keskiviikko 16. elokuuta 2017

6 huippu-urheilijoiden kultaista periaatetta -näin teet itsestäsi "oman elämäsi huippu-urheilijan" ja nostat kehityksesi kattoon!


Tämä on tarina "treenailijasta" ja "huippu-urheilijasta". Heissä paljon samaa, koska ihmisiähän me kaikki vain olemme. Mutta heissä on myös paljon erilaista, he tekevät tietyjä asioita eri tavalla.

Nyt kuvaan 6 periaatetta, jotka erottavat menestyvän ja treenissään kehittyvän huippu-urheilijan treenailijasta, joka polkee paikallaan.

Ja mikä hienoa, SINÄ voit hyödyntää näitä 6 periaatetta kehittyäksesi paremmin. Ja mikä vielä parempaa, periaatteiden noudattaminen saa sinut kehittymään ja saavuttamaan treenitavoitteesi vielä nopeammin kuin huippu-urheilija! Kuulostaako kummalta? No, jutun lopussa kerron, miksi näin on! :)

MUISTA ENSIN: Jos tunnistat itsesi treenailijan esimerkeistä, älä soimaa itseäsi. Kaikki ovat joskus olleet kuten tämä treenailija. Kaikki meistä tekeee myös jatkuvasti jotain, usein joissain määrin kaikkia näistä "virheistä". Lisäksi meille syötetään väärää informaatiota treenistä ja ravinnosta, joko tahtomasti tai tahallisesti. Ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Myös terävimmät huiput tekevät virheitä, eivätkä ole täydellisiä. Mutta he tekevät asioita riittävän paljon paremmin saadakseen poikkeuksellisia tuloksia.
  

Mutta nyt kerron, miten sinä voit tehdä itsestäsi oman elämäsi huippu-urheilijan ja saavuttaa sen, mihin et ole ikinä kuvitellut pystyväsi. Ja vieläpä nopeammin kuin osasit ikinä kuvitellakaan. Aloitetaan!


1. Huippu-urheilijalla on selkeä suunnitelma 



Treenailija menee kuntosalille. Siellä hän pähkäilee ensin, mistä aloittaisi. Mitä lihaksia tänään treenaisi ja millä liikkeillä? Sitten hän kokeilee hieman eri laitteita, mutta homma ei tunnu mielekkäältä. ”Mitä täällä oikein pitäisi tehdä..? En saa tästä kyllä mitään treenifiilistä aikaan..”

Huippu-urheilijalla menee salille. Hän käy pukuhuoneessa läpi ohjelman, jossa on liikkeet, sarjat, toistot ja painot. Hän menee salille ja tänään on vuorossa koko kehon treeni, jossa on 8-10 liikettä eri puolille kehoa, ja 8-12 toistoa per sarja, haastavilla painoilla. Harhailusta pimeässä metsässä onkin tullut selkeä, valoisa polku kohti tuloksia. Ja mielessä pyörii fiilikset: ”Hei, tätä salitreeniähän voi tehdä innostavalla tavalla, täälläkin voi tulla hiki ja kehitystä tosiaan huomaa!”.  Satsaa selkeään suunnitelmaan -se kannattaa ja innostaa!


Kuva 1. Selkeä suunnitelma vie perille, eikä reitiltä eksy. Osa tätä suunnitelmaa ovat juuri oikeat liikkeet, juuri oikeat toistot, juuri oikeat sykkeet ja sopiva palautuminen. J


2. Huippu-urheilija tekee mitä PITÄÄ tehdä. Treenailija tekee sitä, mikä on trendikästä tai pelkästään kivaa



Treenailija on hyvin ymmällään siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä. Yksi sanoo yhtä, toinen toista. "Nauvojia" löytyy joka lähtöön. Taas uusi treeniväline. Taas uusi terveysruoka.. Toisaalta hänen päässä hakkaa mantra: ”Liikunnan pitää olla kivaa”. Ja niin onkin. Mutta silti hänellä on tavoite. Hän haluaa, että arkeen tulisi oikeasti lisää virtaa. Että hän oikeasti pysyisi päivä päivältä nopeammin kirmaavien lastensa perässä. Että hän oikeasti jaksaisi työpäivän jälkeen muutakin kuin lösähtää sängylle. Tai että hän oikeasti näkisi vihdoin konkreettisia, nopeita muutoksia peilikuvassaan.
Silloin ”Tee vaan mikä on kivaa, tavoitteellisuus tappaa liikunnan ilon!" tai "Uusi mullistava kotijumppä, jota Jenkkien suosituin treeni-blogaaja käyttää", ei riitä.

Huippu-urheilija alkaa tehdä, mitä pitää tehdä, jotta tavoitteet täyttyvät. Hän haluaa voimaa lihaksiin ja tehokkaasti sporttisia lihasmuotoja. Silloin tietää liikuntatieteen (ei arvailun tai trendien) perusteella, että tähän tarvitaan vähintään 2-3 oikeasti napakkaa salitreeniä viikossa. Aluksi muutama treeni voi tuntua hankalalta. Mutta äkkiä hän huomaa äkkiä jotain erilaista paljon puhutusta ”kivasta”.

Äkkiä hän saa iloa kehittymisestä, itsensä haastamisesta, vaikeuksien voittamisesta, siitä kun hän voi palata muistelemaan sitä, kuinka tietty lenkki, tietyt treenipainot olivat täysin mahdottomia. Nyt hän tekee ne leikiten. Hän huomaan, että tarpeellisen tekeminen voi olla myös hauskaa –jopa inspiroivaa. Se, jos mikä nostaa innon liekkeihin! Äkkiä treeneihin ”on pakko päästä”!


3. Huippu-urheilija huomioi ravinnon 




Treenailija aloittaa syksyn etsimällä vinkkejä parhaiten rasvaa polttavista lajeista ja uutuus ruokavaliosta. Hän aloittaa kehonpaino-HIIT-treenit 4 kertaa viikossa, koska se on uusin rasvanpolttoase ja kuorruttaa niitä aamuaerobisilla. Mutta tämä ei ole treenailijan syy. Lööpit, pelkkää treeniä myyvät mainokset ja netissä valtoimenaan leviävä virheellinen tieto saavat hänen päänsä sekaisin.

Kuva 2. Liikunnan todellinen vaikutus painoon 3-4 kuukauden aikana. PELKKÄ treeni on surkea painonpudottaja/rasvanpolttaja. Treenata kannattaa, ja oikealla tavalla. Mutta pelkkä treenaaminen johtaa huonoihin rasvanpolttotuloksiin ja uupumiseen. (Kuva kirjani "lihaskasvu ja rasvanpoltto", FITRA 2016)
Huippu-urheilija saa selville, että liikunta tuo rasvanpolttotuloksista vain noin 20-30%. Ruokavalio tuo rasvanpolttotuloksista 70-80% -piste! Siksi hän satsaa ravintoon ja liikkuu sellaisella tavalla, että hänen kropastaan tulee 24/7 hyrräävä rasvanpolttokone. Maanantaina hän treenaa tosi kovaa kuntosalilla. Mutta tiistaina ei olekaan salitreenin vuoro, vaan hän tekee matalatehoisen kävely, sillä hän tietää, että juuri oikeanlainen ruokavalio polttaa rasvaa kellon ympäri ja vielä tiistainakin tuo maanantain salitreeni polttaa normaalia enemmän rasvaa jälkipolttona. Ja kävely tuo vielä pienen lisähyödyn. Keho palautuu, fiilis on hyvä ja homma etenee! J

4. Huippu-urheilija tietää, mitä tapahtuu




Treenailija aloittaa harjoittelun. Jotain ehkä tapahtuu.. Mieleen alkaa hiipiä epäusko ja turhauttava ahdistus: ”Teenkö TAAS turhaa työtä?!” . Välillä tuntuu, että aikaisemmin ahdistavan tiukat housut ovat hieman väljemmät.. Mutta ehkä se on vaan kuvittelua? Ja entä kunto? En oikein tiedä, onko mitään tapahtunut.. En muista, millä painoilla treenasin kuukausi sitten.. Tämä taisi taas olla tässä..

Huippu-urheilija aloittaa harjoittelun. Hän tietää, mistä lähdetään liikkeelle. Hän seuraa kehittymistään. ”Hei, sain ylätaljassa samat toistot 10 kg isommalla painolla kuin kuukausi sitten!”. Myös kehonkoostumus etenee. Suupielet nousevat hymyyn:–”Jes, se housujen löystyminen ei ollutkaan kuvitelmaa –vyötäröltä on kadonnut kuukaudessa 6,8 senttiä!” Jos sitä ei tule hän istuu alas. Hän selvittää, mistä tämä johtuu ja korjaa asian. Sitten matka kehityksen tiellä jatkuu.




Kuva 3, Kun tietää, ei tarvitse arvailla. Esimerkiksi kehonkoostumusta. Tämä herra, "oman elämänsä huippu-urheilija", poltti kropastaan 5,5 kiloa rasvaa ja lisäsi samalla 3,4 kiloa lihasta ja pudotti rasvaprosenttiaan 7 pykälää, vaikka vaaka näytti vain 2,1 kg painonpudotusta. (Kuva asiakaskansioni, 2 kk verkkovalmennus). 




5. Huippu-urheilija harjoittaa kehon lisäksi mieltään


Treenailija antaa ulkoisten juttujen vaikuttaa paljon mielialaansa. Hänellä myös sisäinen ääni on käskyttäjä, joka ei välttämättä kannusta, vaan lannistaa. Hän näkee mahdollisuuksien sijasta paljon uhkia ja syitä sille, miksi jotain itselleen hyödyllistä ei kannata tehdä -ainakaan tänään. Ehkä sitten myöhemmin. Me ihmiset olemme tällaisia. Ei siitä kannata itseään syyttää. Vaan tehdä asialle jotain.

Huippu-urheilija on tiedostanut sen, että näemme mieluummin uhkia mahdollisuuksien sijaan. Ja että oma mielemme yrittää usein myrkyttää meitä. Siksi harjoittaa tätä mahtavinta ”lihastamme”, eli aivoja, säännöllisesti.

Hän asettuu sängylle iltaisin ja sulkee silmänsä. Hän näkee itsensä tavoitteessaan. Ja hän”pyöriskelee” niissä kihelmöivissä fiiliksissä, mitä tavoitteen saavuttaminen ja erityisesti jatkuvat askeleet sitä kohti tuottavat. Hän tarkkailee, mitä hänen sisäinen ääni hänelle puhuu. Jos hän yhyttää sen latelemasta lannistavia lauseita: ”Minusta ei ole mihinkään”, hän kertoo sille ”Olepa hiljaa, minusta todellakin on! Tänäänkin onnistuin saamaan taas 2 punnerrusta enemmän kuin viime viikolla! Mietipä kuule tilannetta 2 kuukauden päästä!”

6. Huippu-urheilihalla on tukiryhmä 


Istuin maanantaina alas erään asiakkaani kanssa. Hän sanoin: ”Tosi keskeinne juttu, jonka olet tässä 4 kuukauden aikana oppinut on ”Aina tulee jotain”. Kyllä AINA tulee jotain. Tie kohti tavoitteita ei KOSKAAN ole suora, punaisella matolla kävelty ja fanfaarien sävyttämä matka. Tielle tulee AINA kuoppia..

Treenailija sortuu valitettavan usein vastoinkäymisten hetkellä katastrofiajatteluun: ”Flunssa!  Repsahdus! Miksi mulle käy aina näin! Koko vuoden työ meni hukkaan”, tai ”Nilkka tuli kipeäksi, nyt en pysty treenaamaan”. Ja valitettavan usein ainakin jossain ympärillä on porukkaa, joka sanoo: "Älä nyt viitsi jännittää noiden ruokien kanssa! Ota nyt pulla/pitsaa/olutta/sipsejä! Mitä sä nyt taas sinne lenkille lähdet?!". 

Siksi huippu-urheilijalla on tukiryhmä ja tukeva ympäristö. Se tukiryhmä voi olla kannustavat kotijoukot. Se tukiryhmä voi olla tsemppaavat, ei kampittavat tai pelkästään huolistaan ja murheistaan puhuvat treenikaverit. Se tukiryhmä voi olla valmentaja. Juuri tämä tuki kertoo heikolla hetkellä: "Mahdollisuuksia on, sinä pystyt siihen, tämä ei ole maailmanloppu! Ja voit valita oman tiesi sen sijaan, että yrittäisit miellyttää muita ja antaa unelmasi taas luhistua!" –ja tavalla, joka on TOTTA. Tavalla, joka saa sinut huomaan, että näin todella on!

SINÄ voit olla oman elämäsi huippu-urheilija!

Nämä 6 konstia ovat meidän kaikkien saavutettavissa ja hyödynnettävissä. Myös sinun! Istu siis alas ja katso, miten voisit toteuttaa niitä omalla kohdallasi tässä kesän kääntyessä syksyksi. Sitten tosi tärkeä homma mihin alussa viittasin..


Ja mikä parasta, näitä periaatteita noudattamalla kehityt nopeammin kuin huippu-urheilijat! Miksi? Siksi, että he ovat noudattaneet näitä periaatteita jo vuosia ja treenin mitä kovemmalle tasolle kunto nousee, sitä hitaammin se kehittyy. Mutta kun kuntoilijana laitat nämä periaatteet pyörimään, kehittymisen vauhti voi todella löydä ällikällä paitsi sinut, myös lähipiirisi!

Ryhdy tekemään itsestäsi huippu-urheilijaa jo tänään! :) 

Mukavaa treenipäivää! 

PT-Timppa 


ps. Itselleni parhaita kiksejä on tuonut se, kun olen saanut 16 vuoden aikana auttaa satoja asiakkaitani tälle "oman elämänsä huippu-urheilijan" tielle. Mutta syksyn henkilökohtaiset valmennuspaikkani ovat valitettavasti täynnä. Siksi kehitin Sinulle polun, jolla teet itsestäsi oman elämäsi huippu-urheilijan ja tekemällä juuri oikeita asiota:  ”Karista kesäkilot 2 kuukaudessa” verkkovalmennukseen olen ottanut mukaan paitsi nämä 6 keinoa myös paljon muita. Tiedät täsmälleen, mitä teet, milloin ja mukanasi on myös tuki! Jos koet, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan! J

Naisten valmennukseen pääset mukaan täältä.

Miesten valmennus löytyy täältä. 

Ei kommentteja: