Moi ystävät!
Toissa kesänä pähkäilimme ystäväni Lihastohtori Juha Hulmin kanssa, miten voisimme tehdä koulutus- ja opetusrintamalla jotain uutta ja erilaista, joka todella hyödyttäisi liikunta-alan ihmisiä ja treenistä kiinnostuneita. Hakattuamme päitämme yhteen joitakin kuukausia, rakensimme koulutusseminaarin teemalla "Optimoi lihaskasvu ja kehonkoostumus".
Pidimme kaksi ensimmäistä seminaaria kahtena erillisenä päivänä maaliskuussa 2013 Jyväskylässä ja syksyllä Vantaalla. Niiden suosio yllätti meidät: Molemmat seminaaripäivät myytiin loppuun ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä. Todella iso, nöyrä kiitos vielä kerran kaikille osallistujille!
Edellisten seminaarin onnistumisesta, niiden välittömästä meiningistä ja lukuisista pyynnöistä innostuneena päätimme järjestää seminaarin vielä kerran Suomen ytimessä, eli Tampereella. Sisältöä olemme viilanneet ja päivittäneet jatkuvasti saamamme arvokkaan palautteenne perusteella. Myös tutkimustieto alalla karttuu jatkuvasti. Pidämme kunnia-asianamme tuoda sen tuoreimpana juuri Sinulle. Siksi viilaamme sisältöä niin, että se kertoo sen, mitä käsittelemistämme asioista tiedetään keväällä 2014, ei maaliskuussa 2013 tai syyskuussa 2013. Tässä seminaariohjelmamme ja ilmoittautumisohjeet, toivomme näkevämme mahdollisimman monet teistä jompana kumpana päivänä maaliskuussa!
Juha ”Lihastohtori” Hulmi ja Timo ”PT-Timppa” Haikarainen järjestävät yksipäiväisen ”Optimoi lihaskasvu ja kehonkoostumus” -koulutusseminaarin Tampereen ydinkeskustassa, Technopoliksen tiloissa, lauantaina 29.3.2014 ja sunnuntaina 30.3. klo 10-18.
Onko tämä seminaari Sinua varten? Vastaa aluksi näihin kysymyksiin:
- Askarruttaako sinua, millaisella harjoittelun ja ruokavalion yhdistelmällä etenet tehokkaasti kohti omia tai asiakkaasi tavoitteita?
- Oletko joskus epävarma siitä, millaisia treenituloksia tai kehittymistä voit odottaa itseltäsi tai asiakkaaltasi?
- Haluatko oppia, millaista hyötyä lisäravinteista todella saa ja mihin niistä kannattaa satsata, ja mitkä ovat pelkkää huuhaata?
- Oletko kyllästynyt koulutuksiin, joissa opit vain uusia liikkeitä, mutta et saa konkreettisia työkaluja ongelmakohtiin ja kysymyksiin, joita kohtaat omassa tai asiakkaasi harjoittelussa?
- Kaipaatko uusia virikkeitä omaan tai asiakkaasi harjoitteluun tai ravintoon?
- Haluatko tietää, mitkä asiat vaikuttavat lihasten kasvuun ja voimaan?
- Oletko kiinnostunut saamaan uusimpaan tutkimustietoon ja kymmenien tuhansien tuntien kokemukseen perustuvaa tietoa elimistön toiminnasta ja harjoittelusta maan johtavilta ammattilaisilta (eli tietoa, jota et muista koulutuksista saa)?
- Kaipaatko koulutusta, jossa saat vankkaa ja perusteltua tietoa siitä, miksi jotain asiaa kannattaa tehdä tai olla tekemättä?
- Haluatko keskustella rennosti ammattilaisten kanssa treeniin ja ravintoon liittyvistä asioista?
Jos vastasit yhteenkään kysymykseen ”kyllä”, lue eteenpäin.
Koulutusseminaari on tarkoitettu
- Personal Trainereille / kuntosaliohjaajille
- Valmentajille
- Tavoitteellisille harjoittelijoille
- Opiskelijoille
- Omasta kunnostaan, kehonmuokkauksesta, ja liikunta- ja ravitsemustieteestä kiinnostuneille
Koulutus ei siis ole suunnattu pelkästään liikunta-alan ammattilaisille. Emme puhu jargonia, mutta ohjelma tyydyttää takuulla myös kokeneimpienkin konkareiden tarpeet.
Koulutusseminaarin ohjelma
- 10-11:30 Millaista kehittymistä voit odottaa? Harjoittelutuloksia teoriassa ja käytännössä (Timo Haikarainen ja Juha Hulmi)
- 11:30-12 Harjoittelun toteutus- ja seurantamalleja (Timo Haikarainen ja Juha Hulmi)
- 12-12:45 Lounastauko (ei lounasta järjestäjän puolesta)
- 12:45-14:45 ja 15:00-17:00*. Teoriaa: Lihaskasvun ja voimantuoton perusperiaatteet sekä urheiluravinteet (Juha Hulmi)
- 12:45-14:45 ja 15:00-17:00*. Harjoitusdemo: Treenin vaietut tehokeinot (Timo Haikarainen)
- 17:15-18:00 Kysymykset ja keskustelu
- Lauantain vapaa-ehtoinen lisäohjelma: 18:00-21:00 Päivällinen ja illanvietto (omakustanteinen, sunnuntaina tätä ei ole)
*Iltapäivällä osallistujat jaetaan kahteen ryhmään, joista molemmilla ohjelmassa Hulmin ja Haikaraisen osiot.
Kuinka pääset mukaan?
Seminaarin hinta 5.2.2014 mennessä ilmoittautuneilla on 199 euroa/hlö (sis. ALV 24%). Jos paikkoja on jäljellä 5.2.2014. jälkeen, jälki-ilmoittautumishinta on 229 euroa/hlö (sis. ALV 24%). Hinta sisältää PDF –materiaalin koulutussisällöistä sekä kurssitodistuksen. Paikkoja on rajoitetusti, joten toimi nopeasti!
HUOM! PÄIVITYS 1.2.2014. Molemmat seminaaripäivät ovat täynnä! Nöyrä ja lämmin kiitos mielenkiinnostanne koulutustamme kohtaan!
HUOM! PÄIVITYS 1.2.2014. Molemmat seminaaripäivät ovat täynnä! Nöyrä ja lämmin kiitos mielenkiinnostanne koulutustamme kohtaan!
Ilmoittaudu ”Optimoi lihaskasvu ja kehonkoostumus” -koulutusseminaariin sähköpostitse osoitteeseen timo.haikarainen(at)th-valmennus.com. Kirjoita mailin otsikoksi ”ilmoittautuminen koulutusseminaariin". Laita mukaan nimesi, osoitteesi, mahdollinen laskutusosoitteesi, puhelinnumerosi sekä päivä, jolle haluat ilmoittautua. Seminaarit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ja jos esimerkiksi lauantai täyttyy ennen sunnuntaita, lauantaille ilmoittautuneille tarjotaan paikkaa toiseen seminaaripäivään. HUOM! Ilmoittautuminen on sitova, mutta seminaaripaikan voi vapaasti itse myydä tai luovuttaa eteenpäin. Vastausviesti ilmoittautumiseesi tulee viimeistään kolmen vuorokauden sisällä.
Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse myöhemmin tarkat ohjeet seminaaripaikan ja luentotilojen sijainnista, kulkuyhteyksistä ym. Seminaari pidetään Tampereen rautatieasemalta parin minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevissa Technopoliksen tiloissa.
Alta voit lukea lisää seminaarin ohjelmasta ja kouluttajista:
Seminaarin tarkempi ohjelma ja sisältö
10-11:30 Millaista kehittymistä voit odottaa? Harjoittelutuloksia teoriassa ja käytännössä (Timo Haikarainen ja Juha Hulmi)
Harjoittelun vaikutuksista liikkuu mitä erilaisempia tarinoita. Tutkimus on kuitenkin tuonut paljon tietoa siitä, miten keho tyypillisesti vastaa harjoitteluun ja millaista kehittymistä treeniltä voi kullakin harjoitustasolla odottaa. Käytännön valmennustiedon ja kokemustiedon yhdistäminen on myös tuonut tietoa siitä, miten kehittymistä voi jatkaa jopa ”fysiologisia rajoja” nopeampana tyypillisten tasannevaiheiden jälkeen.
- Kuinka nopeasti rasvaa voi polttaa kehosta? Kuinka nopea tahti kadottaa lihakset ja aiheuttaa haittavaikutuksia hyvinvointiin ja suorituskykyyn? Näiden tietojen avulla voit asettaa itsellesi, asiakkaallesi tai valmennettavallesi realistisia tavoitteita. Kuinka yksilöllistä kehittyminen on?
- Tyypilliset kehittymisen aikajaksot kiinteytyksessä, laihdutuksessa ja lihasmassan hankinnassa. Kuinka pian tasannevaiheet tyypillisesti ilmenevät, mitkä ilmiöt ovat niiden takana ja kuinka niiltä pääsee tehokkaasti eteenpäin?
11:30-12 Malleja harjoittelun toteutukseen ja seurantaan (Timo Haikarainen ja Juha Hulmi)
Käytännön toteutusvaiheessa käymme läpi satojen asiakkaiden harjoittamisen perusteella syntyneitä malleja kehon muokkaukseen, jota voit soveltaa itsellesi tai asiakkaallesi.
- Nämä esimerkkimallit sovelluksineen poistavat paljon epävarmuutta harjoitussuosituksista ja auttavat jättämään kehittymisen kannalta epäolennaiset harjoituskokonaisuudet pois ohjelmasta. Useimmilla meistä ei nimittäin ole ylimääräistä aikaa harjoitteluun
- Käymme läpi käytännöllisiä malleja, joilla voit seurata omaa tai asiakkaasi kehittymistä. Käymme myös läpi tyypillisiä muutoksia käytetyissä mittareissa, jotta voit arvioida, onko kehittymisesi optimaalista.
12-12:45 lounas (omakustanteinen)
Pienryhmäkoulutukset kahdessa ryhmässä.
12:45-15:30 tai 15:45-17:15 Lihaskasvun ja voimantuoton perusperiaatteet sekä urheiluravinteet (Juha Hulmi)
Lihaskasvun ja voimantuoton pääperiaatteet sekä toimivat urheiluravinteet
- Mitä tapahtuu lihasten kasvussa ja mitkä asiat siihen vaikuttavat?
- Mitkä asiat vaikuttavat siihen kuinka vahva olet?
- Lihaskasvuravinnon ja -harjoittelun perusteet
- Mitkä urheiluravinteet ovat osoittautuneet tehonsa useissa, laadukkaasti toteutetuissa tutkimuksissa. Kuinka suuren lisän ne tarkalleen tuovat kehittymisvauhtiin? Mitkä lisäravinteet ovat hukkaan heitettyä rahaa? Onko joistain lisäravinteista jopa haittaa?
12:45-15:30 tai 15:45-17:15 Treenin vaietut tehokeinot (Timo Haikarainen)
Harjoitusdemolla käydään läpi harjoitustekniikoita, harjoitteita ja kuormitusmalleja, joilla saat takuulla uutta potkua omaan tai asiakkaasi harjoitteluun.
- Harvinaisten harjoittelutapojen hyödyntäminen kuntosaliharjoittelussa. Miten voit kuormittaa ja kehittää omia tai asiakkaasi lihaksia uudella tavalla, poistaa lihasten aktivointi- ja voimavajetta, tehostaa kehittymistä ja ehkäistä vammoja?
- Elimistön vireystilan ja lihasten aktivointikyvyn nostaminen erityisten verryttelytekniikoiden avulla. Opit saamaan harjoituksesta parhaan mahdollisen hyödyn irti.
- Pakarat huutamaan! Pakaralihakset ovat kehon voimapesä. Niiden vahvistaminen tuo ruutia lähes jokaiseen urheilulajiin ja ne ovat usein kiinteytys- ja muokkaustavoitteiden kärkilistalla. Näin saat pakaratreenistä parhaan tehon irti ja varmistat, että se menee perille. Mukana myös entisin Itä-blogin urheilijoiden käyttämiä, harvinaisia pakaraliikkeitä.
17:15-18:00
Kertaus, keskustelu ja kysymykset
- Käymme läpi seminaaripäivän aikana esittämiämme ja esiin nousseita teemoja
- Vastaamme seminaarisisältöön tai omaan harjoitteluusi tai ravitsemukseesi liittyviin kysymyksiin.
18-21(vain lauantaina 28.9.)
Valinnainen: vapaata rentoa keskustelua ja illanviettoa päivällisen ääressä ravintolassa.
· Sinulla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja ”heittää läppää” rennosti päivällisen ääressä ”jatkoilla”. Laita ilmoittautumismailiin merkintä, mikäli haluat osallistua tähän osioon.
Ketkä tapaat seminaarissa?
Timo Haikarainen, LitM.
Olen viimeisen 12 vuoden aikana valmentanut satoja ihmisiä ja opettanut sekä kouluttanut suurta joukkoa Personal Trainereita, kuntosaliohjaajia, liikuntaneuvojia ja fysioterapeutteja. Väliin mahtui myös 4 vuoden jakso, jonka aikana valmennustyön ohella työskentelin tutkimusprojekteissa Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian ja terveystieteen laitoksilla. Nykyään valmennan aktiivisesti ja myös kehitän personal trainereiden ja PT –tiimien toimintaa ja ammattitaitoa. Kirjoitan myös aktiivisesti eri kuntoilulehtiin ja olen mukana liikunta-alaan liittyvissä TV-projekteissa.
Valmennus- ja koulutustyötä tehdessäni sekä PT-tiimejä sparratessani olen huomannut, että eniten kysymyksiä ja keskustelua herättävät asiat, joihin ei yleensä koulutuksissa keskitytä:
· Miten nopeasti voin oikeasti kehittyä?
· Miten konkreettisesti rakennan harjoitusmallin, joka tuottaa tehokkaasti tuloksia?
· Kuinka seuraan kehittymistä helposti ja millaisia muutoksia voin odottaa näissä mittareissa?
· Mitkä ovat tietyissä, spesifeissä tapauksissa yleisimmät kompastuskivet ja miten ne sivuutetaan?
Vastaus niin kehittymistä ja ongelmakohtien kiertämistä käsiteleviin kysymyksiin kuuluu liian usein: ”Riippuu täysin tilanteesta ja yksilöstä”. Näin ei kuitenkaan ole. Tämä seminaari on rakennettu pitkälti siksi, että juuri sinä saat pitkän kokemuksen ja uusimman tutkimustiedon pohjalta laadittuja työkaluja ja vastauksia juuri näihin tilanteisiin.
Olen vuonna 2009 lihaskasvusta väitellyt liikuntatieteiden tohtori ja vuonna 2013 sain liikuntafysiologiasta dosentuurin. Lihaskasvun lisäksi olen tutkinut paljon mm. erilaisten harjoitteluiden vaikutuksia ja urheilijan ja kuntoilijan ravintoa. Olen ollut useita kertoja kutsuttuna luennoitsijana erilaisissa konferensseissa ympäri maailmaa, erityisesti liittyen kuntoilijan proteiiniravitsemukseen ja lihaskasvuun.
Olen ollut aktiivinen jo kymmenisen vuotta erilaisilla treenifoorumeilla, esimerkiksi toiminut ekspertti-osiossa Pakkotoistolla ja kirjoittanut mm. Bodaus ja ProBody lehteen ja toiminut asiantuntijana monissa tiedotusvälineissä. Olen päätoimisesti lihaskasvututkija ja siinä sivussa pidän myös suosittua Lihastohtori -blogia ja olen mukana myös muutamassa muussa kuntoiluun liittyvässä projektissa. Käyn myös silloin tällöin, kun aikaa jää muulta toiminnalta luennoimassa ja kouluttamassa ravintovalmentajia ja personal trainereita, urheilijoita tai muita omasta kunnostaan kiinnostuneita. Kovasta kiireestä johtuen esiinnyn kuitenkin vain muutaman kerran vuodessa, eli tätä tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä. Harrastan itsekin aktiivisesti voimaharjoittelua.
Minulla on annettavanani paljon sellaista osaamista tieto-taitoa, jota et muualta Suomessa saa. Vaikka olenkin tiedemies, niin osaan välttää tiedejargonia ja luentoni ovat viihdyttäviä.
Koulutuskokemuksia
Paasattuamme tähän asti itse, päästetään vielä muutama koulutuksissamme ollut ihminen ääneen.
Palautteita Timon pitämistä koulutuksista
”Kouluttajan teoriatiedon ja käytännön kokemuksen yhdistelmä oli kerta kaikkiaan inspiroiva”.
”Paras kouluttaja, joka on tullut vastaan. Missään, koskaan.”
”Innostava ja positiivinen kouluttaja. Erittäin asiantunteva.”
”Jokaiseen kysymykseen tuli perusteltu ja käytännön tasolle viety vastaus, ei ärsyttävää mutua. Tämä hyvä!”.
Palautteita Juhan pitämistä koulutuksista
” Kiitos vielä aivan loistavasta viikonloppukokonaisuudesta!”
”Mukava kuunnella ihmistä joka kerrankin tietää mistä puhuu!”
” Juha Hulmi on hyvä telkkarissa ja helkkari vieköön hän on hyvä myös luentosalissa. Hulmi luo uskoa tulevaisuuteen. Kun unilääkettään tarjoavat vanhat jäärät väistyvät kateederin takaa, sitten meidät valloittaa ihana Hulmin tapainen nuorisojengi.”
"Into ja tieto huokuu teistä, kiitos!"
"Inspiroivaa, kiitos!"
"Kurssi oli mainio, inspiroiva ja ihanan selkiyttävä. Eteneminen oli loogista ja jäsentynyttä. Ammattitaitoista. Oli oikein hauskaa!"
-"Kiitos, luennointitapanne on sujuva ja viihdyttävä, mainio setti!"
"Kannatti tulla Turusta saakka!"
"Asiantuntevat kouluttajat. Hyvin yhdistetty luennoissa tutkittu tieto ja käytännön kokemukset perusteltu hyvin. Hyvä ulosanti, selkeä kokonaisuus."
"Kuntosalidemot oli loistavia!"
"Vakuuttavaa asiantuntemusta!"
Palautteita maaliskuun ja syyskuun seminaareistamme
"Into ja tieto huokuu teistä, kiitos!"
"Inspiroivaa, kiitos!"
"Kurssi oli mainio, inspiroiva ja ihanan selkiyttävä. Eteneminen oli loogista ja jäsentynyttä. Ammattitaitoista. Oli oikein hauskaa!"
-"Kiitos, luennointitapanne on sujuva ja viihdyttävä, mainio setti!"
"Kannatti tulla Turusta saakka!"
"Asiantuntevat kouluttajat. Hyvin yhdistetty luennoissa tutkittu tieto ja käytännön kokemukset perusteltu hyvin. Hyvä ulosanti, selkeä kokonaisuus."
"Kuntosalidemot oli loistavia!"
"Vakuuttavaa asiantuntemusta!"
Kuinka pääset mukaan
Seminaarin hinta 5.2.2014 mennessä ilmoittautuneilla on 199 euroa/hlö. Jos paikkoja on jäljellä, 5.2.2014. jälkeen jälki-ilmoittautumishinta on 229 euroa/hlö. Paikkoja on rajoitetusti, joten toimi nopeasti, sillä halvalla ei yleensä saa hyvää, mutta tällä kertaa poikkeuksellisesti saa –ja vieläpä alan terävimmiltä huippunimiltä.
HUOM! PÄIVITYS 1.2.2014. Molemmat seminaaripäivät ovat täynnä! Nöyrä ja lämmin kiitos mielenkiinnostanne koulutustamme kohtaan!
HUOM! PÄIVITYS 1.2.2014. Molemmat seminaaripäivät ovat täynnä! Nöyrä ja lämmin kiitos mielenkiinnostanne koulutustamme kohtaan!
Ilmoittaudu ”Optimoi lihaskasvu ja kehonkoostumus” -koulutusseminaariin sähköpostitse osoitteeseen timo.haikarainen(at)th-valmennus.com. Kirjoita mailin otsikoksi ”ilmoittautuminen koulutusseminaariin. Laita mukaan nimesi, osoitteesi, mahdollinen laskutusosoitteesi sekä puhelinnumerosi, sekä päivä, jolle haluat ilmoittautua. Seminaarit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ja jos esimerkiksi lauantai täyttyy ennen sunnuntaita, lauantaille ilmoittautuneille tarjotaan paikkaa toiseen seminaaripäivään. HUOM! Ilmoittautuminen on sitova, mutta paikan voi vapaasti myydä tai luovuttaa eteenpäin. Vastausviesti tulee viimeistään kolmen vuorokauden sisällä.
Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse tarkat ohjeet seminaaripaikan ja luentotilojen sijainnista, kulkuyhteyksistä ym. Seminaari pidetään Tampereen rautatieasemalta parin minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevissa Technopoliksen tiloissa.
Bonukset
- Seminaariin osallistujana saat voit ladata tärkeimmän PDF-sisällön, jotta voit hyödyntää sitä jatkossa ja keskittyä seminaarin aikana innostavaan oppimiseen kirjoittamisen sijasta.
- Saat seminaarista kirjallisen kurssitodistuksen.
Takuu
Olemme varmoja siitä, että saat koulutusseminaarista sinulle arvokasta, uutta ja heti hyödynnettävää tietoa. Tietoa, joka auttaa sinua tehostamaan harjoitteluasi tai nostamaan asiakkaasi treenin uudelle tasolla. Uskomme tekemiseemme siinä määrin, että palautamme osallistumismaksusi, jos et ole tyytyväinen koulutusseminaarin sisältöön.
Lisätietoja:
Timo Haikarainen, 0400 472 853
3 kommenttia:
Ilmoittauduttu! Huippujuttu :)
Kiva homma, nähdään maaliskuussa! :)
Heissan!
Lauantaina pitäisi ilmaantua paikalle. Mitenkäs tuon peedeeäffän kanssa, saako sen ladattavaksi myöhemmin vai mitenkäs?
Lähetä kommentti