotavoite oli pysynyt mielessä. Mutta
heidän välillä oli silti ratkaiseva ero..
Toinen heistä oli napakassa kesäkunnossa. Toinen ei –itse asiassa
hän oli väsynyt, turhautunut, uupunut ja valmis vaihtamaan kesäkuntoprojektin terasseihin ja
grillaukseen. Ja yrittämään ensi vuonna uudelleen.
Miksi toinen treenaaja pääsi kesäkuntoon ja toinen ei?
Molemmat treenaajat aloittivat samasta tilanteesta. Molemmat
harjoittelivat ja tarkkailivat syömisiään. Oliko ero sitten ”itsekurissa” tai lahjakkuudessa? Ei, vaikka me kaikki näin
usein ajattelemme. Mitä oikeasti sitten
tarvitaan?
Suunnitelma, "navigaattori" kohti tavoitetta. Toinen heistä eteni systemaattisella
suunnitelmalla ja onnistui. Toinen lähti heittämään tikkaa silmät sidottuna –
ja huteja tuli paljon. Mitä tämä tarkoittaa?
Kuva 1. Säännöllisyys ja johdomukaisuus johtavat kesäkuntoon (kuvat TH-Valmennuksen asiakaskansiot). |
Teetkö nämä rasvanpolton ”vinkkivirheet” ?
Usein lähdemme tavoittelemaan kesäkuntoa erilaisten
yksittäisten vinkkien ja kikkojen kautta. Ilman selkeää suunnitelmaa. Esimerkiksi seuraavat kikat saattavat
kuulostaa tutuilta?
”Karsin vähän herkkuja ja treenaan enemmän”,
”Teen vaan lisää aerobista kun nyt sitä ei ole ollut ohjelmassa”
”Juon enemmän vettä”
”Alan tehdä elrilaisia, päivittäin vaihtuvia HIIT-treenejää koska se polttaa tosi hyvin rasvaa”
”Lisään vähän liikuntaa kun en ehdi/viitsi/halua olla niin tarkka syömisten kanssa”
”Jätän hiilarit pois”
Jokainen näistä vinkeistä saattaa toimia. Mutta ne eivät ole
pomminvarmoja. Kaukana siitä. Niiden
käyttäminen on usein kuin tikanheittoa silmät sidottuna. Saatat osua, mutta
todennäköisesti tulee harmittava huti.
Jos olet edennyt tällaisiin vinkkeihin luottaen, ei se ole
sinun vikasi. Meille syötetään jatkuvasti TOP 10 laihdutusvinkkejä ja niiden
avulla rasvanpolttoon yleisimmin ryhdytään.
Mutta vinkeillä, fiilispohjalla ja summamutikassa eteneminen
johtaa liian usein tuhrautumiseen ja ahdistukseen, ei kesäkuntoon. Mitä sitten kannattaa mieluummin tehdä?
Systemaattisella suunnitelmalla tuloksiin
Systemaattinen kuulostaa vähän kuivalta ja teoreettiselta,
kyllä. Mutta todellisuudessa se ei ole sitä. Kyse on oikeastaan
reittisuunnitelmasta, innostavasta ja mukavasta sellaisesta. Kuvittelepa seuraavat kaksi ajomatkaa.
Jos etenet ”kikoilla”, tilanne on seuraava: Lähdet
kotipihasta. ”Hmm.. tämä tie näyttää oikealta, se vie vissiin suunnilleen
sinnepäin, mihin olen menossa.. kokeillen tätä..”. Joudut koko ajan hätääntyneenä vilkuilemaan,
oletko oikealla reitillä. Äkkiä maisemat eivät enää olekaan tuttuja. Ilta
pimenee. Kello tikittää. Olet aikataulusta myöhässä. Taas väärä käännös.. ”Missä
oikein olen, ei mitään hajua!”. Pitäisi olla jo perillä, ahdistaa! Lopulta olet
eksyksissä ja reissu loppuu siihen.
Kuva 2. Samasta lähtökohdasta voi edetä kahdella tavalla. Joko kikkoihin ja vinkkeihin luottaen tai systemaattisella suunnitelmalla. Tulokset ovat silloin hyvin erilaisia. |
Onko sinun rasvanpoltto/kesäkunto-suunnitelmasi systemaattinen? Tässä 5 kysymystä, joilla voit testata sen!
Systemaattinen ”navigaattorimalli” on siis huomattavasti
tehokkaampi ja myös miellyttävämpi. Mistä sitten tunnistat, käytätkö ”navigaattorimallia”
vai etenetkö summamutikassa? Kysy itseltäsi seuraavat 5 kysymystä ja vastaa
niihin joko ”kyllä” tai ”ei”.
- Tiedät, kuinka paljon sinun tulisi saada energiaa tavoitteesi perusteella. Et arvo sitä, olisiko 800 kcal/vrk pussikeitto-dieetti vai 2800 kcal vrk ”aineenvaihdunnan-aktivointi” ruokavalio paras. TIEDÄT, mikä sopii tilanteeseesi parhaiten.
- Tiedät, mitä teet huomenna treeneissä. Et arvo, mitä tekisit. Tiedät, mikä harjoitus kannattaa tehdä ja teet sen hyvällä mielellä stressaamatta siitä, kannattasiko sittenkin tehdä tuplatreeni isomman kalorinkulutuksen takia.
- Tiedät, kuinka paljon suunnilleen saat energiaa. Jos et tiedä tätä, on todella vaikea sanoa syötkö liikaa vai liian vähän. Kummatkin vaihtoehdot nimittäin ovat mahdollisia.
- Teet treeneissä juuri sen, mitä tarvitset optimaalisiin tuloksiin. Et mitään ylimääräistä. Et mieti huolestuneena, onko treenimallisi optimaalinen tai polttaako treenisi yhtään rasvaa vai ei.
- Tiedät, oletko edistynyt vai et. Peilikuva ei kerro kaikkea. Se on itse asiassa surkea edistyksen mittari, ellet satu olemaan todella kokenut systemaattisessa (ei tunteellisessa) peilikuvan arvioimisessa.
Jos vastasit useimpiin kysymyksiin ”ei”, lähestymistapasi ei
ole systemaattinen ”navigaattori-malli”, joka vie sinut kesäkuntoon suorinta
reittiä. Muutamia muitakin elementtejä tarvitaan, mutta edelliset kohdat ovat
kertovat jo paljon lähestymistavasta.
Lähde kesäkuntoa kohti selkeällä "reittisuunnitelmalla"
Palataan vielä hetkeksi näihin kahteen kaverukseen, joihin
tutustuimme alussa. He molemmat olivat täynnä intoa. Heillä molemmilla oli
haave kesäkunnosta. He molemmat käyttivät yhtä paljon aikaa ja vaivaa tulosten
saamiseen. Toinen pääsi elämänsä kuntoon ja toinen löi hanskat tiskiin ja
vaihtoi kuntoilun grillaukseen ja terasseihin. Ratkaiseva ero ei ollut
motivaatiossa, tahdonvoimassa, itsekurissa tai lahjakkuudessa. Se oli lähestymistavassa.
Toisella se oli summa-mutikka. Toisella kylmän rauhallinen
systemaattisuus ja toimiva suunnitelma..
Kuva 2. Systemaattinen "navigaattorimalli" johtaa tuloksiin. Rasva palaa ja lihakset kehittyvät, vaikka ei olisi "teini"(nainen 45 v) ja se tapahtuu nopeasti (mies ennen jälkeen 3 kk) |
Kesä siis lähestyy ja kesäkunnon tavoitteleminen kannattaa
aloittaa nyt. Ja muista, että se on aivan ok tavoite. Parhaimmillaan
kropanmuokkaus tuo sinulle todella innostavan kihelmöiviä fiiliksiä! Mietipä
tilanne, jossa kiskaiset paidan pois uimarannalla tai pukeudut juuri niihin
bikineihin tai kesävaatteisiin, joista olet aina haaveillut. Energisenä ja
itsevarmana!
Aloita oman kesäkuntosi suunnittelu jo tänään. Sellaisen vinkin
haluaisin Sinulle antaa, että tee se tällä kertaa systemaattisesti ja suunnitelmallisesti. Sen sijaan,
että kokeilisit ”uusinta kikkaa”, ”ruokavalio-trendiä”, ”julkkiksen kilojen
karistuskikkaa” tai ”yrittäisit vielä kerran” sellaisella tavalla, joka ei ole
sinulla aikaisemmin toiminut.
Hyviä ja sopivan systemaattisia harjoituksia! :)
Timo Haikarainen
PÄIVITYS 3.8.2020 ps. Jos koet, että kaipaat systemaattista "navigaattoria", supertehokasta suunnitelmaa ja tiekarttaa kesäkilojen karistukseen, kiinteytymiseen (tai halutessasi pelkkien lihasmuotojen hankkimiseen) sen sijasta, että etenisit äärimmäisen epävarmojen vinkkien ja kikkojen avulla, olet lämpimästi tervetullut 24.8.2020. alkaviin verkkovalmennuksiini.
Henkilökohtaiset valmennuspaikkani tälle syksylle alkavat olla täynnä, mutta näiden valmennusten kautta pääset innostavalla ja ennen kaikkea tuloksia tuottavalla tavalla tekemään juuri oikeita asioita tuloksiesi eteen -saat "navigaattorin" kohti unelmien kuntoasi jo lokakuussa 2020!
Naiset: Karista kesäkilot 2 kuukaudessa kesäkuntoon NAISET
Miehet: Karista kesäkilot 2 kuukaudessa MIEHET
Naiset: Karista kesäkilot 2 kuukaudessa kesäkuntoon NAISET
Miehet: Karista kesäkilot 2 kuukaudessa MIEHET
2 kommenttia:
Sopiiko tuo kurssi myös minulle, kun painoa pitäisi saada pois reippaasti. Vai onko kyseinen kurssi tarkoitettu vain lähes ihannepainossa oleville?
Heippa!
Kyllä sopii. Siinä käytetään tehokkaimpia rasvanpolton harjoitus- ja ruokavalioperiaatteita, jotka toimivat todella hyvin, jos painoa on reippaammin pudotettavaksi. Ja valmennuksissa on ollut mukana paljon painonpudotustavoitteella treenaavia. Tervetuloa mukaan! :)
Timo
Lähetä kommentti