Näytetään tekstit, joissa on tunniste painonpudotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste painonpudotus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 1. Uusi ja hieno teknologia pilaa kenties sinunkin painonpudotuksesi ja rasvanpolttosi, HÄH?!

 Moikka!


Joulukalenteri alkaa jälleen! Tämä perinne on jatkunut keskeytyksettä vuodesta 2008.

Aloitan aiheella, joka turhauttaa tänäänkin lukuisia ihmisiä ja epäilen sen turhauttavan myös useaa PT-asiakas-paria.

Tässä aiheessa, kuten muissakin tulevan kalenterin aiheissa, peilaan asioita tutkimustietoon ja Suomen laajimpaan, yli 29 000 PT-asiakastapaamisen kokemukseen. 

Sitten asiaan! 


Tällainen kalorilaskenta EI yleensä toimi, ainakaan kauan

Nykypäivänä meillä on raju luotto teknologiaan. Ei siinä mitään, hyviäkin puolia siinä on. Mutta painonpudotuksessa ja rasvanpoltossa liika panostaminen teknologiaan yleensä pysäyttää etenemisen tehokkaasti. 

Häh? Meikäläinen tieteeseen tekemisensä perustavana parjaa teknologia apuvälineitä painonpudotuksessa ja rasvanpoltossa? Lue eteenpäin, niin näet miksi! 


Tämän tarinan olen kuullut kymmeniltä, ellen sadoilta juttusilleni tulleilta ihmisiltä: 


"En ymmärrä, mikä on vikana! Katson kulutukseni sen-ja-sen valmistajan kellosta/mittarista ja merkkaan kaikki syömiseni ylös ruokapäiväkirjaohjelmaan, mutta paino ei putoa!"

Mistä tämä ilmiö johtuu, ja miksi en itse KOSKAAN määrittele asiakkaideni kulutuksen ja energiansaannin sopivaa yhtälö tällä tavalla? 


Rannemittarin harha

Jos jotain olen huomannut tässä 20 vuoden aikana, niin esimerkiksi sykemittarien arvioima energiankulutus on säännönmukaisesti todella yläkanttiin. Erityisesti lihaskuntoharjoittelussa. Olen kuullut usein seuraavaa ylipainoiselta asiakkaalta:


"Tein reilun tunnin salitreenin ja energiaa kului 971 kcal!" 

 

Ei muuten kulunut. Tuollaiseen energiankulutukseen vaaditaan suunnilleen 3000 m Cooperin testin juoksuvauhdilla tehty tunnin lenkki. Salikulutus on yleensä parhaimmillaankin maksimissaan puolet tästä kellon antamasta "oikeasta lukemasta". 

Jos tällaisia yliarvioita tulee vaikkapa 4 viikossa, on kasassa äkkiä pari tuhatta kaloria. Eli reilu pari sataa kaloria päivässä. 


Ruokapäiväkirja, huijaamme itseämme tietämättämme


Entä sitten energiansaannin komponentti? Kuulen usein ihmisten valittavan, että he eivät laihdu 1200-1500 kcal ruokavalioilla. Tämä on AIVAN ÄÄRIMMÄISEN HARVINAISTA. Alalaidan energiansaannilla jopa lähes mahdotonta. 

Puhumattamaan optimistisesta ruokapäiväkirjaohjelmasta, joka arvioi esimerkiksi kulutuksesi (ja johon pahimmassa tapauksessa syötät lisäkulutukseksi tuon 971 kcal tunnin salitreenistä) vaikkapa 3000 kcal päivässä ja suosittaa sinulle maltillseen painonpudotukseen 2500 kcal. 

No, tähtää 2500 kaloriin. Erityisesti jos teen omalla termilläni "reaktiivista kirjaamista", eli muistelet aterian tai jopa päivän jälkeen, mitä olet syönyt, todennäköisesti alikirjaat vähintään 10-15%, mahdollisesti jopa 20-30%. 

Näin ollen todellinen energiansaantisi voi olla 2750-3000+ kaloria päivässä. Ja kun samalla olet todennäköisesti yliarvioinut kulutuksesi, olet tilanteessa, jossa paino ei todellakaan putoa. Se saattaa jopa nousta. 

Vaikka tee kaiken oikein. En syytä sinua tästä, olen itse tehnyt omalla kohdallaani ja asiakkaillani täysin samat vfirheet. 

Onneksi siperia opettaa. Olen pyrkinyt vajavaisilla kognitiivisilla kyvyilläni pohtimaan todella ankarasti saamiani tuloksia, peilaamaan menetelmiäni tutkimustietoon ja asettamaan aina ajatukseksi sen, miten päästään eteenpäin varmilla ja järkevimmällä tavalla. Nyt avaan tavan, mitä kannattaa käyttää. En väitä, että se on ainoa toimiva tapa. Mutta se on toimiva tapa. Tulokset eivät valehtele. 


Määritä kulutuksesi laskennallisesta lepoaineenvaihdunnasta ja käytä varovaisesti aktiivisuuskertoimia 

Sen sijasta, että katsota hienosta kellosta ylipositiivisen arvion kulutuksestasi, laske mieluummin "lepokulutuksesi" taso esimerkiksi tällä kaavalla. (Lepoaineenvaihdunnasta voit lukea lisää tästä artikkelistani). 

Saat tietyn luvun, joka on yleensä keskikokoisella naisella jossain 1300 kcal molemmin puolin ja keskikokoisella miehellä jossain 1600-1800 kcal huiteilla. Tämän määrän siis kulutat karkeasti pelkästään sohvalla makaamalla. 

Katso seuraavaksi esimerkiksi alla olevasta taulukosta (se on kirjastani "Lihaskasvu ja rasvanpoltto -tee tuloksia ilman arpapeli Suomen kokeneimman treenarin menetelmällä). 




Nyt olet päässyt kulutuslukemaan, joka on todennäköisesti huomattavasti lähempänä oikeaa kulutustasi kun mittareiden yltiöpositiiviset lukemat. 


Ruokavalio: Harrasta proaktiivista kirjausta ja vakio energiamäärä sekä annoskoko ainakin joksikin aikaa


Ruokavaliopuolella reaktiivinen kirjaaminen ruokavalio-ohjelmaan kannattaa unohtaa heti. Todellinen saantisi voi olla aivan jotain muuta. Laadi sen sijasta ruokapäiväkirjaohjelmaan ruokavalio, josta saat sopivan määrän energiaa tavoitteeseesi nähden (esim. noin 500 kcal em. laskennallista kulutustasi vähemmän) ja mittaa etukäteen ruuan määrä niin, että todella syöt tämän määrän. 

Näinkään ei tietenkään päästä kalorin tarkkaan saantiin, sillä jos esimerkiksi uskoit, että paketti a) ja paketti b) 10% jauhalihaa sisältävät molemmat 10,0% rasvaa, tarkista ajatteluasi. Se ei voi olla mahdollista. Pakkausmerkinnöissä on kyse likiarvoista. Mutta pääset kyllä, sanotaan +/-100-150 kcal raamiin, ja keskiarvon sahatessa lähelle tavoitesaantiasi (olettaen, ettet ota mukaan ekstroja). 

Tämä alkaa toimia! 


Nyt alat olla suunnitelmassa, joka alkaa toimia! Systemaattisella tekemisellä alussa on myös monia muita etuja, joihin menen myöhemmin tässä joulukalenterissa. Ja vaikka olenkin aikalailla 100% vastaan nykyistä epäanalyyttistä, tunteiden ja mielipiteiden ohjaamaan "hyvinvointi-ilmastoa", toki ymmärrän, että aivan kaikkien ei kannata lähteä näin liikkeelle. Samalla sanon, että on aivan täyttä potaskaa ja järjettömyyttä väittää, että tämä olisi lähtökohtaisesti kaikille huono tapa. Asia on täysin päinvastoin. Uskon, että sinä (eikä asiakkaasi, jos olet PT) tyllää pahemmin sutia liukkaassa ylämäessä kesärenkailla senttiäkään edistymättä koko treeniprojektisi (tai asiakasprojektinne) ajan. 

Joten kannattaa tehdä asioita jotka toimivat, vaikka ne eivät olisi trendien perässä juoksevien huutelijoiden ja tyhjien tynnöreiden kolistelijoiden hyväksymiä tai muodissa :) 

Ok, tässä luukku 1. Lisää tulossa! Ja voit vielä vaikuttaa sisältöön! Jos sinulla on toiveita aiheista, joita haluaisit minun käsittelevän, laitapa alle kommenttia! :) 


Mukavaa päivää!


Timo Haikarainen

ps. Jos haluat konkreettisia työkaluja lihaskasvuun ja rasvanpolttoon (treeni ja ruokavalio ym) A:sta Ö:hön, minulla on Sinulle hyviä uutisia! Joulukalenterin aloituksen kunniaksi laitoin erittäin kattavan "Lihaskasvu ja rasvanpoltto 2.0." -verkkokoulutukseni huimaan etuun. 

Mukana on paitsi superkattavat koulutusluento-moduulit kaikista aiheeseen liittyvistä osa-alueista myös BONUKSENA vuosikierto-ohjelmamallit, joilla teet tuloksia koko vuoden kiertona! :) 

Joten jos haluat kääntää päät omilla tuloksillasi kokeneena treenaajana tai saada liikunta-alan ammattilaisena murskaavan kilpailuedun (asiakkaasi hakevat tuloksia), tsekaapa tämä NYT ja hommaa itsellesi tai pukinkonttiin! :) 

Lukuisat tavoitteelliset treenaajat ja alan ammattilaiset ovat mullistaneet tällä kokonaisuudella tuloksena (ja/tai uransa)

Ja NYT voimassa "posketon" joulukalenteri-etu! Mitä nopeammin toimit, sitä enemmän etua saat! 

Info- ja ostosivun löydät täältä: www.th-valmennus.com/seminaari-x


Tee tuloksia ilman turhauttavaa arpapeliä: www.th-valmennus.com 

torstai 30. joulukuuta 2021

Vuoden 2021 yhteenveto, ensi vuoden tavoitteet ja kehittymisellesi tärkeitä periaatteita

 Moikka!

Vuosi 2021 alkaa olla paketissa! Nyt on yhteenvedon aika. Kerron alla muun muassa:

  • Isoja linjoja toiminnastani vuoden aikana 

  • Erityisesti liitän kaikki kohdat ajatusmaailman ja treenin menestysperiaatteisiin, jotka auttavat Sinua parempiin tuloksiin! Muista tsekata videolinkkini ym. tekstistä. Olen varma, että ne hyödyttävät Sinua! 

  • Kerron hieman tulevaisuudensuunnitelmistani 

  • Avaan myös sitä, mitä teen ja suunnittelen valmennuksen ulkopuolisen elämän kohdalla! 


Valmennustoiminta: Jatkuvaa oppimista edelleen, erinomaisia tuloksia ja haasteiden kampittamista! 

Muistan, kun meillä oli Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ensimmäisellä opiskeluviikolla esittelykierroksia. Oikeastaan jokaisen opettajan kanssa. Itse kerroin aina paitsi taustastani myös sen, että tulin opiskelemaan valmennus- ja testausoppia siksi, että saisin valmentaa! 

Ja luojan kiitos, valmentaa olen saanut! :) Tänä vuonna toimintani ydintä oli edelleen henkilökohtainen valmennus salillani, keskussairaalantie 9:ssä, Jyväskylässä. Minulla oli ilo ja kunnia työskennellä kymmenien hyvin erilaisten ihmisten kanssa, joiden tavoitteet vaihtelevat elämäntapamuutoksen ensi askeleista hyvin, hyvin haastavaan ja kilpa-urheilua tukevaan harjoitteluun. 

Luonani käy asiakkaita ympäri Suomea ja koronaan liittyvien matkustusrajoitusten hellitettyä (jälleen uudelleen kiristyäkseen) myös jälleen ulkomailta asti. 

Lihaksia hankittiin kymmeniä kiloja, rasvaa poltettiin satoja kiloja. Olenkin julkaissut tässä blogissa useita caseja, ja lisää on tulossa! 

Kuten sanoin, caseja on tulossa pian lisää, mutta ihan hiljattain, joulunalus-viikolla oli mukava päättää vuosi esimerkiksi siihen, kun fysiikkapuolta treenaava juniori-jalkapalloilija asiakkaani pääsi veikkausliigan akatemiarinkiin ja toisessa päässä elämäntapamuutos-asiakkaani pudotti jo joulukuun aina 4,7 kg painoa! 


Satun esimerkki: 3,7 kg lihasta, kuntosalikammosta isoon innostukseen ja muiden tsemppaaminen treeniin! 

Tämän jutun yhteydessä nostan tällä kertaa esiin Satun, joka kanssa teimme yhteistyötä koko vuoden 2021. Hän on mainio esimerkki siitä, miten tieteeseen perustuvilla systemaattisilla menetelmillä vuosien junnaus sekä ajatus siitä, että "voimaharjoittelu ei ole minua varten käännetään tällaisiksi fiiliksiä!

Ja mikä on myös mahtavaa, Satu on työnsä kautta innostanut monia nuoria kuntosaliharrastuksen pariin. Se on mahtavaa kuulla! 

 

Satu hankki ahkeralla harjoittelulla 3,7 kg lihasta vuoden 2020 vuoden lopulta alkaen, olkavarren kasvaessa 3,2 cm, muutti "kuntosali-kammon" isoksi innostukseksi ja innosti samalla monta nuorta harjoittelun pariin! Ja samalla sai ystävänsä hämmästelemään tuloksiaan! 

Satun innostava mailikommentti kuvan liitteenä! :) 


Verkkovalmennus -loistotuloksia henkilökohtaisessa valmennuksessa testatuilla menetelmillä 

Koska aikani on rajallinen, henk koht valmennuspaikkani ovat täynnä huhtikuulle ja en halua hyvinvointi-esimerkkinä tehdä liika töitä (mihin olen aikaisemmin syyllistynyt), haluan tarjota mahdollisimman monelle mahdollisuuden hyödyntää uniikkeja menetelmiä, joita olen kehittänyt 20 vuoden ajan valmennustyössä. 

Siksi kehitin verkkovalmennukset, joita olen pyörittänyt jo vuodesta 2015. Viime vuonna lanseerasin kaksi uutta valmennusta, vuoroviikkovalmennuksen ja pikapoltto -valmennuksen. 

Näiden kohdalla olen onnistunut yllättämään aina onnistumisesta ja positiivisesta skenaariosta liikkeelle lähtevän itsenikin. Vielä vuosi sitten, ennen pikapolton pilottiryhmiä, en olisi uskonut, että n. 2 kg/vk rasvanpolttovauhti yhdistettynä lihasmassan KASVUUN voi olla mahdollista, mutta kyllä se vaan oli!

Mediassa on myös ollut nyt loppuvuonna runsaasti älyvapaita ja pelkoa lietsovia juttuja verkkovalmennuksista, jotka "romuttavat aineenvaihdunnan ja sulattavat lihakset". Kyllä niinkin VOI tehdä asiat. Mutta ei kannata tehdä. Kun sen tekee oikein, jälki on tämänkaltaista: 




Jos haluat itse hyödyntään  näitä voimakkaita menetelmiä, tsekkaa tämän tekstin ps. -osuus! :) 


Voimakkaita, edelleen esiin nousseita ajatuksia ja menestysperiaatteita valmennuspuolelta 2021


Käydään sitten läpi tärkeitä periaatteita, jotka ovat jälleen tulleet esiin valmennustyössä tämän vuoden aikana. En ole hirveän kiinnostunut some-keskusteluista ja "yleisestä mielipiteestä" sen suhteen, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Minua kiinnostaa tieteellinen tietoa JÄRKEVÄSTI sovellettuna ja se, millaisia tuloksia eri menetelmät keskimäärin tuottavat. Alla lista asioista, joita sinun OIKEASTI kannattaa tehdä. 

  • Varmista, että sinulla on systemaattinen suunnitelma, jolla haet tuloksia. ÄLÄ kuuntele marmatusta, jonka mukaan suunnitelmallisuus pilaa liikunnan ilon. Mukaan mahtuu kyllä "höntsääkin"; mutta jos sinulla ei ole suunnitelmaa, turhaudut heikoista tuloksista ja toisella puolella kolkuttelee alipalautuminen ja ylikunto (jos olet himoliikkuja) 

  • Jos haluat painonpudotus- tai rasvanpolttotuloksia, et tule saamaan niitä nykyään muodissa olevalla "kaikki on sallittua ja mitään ei pitäisi mitata" -ohjeistuksella. Siitä ilmestyi taas aivan käsittämätön juttu tänään. Kuvasin tätä kattavasti esimerkiksi tällä videoillani. Ei riitä, että tulee vain hyvä fiilis. Jos et saa tuloksia, korvakarkin jälkeen tulee entistä "paskempi" maku suuhun, kun mitään konkreettista ei tapahdu. Tulokset ja joustavuus sekä tehokkaat tulokset ja pysyvät tulokset  eivät ole toisiaan poissulkevia tekijöitä. Lisäksi, konkreettiset tulokset innostavat sinua valtavasti! 

  • Kiinnitä suuri huomio itsetuntemuksen ja ajatusmaailman kehittämiseen. Teen paljon työtä siinä, että rakennamme (lopulta hyvin maanläheisesti ja tuloksia sekä jatkuvia pieniä voittoja tuottamaan tekemiseen pohjautuen) asiakkaidemme kanssa "voittajan ja onnistujan" ajatusmaailmaa. Tämä voimautuminen tuo parhaillaan tipan linssiin. Tänäkin vuonna muun muassa eräs asiakkaani ilmoitti, miten valmennuksen tuoma itsevarmuus oli saanut hänet toteuttamaan vihdoin reilusti yli 50-kymppisenä elinikäsien unelmansa yrittäjyydestä! 


Mediayhteistyö: Hurja painonpudotus nelosella, huomiota herättävät kehonmuokkaustulokset

Eräs merkittävä projekti vuonna 2021 oli Nelosen "Hurja painonpudotus" TV -ohjelma. Kyllä, meikäläistä ei näkynyt ruudussa, mutta olin vahvasti mukana ohjelman "taustapiruna". Suunnittelin osallistujien ruokavaliot, testauksen sekä toimin PT:den mentorina ja konsulttina. Kokemus oli erinomainen ja Liikku -kuntokeskusketjun PT:t tekivät fantastisen työn asiakkaidensa kanssa. 

Eräs mielenkiintoinen toteamus jäi mieleen mukana olleelta taholta: "Mitä te oikein teette, kun ihmisillä on yleensä laihduttaessa 3-4 kertaa enemmän lihasmassahävikkiä?!!!". No, me sovellettiiin luovalla tavalla liikuntatiedettä ja liikuntaravitsemuksen tieteellistä tietoa :) 

Lisäksi media muun muassa innostui isäni alkuvuoden 4,7 kg rasvattoman massan kasvusta 7 viikon aikana. Tästä, ja 40-70 -vuotiaiden voima- ja lihasmassaharjoittelusta tein tähän liittyen videonsarjan, voit katsoa videot täältä ja täältä! 

Lisäksi annoin kymmeniä lyhyempiä haastatteluita valtakunnalliseen mediaan harjoitteluun, palautumiseen ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. 


Harrastukset ovat elämän suola! 

Elämässäni oli vaihe, jolloin siinä ei ollut MITÄÄN muuta kuin liikunta- ja ravitsemustiede ja valmentaminen. Huomasin 2010 -luvun puolivälin jälkeen, että tämä ei toimi. Työlle pitää olla selkä vastapaino. Minulle se on musiikki. Olen soittanut kitaraa teini-iästä asti, ja harrastus on vakava. Ei leirinuotio-rämpyttelyä (vaikka ei siinä ole mitään pahaa sinänsä), vaan tavoitteenani on kansainvälisen tason taidot erityisesti blues-tyyppisessä kitaransoitossa. Harjoittelen päivittäin valmennuksen ohella (vapaapäivinä useita tunteja päivässä), ja julkaisen kitara-videoita myös somessa. Aloitin myös laulun tänä vuonna. Laulussa olen vielä vasta-alkajan tasolla, mutta pyrin kehittymään! 

Muut harrastukset, kuten lukeminen ja eränkäynti jatkuvat myös aktiivisena! Ja entäs se oma liikunta? Kyllä, treenaan säännöllisesti (4-5 krt viikossa) ja pidän itseni a) hyvässä lihaskunnossa, b) kestävyyskunnossa, c) pidän kehonkoostumukseni tasolla, jossa rasvaprosentti 9-12% välissä. 


Tavoitteeni vuodelle 2022

Jatkan missioni toteuttamista. Se on se, että vaikutan mahdollisimman monen ihmiseen elämään positiivisesti liikuntatieteen ja urheilu- sekä kehonkoostumusravitsemuksen tutkimustiedon kautta sekä 20 vuoden valmennuskokemuksen kautta. 

Jatkan henkilökohtaista valmennusta täydellä paikkamäärällä ja aloitan säännöllisesti verkkovalmennuksia (lanseereusteknisistä syistä en voi laittaa tähän tarkkoja kokonaismääriä valmennusstarteista) 

  • Harjoittelen lihaskuntoa vähintään 3 kertaa viikossa, tähdäten vähintään 10-12 viikoittaiseen harjoitussarjaan isoille lihasryhmille ja vähintään 6-8 sarjaan pienemmille lihasryhmille. Lihasmassan kasvutavoitteet ovat minulla a) rintalihaksissa, b) ojentajissa, c) takaolkapäissä ja d) reisissä kautta linjan, sillä pari vanhaa vammaa ovat hidastaneet kehittymistä siellä. 

  • Harjoittelen kestävyyttä vähintään 2 kertaa viikossa. 

  • Harjoittelen nopeutta ja räjähtävyyttä voimaan tai kestävyyteen yhdistettynä vähintään kerran viikossa 

  • Harjoittelun liikkuvuutta dynaamisilla voimisteluilla päivittäin (kestot 2-5 min) 

  • Syön omaa 6 kultaista ravitsemusperiaatetta sekä 4 sormen aterianrakennusmalliani noudattaen jatkuvasti ja pidän painoni alle 80 kg tason ja samalla rasvaprosenttini alle 12% tason koko vuoden. Kesä- ja rantakauden aikana pyrin alle 10% tasoon. HUOM! Käytän itse täysin samoja pariaatteita terveelliseen ja kehonkoostumuksen ylläpitävään ravitsemukseen kuin asiakkaani. Ja ei, EN ole helposti hoikkana pystyvä ja aina hoikkana ollut "ihmelapsi". Päinvastoin, jos olet esim. lukenut kirjani, tiedät, että olen ollut aikoinaan 30 kg ylipainoinen. 

  • Jatkan kitaransoiton harjoittelua tavoitteena soittaa vähintään 10 keikkaa vuonna 2022. Tavoitteenani on myös ottaa säännöllisiä tunteja "maestro" Teemu Viinikaiselta useimpina viikkoina, Teemun aikataulusta ja omista reissu-aikatauluistani riippuen. 

  • Jatkan laulun harjoittelua tavoitteena kehittyä jatkuvasti ja ottaa yhteensä vähintään 20 laulutuntia. 

  • Pyrin auttamaan myös mahdollisimman montaa liikunta-alan ammattilaista eteenpäin sekä a) kouluttamalla personal trainereita ja ravintovalmentajia että b) konsultoimalla liikunta-alan ammattilaisia sekä puhtaassa ammattiosaamisessa että liiketoiminnallisessa osaamisesssa. 

No niin, tässä tulikin asiaan!

Muuten, onko Sinulla tavoitteita vuoteen 2021? Mielelläni kuulisin niistä, ja tiedätkö mitä? Kun ne tuo julkisiksi, niihin sitoutuu paremmin! :) 

Joten laitapa alle! :) 


Timo 

ps. 

HUOM! Muistutus vielä! Kuten sanottu, haluat tarjota SInulle mahdollisuuden tehdä elämästi tuloksia heti 10.1.2022 alkane! Nimittäin markkinoiden tehokkaimmat työkalut siihen löydät verkkovalmennuksistani. Ja muista, mitä nopeammin toimit ja ilmoittaudut, sitä enemmän etua saat. Tässä lisää valmennuksista: 

4 viikon Pikapolttovalmennus todella tehokasta painonpudotusta ja rasvanpolttoa hakeville: Pikapoltto -valmennus naiset, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/pikapoltto-naiset Pikapolttto -valmennus miehet, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/pikapoltto-miehet 10 viikon vuoroviikkovalmennus tehokasta rasvanpolttoa hyvin erilaisella lähestymistavalla hakeville: Vuoroviikkovalmennus naiset, lisätiedot ja ilmoittautuminen https://www.th-valmennus.com/vuoroviikkovalmennus Vuoroviikkovalmennus miehet, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/vuoroviikkovalmennus-miehet

12 viikon maksimoi lihasmassa sinulle, joka haluat keskittyä nimenomaan lihasten hankkimiseen:


Maksimoi lihasmuodot naiset, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/maksimoilihasmuodot-naiset

Maksimoi lihasmassa miehet, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/maksimoilihasmassa-miehet








maanantai 20. joulukuuta 2021

Luukku 19. & 20. Rasvanpoltto-projekti käynnissä? Mites joulu? Tietoa joulun vaikutuksesta + miten toimia!

 Moi!

Joulu on jo ovella. Minulta kysytään usein, miten joulu vaikuttaa rasvanpoltto-, kiinteytys- ja kropanmuokkausprojektiin? Ja miten silloin kannattaisi toimia? 

Alla olevassa videossa kuvaan tätä! 

Vlogivideo: Rasvanpoltto-projekti käynnissä? Mites joulu? Tietoa joulun vaikutuksesta + miten toimia! 







Tässä vielä linkki toinen videoni, jossa kerron tarkalleen päivä päivältä, mitä joulun ajan (2-14 pv.) herkuttelu saa aikaan kehossasi! 





Mukavaa päivää! :) 


Timo Haikarainen 

ps. NYT kannattaa varmistaa paikkasi 10.1.2021 alkavissa verkkovalmennuksissani. Jos haet tavanomaisten kehonmuokkaustulosten sijasta POIKKEUKSELLISIA tuloksia, lue lisää alta ja ilmoittaudu mukaan. Nopeasta toiminnasta saat etua! 

4 viikon Pikapolttovalmennus todella tehokasta painonpudotusta ja rasvanpolttoa hakeville: Pikapoltto -valmennus naiset, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/pikapoltto-naiset Pikapolttto -valmennus miehet, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/pikapoltto-miehet 10 viikon vuoroviikkovalmennus tehokasta rasvanpolttoa hyvin erilaisella lähestymistavalla hakeville: Vuoroviikkovalmennus naiset, lisätiedot ja ilmoittautuminen https://www.th-valmennus.com/vuoroviikkovalmennus Vuoroviikkovalmennus miehet, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/vuoroviikkovalmennus-miehet

12 viikon maksimoi lihasmassa sinulle, joka haluat keskittyä nimenomaan lihasten hankkimiseen:


Maksimoi lihasmuodot naiset, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/maksimoilihasmuodot-naiset

Maksimoi lihasmassa miehet, lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.th-valmennus.com/maksimoilihasmassa-miehet

Mukavaa päivää! Timo Haikarainen


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

5 asiaa, jotka yhdistävät menestyviä sijoittajia ja kehonmuokkaajia


Vapun alla sain puhelun eräästä lehdestä.. Tässä ei sinänsä ollut mitään kummallista, sillä tässä vuosien varrella olen antanut lehtiin, televisioon ja radioon satoja haastatteluja rasvanpoltosta, lihaskasvusta ja kunnon kohottamisesta.

Yllättävää oli se, mistä lehdestä soitto tuli ja mistä aiheesta minua haluttiin haastatella. Puhelu tuli Talouselämä –lehdestä ja he halusivat haastatella minua osake-sijoittamisesta, jota olen harrastanut kohta 10 vuotta.

Kun pohdin aihetta syvemmin, sijoittamisella sekä kuntoilulla ja kropan muokkaamisella (lihaskasvu, rasvanpoltto tai molemmat) on yllättävän paljon yhteistä. Siksi päätin analysoida aihetta hieman tarkemmin.

Alla kerron 5 kohtaa, jotka yhdistävät onnistumista näissä molemissa hommissa. Liitän jokaiseen kohtaan myös lisätietolinkkejä, joilla saat kyseisestä periaatteesta heti hyödynnettävää tietoa, jolla nostat kehityksesi kuntoilussa ja kehonmuokkauksessa uudelle tasolle! :) 


Kuva 1. Verkkarisijoittaja: Tämä termi kuvaa minua hyvin. Valmentaminen on minulle henki ja elämä, siksi verkkarit ovat jalassa jatkuvasti, joten myös sijoitusharrastusta teen verkkarit päällä! :) Sijoitin viimeksi -artikkeli löytyy viimeisimmästä Talouselämän numerosta 18.


1) Sijoittajat ymmärtävät, että ”kehitys tapahtuu levossa”



Sijoittamisessa melko vähäinen kaupankäynti ja hötkyilyn välttäminen johtavat hyviin tuloksiin vähäisten kustannusten ja korkoa korolle – ilmiön ansioista. Sen sijaan jatkuva hötkyily, päivittäinen, tiheä kaupankäynti tunteiden velloessa johtavat keskimäärin heikkoihin tuloksiin -kulut kasvavat ja hutien mahdollisuus kasvaa.

Oppimispaikat kuntoilijalle ja kehonmuokkaajalle: Samoin on kehonmuokkauksessa. Liika treeni on kuin liika aktiivisuus markkinoilla. Se voi tuhota tuotot täysin. Treeni on vain ärsyke. Kehitys tapahtuu aina levossa. Jos lihasta treenaa ennen kuin se on kunnolla palautunut, treenin "tuotot" romahtavat ja saattavat jopa kääntyä taantuvaksi kehitykseksi. Sopiva treenimäärä on hieman yksilöllistä, mutta valmennusurani varrelta en muista yhtään tapausta, jossa olisin lisännyt paikalleen jämähtäneen, hyvin tavoitteellisen asiakkaani harjoittelua. Olemme aina vähentäneet määrää ja parantaneet treenin laatua.

Samoin rasvanpoltossa ei kannata jahdata kaloreita treenillä, vaan tehdä hyvin kehittävää ja palautumisen takaavaa harjoittelua ja syödä hyvin. Liika treeni johtaa uupumiseen. Samalla ruokavalio pettää. Tämä huono kierre johtaa yleensä koko homman lopettamiseen.

Mistä sitten tiedät, treenaatko liikaa vai liian vähän? Tässä videossani annan siihen konkreettisia vinkkejä.


2) Sijoittajat sietävät päivittäistä heiluntaa ja katsovat pidemmän aikavälin trendiä



Kurssit nousevat joinain päivinä. Toisina päivinä ne laskevat. Kylmähermoinen sijoittaja ei stressaa yksittäisten päivien nousuilla tai laskuilla ja säntää myymään tai ostamaan osakkeita näiden pomppujen perusteella. He luottavat prosessiin. Kun osakkeet on valittu hyvin ja hajautettu (ei kaikkia munia samassa korissa), sijoittaja nukkuu hyvin ja keskittyy suunnitelmansa noudattamiseen.

Oppimispaikat kuntoilijalle ja kropanmuokkaajalle: Esimerkiksi painonpudotuksessa paino sahaa aina, ja voi pomppia jopa kiloja ilman minkäänlaista muutosta rasvan määrässä, kuten voit tästä kattavasta artikkelistani lukea. Siksi päivittäisistä lukemista ei kannata vetää herneitä nenään, vaan katsoa käyrän kehittymistä pitkällä aikavälillä -halusipa painon sitten putoavan, nousevan (sekin monien tavoite lihaskasvupuolella) tai pysyvän samana. Toki sekä painonpudottaja että sijoittaja viilaa tarvittaessa suunnitelmaa, jos tasanne näyttää pitkäkestoiselta.


'¨


Kuvat 2. ja 3. Kuten pörssikäyrät, myös painokäyrä sahaa AINA. Pitkän aikavälin trendi on tärkein. Yllä asiakkaani painokäyrä, jossa nousuja ja laskuja, mutta trendi erittäin selvä. Hötkyileminen ja kaiken muuttaminen yksittäisissä pompuissa ei varmasti olisi johtanut siihen, että hänen rasvaprosentti tippui talven harjoittelun aikana 24,4% tasosta 9,2% tasoon lihasta lisäten (alakuva). 



3) Sijoittaja iskee virhehinnoitteluun –mutta mitä on treenaajan ”virhehinnoittelu”?



Sijoittaja pyrkii usein etsimään hinnoitteluvirhettä tai aliarvostuksia markkinoilta. Toisin sanoen tilanteita, joissa yrityksen arvotus on sen liiketoiminnan tulevaa kehittymistä tai esimerkiksi todellista varallisuutta pienempi. Sijoittaja saa suurimmat tuottonsa tällaisen hinnoitteluvirheen hyödyntämisestä –hän siis ostaa hyvää halvalla.

Opit kuntoilijalle ja kehonmuokkaajalle: Kuntoilija saa myös parhaan kehityksen eräänlaisen ”hinnoitteluvirheen”, tai oikeammin ”kehitystulpan” löytämisestä tekemisessään. Eli siitä, kun yhden kohdan tai useamman ongelma- tai tulppakohdan löytäminen harjoittelussa tai ruokavaliossa avaa kehityslukot ja saa erittäin nopean kehityksen aikaan.

Kuntoilijalla tämä ”hinnoitteluvirhe” tai kehityslukko ei löydy esimerkiksi tilinpäätöksiä tai yhtiön markkinaa seuraamalla (kuten sijoittajalla), vaan tutkimalla treenihistoriaa, ruokapäiväkirjaa, viikoittaista harjoittelua ja analysoimalla henkilökohtaisia ominaisuuksia. Omalla kohdallani olen 17 vuoden ja lähes 24 000 face-to-face –valmennustunnin kautta  kehittynyt mielestäni erittäin nopeaksi kuntoilijan ”hinnoitteluvirheen” eli kehitystulppien löytäjäksi. Sijoittamisessa en ole vielä tällä tasolla ;) Rohkea kokeileminen tutkimusnäyttöön perustuvilla menetelmillä on siis usein paikallaan. Ulkopuolisesta näkemyksestä ei myöskään ole haittaa, kun etsit kehityslukkojasi! :)

4) Sijoittajat ymmärtävät, että välillä tulee ”taukoja” ja ”ylimenokausia” –mutta he eivät hätäänny!



30-luvun lama, 90-luvun lama. Finanssikriisi. Nämä kaikki ovat lyhyitä tai hieman pidempiä laskukausia markkinoilla. Vaikka kurssit luisuvat ja maailmanloppua povataan, laskukaudet kestävät yleensä huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin nousukaudet. Kylmähermoinen sijoittaja ottaa rauhallisesti, vaikka markkinat laskevat pidemmänkin aikaa. Itse asiassa hän saattaa hyödyntää nämä paikat ja suunnata ”ostoksille”, sillä 99% varmasti uusi nousukausi tulee taas!

Oppimispaikat kuntoilijalle ja kehonmuokkaajalle: Kehonmuokkauksessa, ja treenissä yleensäkin tulee, ja PITÄÄ tulla välillä taukoja. Erityisesti pakolliset tauot ovat näitä ”markkina-romahduksia”. Flunssa yllätti? Jopa hankalampi, parin kuukauden jalkatreenitauon aiheuttava polvivamma? Kesäloma mökkisaaressa ja treenimahdollisuudet huonommat? Jes, näissä paikoissa tulee suru puseroon itse kullekin. Ja hätäilijä lyö hanskat tiskiin, kaikki on mennyttä!

Kylmähermoinen treenaaja ei tee näin! Hän tietää, että lyhyt 1-2 viikon tauko ei ole mitään 50-51 kehittävään viikkoon verrattuna. Urheilijat pitävät 1-2 kertaa vuodessa tarkoituksella ”ylimenokauden”, jossa he treenaavat vähän ja antavat kehon palautua! Samoin pakkotauon voi lähes aina käyttää kehityksen tehostamiseen. Ranne kipeä? Treenaa jalkojasi tehokkaammin kuin koskaan! Pieni lentsu, eikä vielä uskalla treenata? Tarkastele ruokailutapoja ja sitä, miten voisit parantaa tärkeimpiä periaatteita ja keskeisiä ongelmakohtia ruokailussasi?



Kuva 3. Kesälomat, pienet tauot.. Ne kuuluvat asiaan. Tässä 33,8 kg rasvaa kropastaan sulattanut asiakkaani. Sain häneltä hiljattain mailia ja juuri pitkän aikavälin ajattelu, perusperiaatteiden noudattaminen ja poikkeus-jaksojen hyväksyminen osana elämää ovat ylläpitäneet hänen painonpudotuksensa jo vuodesta 2015 :) 

5) Sijoittajat noudattavat tiettyä sijoitus-strategiaa kurinalaisesti ja viis veisaavat some-hälinästä tai ihmetuotteista



Eräs tyypillisimmistä, ja sivutoimenaan tai harrastuksenaan sijoittavalle parhaista, strategioista on tasainen, kuukausittainen säästäminen osakkeisiin tai esimerkiksi indeksiosuuksiin. Sitä (tai jotain muuta strategiaa) kannattaa noudattaa kurinalaisesti riippumatta siitä, mitä päivän talousuutiset,  villisti pomppivat kurssikäyrät tai 1000% tuottoja hehkuttavat bitcoin-sijoitusmainokset tiettynä päivänä ”kertovat”.

Oppimispaikat kuntoilijalle ja kehonmuokkaajalle: Sama pätee kropanmuokkaukseen ja treenissä kehittymiseen. Parhaat tulokset tehdään systemaattista suunnitelmaa noudattamalla, ei trendien ja vinkkien perässä hyppimällä. Esimerkiksi sosiaalinen media tuppaa tuottamaan tässä ongelmia. Jos mietit koko ajan instagram- tai facebook-postauksien perusteella, pitäisikö sinun vaihtaa ohjelmaa tai ruokavaliota tai ottaa sitä tai tätä uutta, maagista valmistetta mukaan, hyödynnä tätä periaatetta:

Varmista, että sinulla on suunnitelma, riittävän vakioitu ohjelma ja periaatteet, jotka sopivat ajankäyttöösi ja tuottavat tuloksia. Pyri sitten toteuttamaan niitä systemaattisesti ja riittävän kurinalaisesti (vaikka tuntuu, että nykyisessä ympäristössä tätä "kurinalainen" -sanaa ei saisi käyttää enää ollenkaan).

Fakta on, että esimerkiksi ravitsemuksen puolella a) runsas kasvisten syöminen, b) suht vähärasvaisen ruokien keskimääräinen suosiminen ja c) sen hyväksyminen, että joka ikisellä kerralla kun karkkia tai pitsaa tekee mieli, sitä ei nykyisillä arkiaktiivisuus-määrillämme voi ottaa (lue: riittävä kurinalaisuus), vievät jatkuvina tapoina todella pitkälle. Nämä 6 kultaista ravitsemus -periaatetta ovat ravitsemuksen puolella melko pitelemättömiä J

Lopuksi: Maailman menestyneimmän sijoittajan opetus hyvinvoinnista


Kenties maailman tunnetuin ja menestynein sijoittaja on Warren Buffet. Hän on varallisuuteensa nähden erittäin vaatimattomasti elävä, miljardeja hyväntekeväisyydeen lahjoittanut ja maanläheinen älykkö. Ihailen kovasti hänen konstailematonta ajatteluaan, ja hänellä on viisauksia jaettavaksi myös oman "leipäpuunsa" ulkopuolelle. Tässä lopuksi video, jossa avaan Warrenilta oppimaani mainion vertauskuvan. Takaan, että se saa sinut miettinään hyvinvointiasi aivan eri tavalla, eli katso video täältä!

Mukavaa päivää ja tsemppiä treeniin!



Timo

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com 

torstai 12. helmikuuta 2015

26,8 kg rasvanpoltto, terveystavat uusille urille ja suorituskyky eri svääreihin


Moikka! 

Elämäntapamuutos. Puolen vuoden jakso elämässä voi olla tekijä, joka muuttaa kurssin koko loppuelämässä. Tässä esimerkki erään asiakkaani elämäntapamuutoksesta. Se on hatunnosto tälle upealla asiakkaalleni, mutta myös toivon, että saat siitä virtaa myös omaan muutokseesi! 

Elokuussa sain yhteydenoton nuorelta mieheltä, joka oli päättänyt muuttaa terveystapojensa kurssia. Keskustelimme siitä, mikä olisi näkemykseni perusteella järkevin tapa lähteä tekemään yhteistyötä. Asia sinetöityi asiakkaani todetessa: ”Eiköhän tässä ole aika laittaa elämä kuntoon niin painon kuin kunnonkin osalta”.

Muista: Ensimmäisen askeleen ottaminen on tärkeintä. Jos nykytilanteeseesi kuntosi tai painosi suhteen tuntuu turhauttavalta, jopa ahdistavalta, ei asian miettiminen vie tilannetta eteenpäin. Tarvitset tekoja. Oikeanlaisia tekoja. Muutosten aloittaminen voi tuntua jopa pelottavalta, mutta takaan, että lopulta se antaa sinulle valtavasti. Enemmän kuin ikinä osasit kuvitella.

Rasva palaa ilman kärsimysnäytelmää 


Ryhdyimme hommiin ja tuloksia alkoi tulla nopeaan tahtiin. Jokunen tasannevaiheen poikanen mahtui matkan varrelle, mutta se on normaalia. Muista, että et koskaan voi kulkea matkaa nykytilanteesta tavoitetilanteeseesi täysin suoraviivaisesti. Painonpudotuksen ja elämäntapamuutoksen EI tarvitse olla 24/7 kärsimysnäytelmää, itse asiassa kärsimys ohjaa takaisin huonoihin tapoihin.

Jotain hankaluuksia tai tasanteita matkan varrelle kuitenkin väistämättä sattuu. Mutta ne ovat selätettävissä –pääset eteenpäin. Jokainen joutuu joskus polvistumaan. Jokainen jopa putoaa joskus kanveesiin. Kyse on kuitenkin siitä, kuinka monta kertaa kanveesista nousee ja voittaa vaikeudet.

Urheiluravitsemuksen ja valmennusopin periaatteita hyödyntäen ja tasannevaiheissa suunnitelmaan tarpeen mukaan soveltaen etenimme jatkuvasti kohti maalia ja 6 kk kohdalla muutos oli melkoinen:

Paino -26,8 kg
Vyötärö -28,5 cm
Lantio -19,5 cm


Kuva 1. 26,8 kg rasvanpoltto näkyy kuvassa. Vyötärönympärys kutistui lähes 30 cm. Vyötärölihavuus on erittäin merkittävä terveydellinen riskitekijä. 121 cm lähtötilanne kertoo merkittävästi kohonneesta riskistä sydän- ja verisuonitauteihin ja tyypin II diabetekseen. Lopputilanteen 92,5 on asiakkaan iso koko huomioiden varsin ok lukema, jääden jo 7,5 cm alle merkittävän riskin rajan. 

Polta rasvaa, älä lihasta


Päätavoitteemme oli kuitenkin vähentää RASVAA kehosta. Pelkällä ruokavaliolla tapahtuva painonpudotus johtaa käytännössä aina siihen, että noin 30% pudotetusta painosta on rasvatonta massaa. Ihminen siis menettää lihaskudosta. Tämän estimme tehokkaalla voimaharjoittelulla. Asiakkaani kohotti voimatasojaan useissa harjoitusliikkeissä 80-100%. Siten painonpudotus ei johtanut lihasmassahävikkiin, vaan 54 ”voipaketin” katoamiseen samalla kun kehoa liikuttavan koneiston teho kaksikertaistui. Asiakkaani kertoi, kuinka vakava ylipaino aikaisemmin rajoitti hänen muita liikuntaharrastuksiaan, mutta nyt aivan eri svääreissä oleva jaksaminen tekee myös henkisesti todella hyvää.

Muista: Tuskaisilta tuntuvat raput, verenmaun suuhun tuoma kipitys bussipysäkille ja uupumukseen johtava lyhyt leikkituokio lasten kanssa ei ole olotila, johon olet tuomittu loppuelämäksesi. Kaikki nämä toimet voivat tuntua jo parin kuukauden päästä lastenleikiltä. Myös sinulle. Ota ensimmäinen askel.

Henkinen voimaantuminen –jopa fyysisiä muutoksia tärkeämpää


On selvää, että kehon rasvanmäärän normalisoituminen ja jopa yli 100% parannukset fyysisissä kuntomuuttujissa ovat tärkeitä –ja usein jopa ratkaiseva vaa’ankieli omassa terveystulevaisuudessa. Silti asiakkaani koki henkisen voimaantumisen jopa tärkeämmäksi kuin fyysiset muutokset. Usko siihen, että pystyy vaikuttamaan todella merkittävällä tavalla kehonsa hyvinvointiin ja ulkomuotoon tuo valtavia voimavaroja henkiselle puolelle. Niin kutsuttu pystyvyydentunne antaa sinulle voimaa tehdä asioita myös muilla elämän osa-alueilla. Virtaa terveystulevaisuuden eteenpäinviemiseen. Asiakkaallani on jo nyt selvät suunnitelma, miten hän aikoo vielä harjoitteluaan eteenpäin tulevaisuudessa. Kestäviä terveystapoja noudettaen.

Muista: Terveystapojen muuttaminen on kuin positiivinen lumipalloefekti. Parempi kunto antaa enemmän virtaa arkeen. Askareista helposti selviäminen tuskaisen ja jaksamisen rajoilla tapahtuvan taistelun sijaan antaa myös henkiselle puolelle lisää resursseja. Kun samalla huomaat pystyväsi fyysisellä puolella hyvin nopeasti siihen, mihin et ikinä uskonut pystyväsi, antavat nämä muutokset sinulle itseluottamusta toteuttaa ja tehdä myös muita asioita, joista ole haaveillut.

Lopuksi halua korostaa, että aloittaminen on tässäkin asiassa tärkeintä. Tee suunnitelma, miten aloitat oman muutoksesi. Tee se suunnitelma jo tänään. Suunnitelman tulee sisältää ensimmäiset konkreettiset toimenpiteet. Sitten toteuttamaan niitä. Sinä pystyt tekemään muutoksen!


PT-Timppa


Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

-24,1 kiloa 3 kuukaudessa –näin se käy ilman kärvistelyä


Hei ystävät!

Painonpudotus ja elämänmuutos. Monet meistä haaveilevat niistä. Haaveet ovat toteutettavissa. Tässä kerron erään asiakkaani edistymisestä. Aloitimme elämänmuutoksen tammikuussa. Ja muutoksia on tapahtunut. Toivon, että tämä tarina innostaa myös sinua muuttamaan terveystulevaisuuttasi tai kenties jotain muuta asiaa elämässäsi, johon et ole tyytyväinen.

Kaikki alkoi tammikuun loppupuolella mailista, jonka sain 133,4  -kiloiselta nuorelta naiselta. Siinä luki näin:

"..Nyt tämä saa riittää, kaipaan muutosta elämääni. Tiedän, että en pysty tekemään muutosta yksin, tarvitsen siihen ehdottomasti valmentajan tukemaan. Siksi päätin ottaa sinuun yhteyttä.”



Istuimme alas päätimme yhdessä lähteä muutokseen. Nykyinen tilanne on aina edeltävien tapahtumien summa. Aluksi katsoimme, mikä ylipainon oli aiheuttanut ja sitten lähdimme muuttamaan asioita.

Muista: Jos teet asioita, joita olet tähänkin asti tehnyt, saat tuloksia, joita olet tähänkin asti saanut. Tee jotain eri tavalla, vasta silloin voit muuttua. Tämä on toki yksinkertaistus, mutta niin taivaan totta.

Ruokavalioni on aivan järkyttävä!


Kysyin asiakkaaltani ensimmäisessä tapaamisessa hänen ruokavaliostaan. Hän kertoi sen olevan ”järkyttävä”. Totuuden silmiin katsominen. Siinä seikka, jota meidän kaikkien pitäisi harrastaa hieman useammin. Tilanteen tunnustaminen on ensimmäisen askel kohti muutoksia. Aloitimme muutokset. Siistimme ja muutimme noin 4500 kcal päivässä sisältävää ruokavaliota ja aloitimme nousujohteisen treenin. Tulokset olivat nopeita.

  • Ensimmäinen viikko –5,2 kiloa
  • Ensimmäinen kuukausi -9,8 kiloa
  • Ensimmäiset 3 kuukautta -24,1 kiloa



Muista: Ylipainolle on aina jokin syy. Joskus se on ilmiselvä. Joskus hieman "piilevä". Yleensä syy on melko helposti tunnistettavissa, kun puhut asiasta ihmiselle, jolla on kokemusta painonpudotuksen ohjaamisesta ja joka tuntee fysiologiaa. Hyvin harvoin takana on a) liian vähän syömistä, b) tahdonvoiman puutetta c) säästöliekkiä tai d) painonpudotuksen lähes mahdottomaksi tekevää genetiikkaa tai aineenvaihduntasairautta. Etsi syyt vaikka ulkopuolisen ihmisen avustuksella. Vasta silloin voit vaikuttaa niihin. Sattumanvaraiset kokeilut erilaisilla keinoilla ovat kuin vuotavan veneen paikkaamista purukumilla.

Kuva 1. Elämänmuutosprojektin alku tammikuun lopussa

Kuva 2. 3 kuukautta on kulunut. Kropasta on hävinnyt  noin 50 "voipakettia" ja vyötärön ympärys kutistunut 23 cm. Tästä etenemme kohti uusia tavoitteita! 


Ensimmäinen treeni: Pyörryttää ja huimaa


Tammikuun lopussa oli ensimmäisen harjoituksemme aika. Haastan personal training  -asiakkaitani yleensä melko napakasti heti alkuun. Silloin näen asioita, joita mikään esitietolappu ei voi minulle kertoa. Nyt en kuitenkaan vääntänyt tehoruuvia tiukaksi. Aloitimme rauhallisesti. Silti noin 20 minuutin kohdalla asiakastani alkoi heikottaa. Happi loppui, lihaksia jäyti maitohappopolte. Ja nuo maitohapot eivät oikein löytäneet tietään ulos lihaksista, jotka olivat tottuneet toimettomuuteen. Huilasimme ja vedimme henkeä. Silloin näin asiakkaani katseessa masentuneen luovuttamisen sijasta päättäväisyyttä. Luin niistä ”minä näytän vielä”.

Ja hän näytti. Edellisen treenin, nyt 3 kuukauden päästä startista, aloitimme näin. 4 kierrosta seuraavaa: 12 toiston jalkaprässiä uupumukseen (”uupumus” treeneissäni tarkoittaa uupumusta), 30 sekunnin tauko, 12 toistoa 10 kg kuntopallon nostoa suorille käsille ja paiskausta maahan maksimiteholla, 30 sekunnin tauko, ja taas prässiin. Kokeilkaa, mutta vain jos olette jo kunnossa. Sen jälkeen teimme vielä 40 minuuttia harjoittelua hämmentävällä intensiteetillä.

Muista: Rapakunto on nykyinen olotila. Se ei ole pysyvä olotila. Jos rappusten nouseminen tuntuu nyt siltä, kuin sydän tulisi ulos rinnastasi, ja jalkasi tuntuvat lyijyn raskailta, et ole tuomittu jatkamaan näin. Muutaman kuukauden kuluttua voit juosta nämä rappuset ylös. Muista se.

Onko laihduttajan liikuttava aamusta iltaan, joka päivä?


Ei. Treenimme ovat ärsykkeiden täsmäiskuja. Ärsykkeiden, jotka aiheuttavat kehittymisen. Itse kehittyminen tapahtuu levossa. Painonpudottajan ei juuri koskaan kannata treenata a) yli 4-5 kertaa viikossa ja b) yli 60 minuuttia kerralla. Jäämme tällä aavistuksen ylipainoisten liikuntamäärää koskevista suosituksista, mutta emme siitä piittaa. Näillä täsmäiskulla varmistamme, että rasva palaa tehokkaasti 24/7. Treenin aikaisen rasvanpolton viilailulla ei juuri ole merkitystä lopputuloksille, rasva on saatava palamaan tehokkaasti kellon ympäri.

Siksi haastavaakaan painonpudotusprojektia ei kannata rakentaa erittäin runsaan, ja varsinkaan useimmilla ”kurjuutta” lisäävien toimenpiteiden, kuten 1,5-2 tuntia kestävien kuntosalitreenien tai tyhjällä mahalla nälkä kurnien tehtävien aamuaerobisten varaan. Niistä saatava mahdollinen lisähyöty on parhaillaankin pieni. Jos liikuntaa välttämättä haluaa tehdä lisää, valitse mieluummin arkiliikunta, ja tee treenit juuri sinulle sopivaan aikaan. Mikäli se on aamu ja tyhjällä mahalla on mukava mennä, anna mennä. Jos se ei ole, kävelet miinakentällä –kohta voi paukahtaa. Jopa painonpudotustrendiksi (valitettavasti) nouseiden ”aamuaerobisten” syvemmästä olemuksesta kiinnostuneet voivat lukaista Lihastohtori Juha Hulmin aiheesta blogiini kirjoittaman jutun keskusteluineen sekä hänen päivitetyn versionsa aiheesta.

Muista: Jos liikut aamusta iltaan, katso tuloksiasi, arvioi vireystilaasi ja mieti ajankäyttöäsi. Saatko tuloksia? Onko vireystilasi hyvä, ellei jopa erinomainen? Muodostaako liikunta sopivan ja mukavan osan ajankäytöstäsi? Jos vastasit yhteenkään kysymykseen ”ei”, kyseenalaista vahvasti tekemisiäsi.


Nopea painonpudotus: Onko häppee olla noppee?


Ensimmäisen kuukauden aikana paino putosi huimat kymmenen kiloa. Kolmen kuukaudenkin päästä paino tulee edelleen alas noin kaksi kiloa viikossa. Tahti on nopea. Nopeaa painonpudotusvauhtia kritisoidaan usein. Siinä on riskinsä. Silti nopeat tulokset kuitenkin motivoivat jatkamaan. Jos ensimmäiset 2 kk ovat pelkkää vedenjuonnin opettelua, loppuu useimmilla into lyhyeen. Lopetetaan kuitenkin kiistely tästä. Tärkeintä on astua yksilön asemaan ja tarkastella, miltä tekeminen laihduttajasta tuntuu. Tässä se ratkaiseva lause, jonka olen kuullut toistuvasti asiakkaani suusta:

”Oloni on mahtava. Minusta ei tunnu yhtään, että olisin millään dieetillä”


Kysymykseni ennen harjoituksia kuvaavat myös asioiden tilaa. Keskustelun kulku on jatkuvasti seurannut tällaista kaavaa:

PT-Timppa: Onko ollut nälkä? Entä energiataso?

Asiakas: Ei ollenkaan. Aivan loistava.

Tässä avain. Kärvistely ja valtavan nälän näkeminen eivät kuulu asiaan. Tässä puhutaan tehokkaasta, mutta kestävästä painonpudotuksesta. Ei fitness- tai kehonrakennuskisoihin tähtäävän dieetin loppurutistuksesta.

Kurjuus ei ole kestävää


Härski Hartikainen muutti Uuno Turhapuro –elokuvassa lehtiroskikseen ja totesi harrastavansa ”kurjuuten maksimointia”. Myös laihdutus ja kropan muokkaaminen nähdään usein äärettömiä uhrauksia sisältävänä kärsimyksen tienä: mitä enemmän tulosten eteen joutuu itseään kiduttamaan, sen parempi. 

Mutta mietipä hetki: Kuinka kauan olet tehnyt jotain, joka tuntuu pääasiassa kärvistelyltä ja kidutukselta? Sanon usein kouluttaessani tai luennoidessani, että kukaan ei jaksa istua kovin kauan jääpuikko takapuolessa. Eikä Härskikään lehtiroskiksessa kovin kauan viihtynyt. Ikävä kyllä asketismista on tehty treenin ja painonpudotuksen yhteydessä pakollinen hyve.

Jatkuva epämukavuus ja loputtomat kielto-listat johtavat himoihin, himot johtavat repsahduksiin ja niin edelleen. Isona periaatteena allekirjoitan maan mainion Pöperöproffa Patrik Borgin ajatukset painonhallinasta ja tietystä kalorimäärän alarajasta. En tee kaikkia asioita kuten hän. "Valmennusfilosofiani" on myös aavistuksen erilainen. Silti hänen ajatuksensa ja filosofiansa painonhallinasta ovat tungettu täyteen suuria viisauksia.

Tuloksia ei saa ilman työtä


Mitä, enkö minä arvosta raakaa työntekoa tulosten eteen? Arvostan, ja sitä myös vaadin. Fysiologiaa ei voi huijata. Tiettyjä asioita pitää tehdä, jotta muutos tapahtuu. Kyse on kuitenkin siitä, että tehdyt asiat optimoidaan, sovitetaan yksiön tilanteeseen ja merkityksettömät asiat karsitaan. Me olemme keskittyneet täysin periaatteisiin, jotka tuottavat tuloksia. Muu kannattaa unohtaa. Se ovat vain ylimääräistä kuormaa, joka vie keskittymisenergiaa olennaisilta aisoilta. 

En jaksa osallistua sosiaalisessa mediassa käytävään sotaan siitä, saako ihminen syödä rypsiöljyä, pitääkö hänen ruokailla kuten kivikautinen luolamies tai polttako CLA rasvaa. En usko Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja virallisten ravitsemusauktoriteettien olevan salaliitossa meitä kansalaisia vastaan. Nämä asiat kun eivät kuitenkaan ole seikkoja, jotka ratkaisevat tulokset. Käytän mieluummin aikani valmentamiseen, ihmisten auttamiseen. Älä sinäkään mieti tällaisia asioita. Panosta periaatteisiin, jotka ovat merkityksellisiä.

Matka jatkuu


24,1 kiloa kolmessa kuukaudessa. Asiakkaani on saanut aikaan valtavasti. Matka kuitenkin jatkuu. Olemme asettaneet tavoitteet korkealle. Periaatteitamme emme kuitenkaan hylkää. Töitä tehdään innolla, uutta oppien, motivoituneesti ja ilman kurjuuden maksimointia. Asiakkaallani on myös muita tavoitteita, jotka eivät liity painonpudotukseen –elämänmuutos terveyspuolella johtaa usein positiiviseen lumipallo-efektiin myös muilla elämän osa-alueilla. 

Lopuksi kysymys: Tunnistatko itsesi alkutilanteesta? Oletko sinä kyllästynyt heikkoon energiatasoon, nuukahteluun pitkin päivää, vaikeisiin vaateostoksiin, kunnon loppumiseen kesken lasten kanssa leikkimisen? Tai häiritseekö ulkomuotosi sinua? Haluatko vaihtaa nämä olotilat energisyyteen ja hyvään itsetuntoon? Jos vastasit ”kyllä”, muutos lähtee sinusta: Aloita vaikkapa istumalla alas ja kirjoittamalla lapulle 5 ideaa, joita voisit lähteä toteuttamaan tämän kaiken muuttamiseksi. Sitten: valitse edes yksi ja tartu toimeen, jo tänään. Sinä itse teet tulevaisuutesi. Se voi olla täysin erilainen jo parin kuukauden päästä. Ilman kärvistelyä ja kurjuuden maksimointia.

Kiitos mielenkiinnostasi, ja toivottavasti sait tästä intoa omaan muutokseesi. Asiakkaani etenemisestä sekä kestävään painonhallintaan, tehokkaaseen harjoitteluun ja liikuntatieteen uusimpaan tietoon liittyvistä asioista pysyt ajan tasalla TH-valmennuksen facebook-sivuilla. 

Tsemppiä tulevaan viikkoon!

Timo
Pysy ajan tasalla facebookissa






perjantai 21. joulukuuta 2012

Luukku 21. 3 epämieluista faktaa -ovatko nämä seikat heikon kehittymisesi takana?


Filosofiani on lähteä aina liikkeelle positiivista mahdollisuuksista. Fakta kuitenkin on, että pelkät vaaleanpunaiset linssit ja positiivinen ”lässytys” eivät aina ratkaise ongelmia. Se ei korjaa esimerkiksi ravitsemukseen ja harjoitteluun liittyviä käsityksiä tai voimavarojen ja keskittymisen väärää suuntaamista.

Tämä väärä voimavarojen suuntaaminen ja epäoptimaaliset ajatusmallit johtavat heikkoon kehittymiseen tai jopa taantumiseen. Se taas johtaa, turhautumiseen, treeni-innon menettämiseen ja pahimmassa tapauksessa harjoittelun lopettamiseen. Siksi tuon seuraavassa esiin muutaman joskus epämieluisenkin faktan harjoittelusta. Niiden esiin tuominen toivottavasti herättelee lisää treenaajia kehittävän, innostavan ja motivoivan harjoittelun pariin!

1. Tehokas treeni kehittää ilman lisäravinteita!


Mietitkö päivittäin, millä uudella ihmejauheella voisit käynnistää kehittymisesi? Tuntuuko joskus siltä, että treeni on mennyt hukkaan, jos sen sataa eksoottista lisuketta sisältävä palautusjuomasi on jäänyt kotiin? Tässä tapauksessa suosittelisin ohjaamaan fokusta hieman muualle. Hyvin suunniteltu ja oikein toteutettu harjoittelu kehittää erittäin hyvin ilman mitään lisäravinteita.

Lisäravinteet vievät joskus huomion harjoittelun tehostamiselta ja  kehittymisen kannalta kriittisten  ravitsemuksen perusasioiden huomioimiselta. Voin kertoa, että kehittymisen puute ei ole käytännlssä koskaan kiinni riittämättömästä lisäravinnearsenaalista. 


Jahas, kuuluuko PT-Timppa uppiniskaisiin terveysjääriin, joilla ei ole edistyksellistä näkemystä? Tällaisia kommentteja ja epäluuloisia katseita usein saan, kun kärjistävää tyyliä rakastavana luennoitsijana ja kouluttajana lauon tästä asiasta kommentteja, jotka ovat selkeästi edellisiä provosoivampia.  

Mutta minä olen lopulta LISÄravinteiden kannattaja.  Osa asiakkaistani käyttää useitakin lisäravinteita. Näiden tuotteiden nimestä löytyy kuitenkin se kaikkein olennaisin: LISÄravinne. Tietyillä tuotteilla, kuten esimerkiksi oikein ajoitetulla hiilihydraatti-proteiinijuomalla ja kreatiinilla voidaan nopeuttaa tutkitusti lihasmassan ja voiman kasvua. Huom! Nopeuttaa hieman kehittymistä jo sinällään loistavasti kehittävällä treeni- ja ravitsemusohjelmaa.  Ne ovat kuitenkin huomattavasti pienempi tekijä verrattuna oikeanlaiseen harjoitteluun, sopivaan energiamäärään, oikeaan ruokailun ajoitukseen ja perusravinnon laadullisiin tekijöihin verrattuna.

En myöskään saa päähäni tapausta, jossa pelkkä lisäravinteiden lisääminen olisi käynnistänyt kehityksen asiakkaallani. Toisaalta voin kaivaa muistini sopukoista kymmeniä, kymmeniä tapauksia, joissa käytössä on ollut jo koko urheilu- ja terveysravinneteollisuuden tarjoama repertuaari, mutta syyt kehittymättömyyteen ovat löytyneet puutteista harjoittelusta tai perusravitsemuksesta. 

2. Yhtä optimaalista ohjelmaa ei ole olemassa


Kuntoilupiireissä kiistellään usein siitä, mikä on optimaalisin tapa, laji, toistoalue tai intensiteetti treenata voimaa, lihasmassaa, kestävyyttä tai tehostaa rasvanpolttoa ja laihtumista: Pitkiä vai lyhyitä sarjoja? Intervalleja vai rauhallisia rasvanpolttolenkkejä? Vastaus: Yhtä optimaalista tapaa ei ole.

Kuntoilupiireissä keskitytään erittäin paljon yhden viisaankiven löytämiseen ja kiistellään, kenen eksoottisin kirjain- ja numeroyhdistelmin tai ”coolisti” nimetty ohjelmamalli tai treenimenetelmä on paras. Huippu-urheiluvalmennuksessa taas on jo vuosikymmeniä keskitytty väittelemään siitä, mikä on paras tapa jaksottaa fyysisen harjoittelun peruselementtejä, kuten treenimäärää ja -intensiteettiä. Kun päästään tälle tasolle, aletaan olla asian ytimessä. 


"Intervalleja! Ei vaan sauvakävelyä!", "Koko kropan treeniä! Ei vaan jaettuja ohjelmia!", "Margariinia! Ei vaan voita". Lopetettaisiinko jo? :)


Toimiva harjoitusohjelma sisältää tietyt perusperiaatteet, mutta se, mikä on tietylle ihmiselle parasta tietyssä tilanteessa, riippuu täysin siitä, mikä hänen tavoitteensa on, missä hänen lähtötasonsa on ja mitä hän on tehnyt harjoittelun suhteen esimerkiksi viimeisen 3-4 kuukauden aikana. Harjoittelussa tulee siis olla vaihtelevuutta. Yksi harjoitusohjelma toimii aikansa ja sitten se pitää selkeää logiikkaa noudattaen vaihtaa uuteen. Yksilölle optimaalinen harjoitusjaksotus voi löytyä, yksittäistä toistoa-aluetta tai sykealuetta ei. 


3. Ohjelma ei aina ratkaise tuloksia


Olipa sitten kyse harjoitus- tai ravinto-ohjelmasta, pelkkä ohjelma ei välttämättä ratkaise tilannetta. Tarvitaan vielä toteutus. Tässä kohdassa voidaan eritellä kaksi pääryhmää:  Ensimmäinen ryhmä käy säännöllisesti treenaamassa, mutta tuloksia ei tule. Harmittavan usein näen salilla säntillisesti ohjelmalappuja täyttäviä ja palautusjuomashakereita mukanaan kantavia treenaajia, joiden harjoittelun toteutus on sillä tasolla, että harmikseni on todettava treenin olevan pitkälti ajanhaaskausta.  Toinen porukka ei saa liikuntaharrastusta tai terveellistä ruokavaliota jatkumaan kirveelläkään -homma eteneen kaksi viikkoa ja sitten taas tulee puolen vuoden stoppi.

Mennään ensin ykkösporukkaan, näihin säännöllisesti treenaaviin. Järkevästi suunniteltu ja jaksoteltu ohjelma on erittäin tärkeä, mutta harjoittelun toteutus on äärimmäisen tärkeää. PT –Timpan mielipide on, että noin 89,2% harjoittelijoista saisi parempia tuloksia kehittämällä ohjelmanippelien sijasta keskittymistä harjoittelussa, tavoitteenasettelua, itsepuhelua harjoituksessa sekä psyykkausta ennen nostoja. Lisää näistä esim. täällä.

Entä kakkosporukka, ne jatkuvat repsahdukset? Jos treeni on jatkuvaa repsahdusten ja lipsahdusten rallia, ei uusi ohjelmalappu ratkaise tilannetta. Silloin tarvitaan muita menetelmiä. Seurantaa, jatkuvaa tukea ja kannustusta, valmennuksellista otetta.

Tässä syitä sille, miksi en mielelläni tee pelkkiä ohjelmia ihmisille. Joskus kieltäydyn tällaisesta tarjouksesta täysin uppiniskaisesti. Miksi? Se, että tekisin ohjelmia ”rahat taskuun” –periaatteela, olisi moraalisesti väärin, sillä minun  tai kenenkään muunkaan ohjelmat eivät näissä tapauksissa juuri koskaan ratkaise tilannetta.

Tulokset puuttuvat, repsahdukset riivaavat. Uusi, upea ohjelma ei usein ratkaise näitä ongelmia. 


Minua haastateltiin Kunto- ja Terveys -lehteen aikaisemmin tänä vuonna. Jutussa kysyttiin parhaita työn tuottamia fiiliksiä. Vastasin empimättä niitä tuovan heikkojen tulosten turhauttamien ihmisten kehityskäyrän kääntäminen uuteen nousuun ja erityisesti itsensä ja muiden liikunnan ja ruokavalion suhteen ikuiseksi epäonnistujaksi leimanneiden ihmisten onnistujaksi muuttaminen. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Nämä asiat tapahtuvat pitkäjänteisellä ja kokonaisvaltaisella valmennuksella. Tästä myös esimerkkejä huomenna.

Sitten vaan positiivisella asenteella harjoittelemaan! Huomenna jatketaan, pysy mukana Facebookissa!

Huomiseen!

Timo
www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Lopeta jojoilu -näin pidät karistetut kilot poissa!


Painonpudotuksen lähtökohta pitäisi olla kilojen karistaminen lopullisesti. Tämä aihe on valtavan kiinnostava, sillä olen nähnyt niin monia uskomattoman hienoja esimerkkejä painonpudotusasiakkaistani, joiden elämä on muuttunut valtavasti, kun heidän karistamansa kymmenet kilot loistavat poissaolollaan vielä vuosienkin jälkeen kunto- ja elämäntaparempan aloittamisesta.

PT –Timppa matkaa tässä Helsinkiin, kohti mielenkiintoista koulutus –ja treenienvetokeikkaa. Sain ajatuksen tämän blogitekstin kirjoittamiseen, kun törmäsin hiljattain julkaistuun tutkimukseen, jossa vertailtiin painonpudotuksessa onnistuneita ja epäonnistuneita. Jälleen kerran tutkimuksessa paljastui yksinkertaisia perusperiaatteita.

Laihduttaminen on vaikeaa. Mutta painon pois pitäminen on vielä vaikeampaa. Suuri osa ylipainoisista lihoo takaisin lähtöpainoonsa. Erilaisissa asioissa onnistuvia yhdistävät yleensä tietyt periaatteet. Sama koskee epäonnistuvia. Onnistuminen on harvoin sattumaa, vaan perustuu oikeiden asioiden säntillesiin, jatkuvaan toistamiseen. Mitä nämä asiat ovat painonhallinnan kohdalla? Tässä lista Barnesin ja Kimbron (2012)* havainnoista:



Kuva 1. Painonhallinta ei ole sattumien summaa. Se perustuu oikeiden asioiden säännölliseen toistamiseen. 


1. Rasvankäytön rajoittaminen


Mitä! Eikös niiden hiilarien, tai jopa ympäristöstä kavalasti kehoomme kertyvien vierasaineiden pitänyt olla ylipaino-ongelma syy? Ja nämä onnekkaat onnistuvat vanhalla tylsällä konstilla –rasvan karsimisella.

Ikävä kyllä kukaan ei ole oikein pystynyt kumoamaan energiatasapainon vaikutusta painoon. Rasva on erittäin energiatiheää. Siinä on yli kaksi kertaa enemmän energiaa grammaa kohti kuin hiilihydraatissa ja proteiinissa. Ruuan energiatiheyden karsiminen on karsean tehokasta. Esimerkiksi kasvisten energiatiheys on matala. Rasvaisen ruuan karsiminen kannattaa, vaikka kerma- ja pekonikarppaajilla saattaa olla tästä erilaisia mielipiteitä. 

2. Aamupalan syöminen


Mutta tämänkin piti olla ”old schoolia”. Entä pätkäpaastot, soturidieetit sun muut? No, niidenkin takana saattaa olla ideaa joissain harvoissa tapauksissa ja PT-Timppa on kyllä tietoinen niiden taustalla olevista fysiologisista periaatteista. Mutta energiansaannin lisääminen aamuun, keskipäivään ja iltapäivään on sellainen painonhallinnan ja ”stressisyömisen” taltuttamisen tehokeino, jonka erittäin lämpimästä suosittelemisesta en ajatellut luopua ainakaan vähään aikaan.

3. Pikaruokaloiden välttäminen


Elämme ylipainoa edistävässä ympäristössä. Usein painonhallinnassa onnistuminen vaatii tietoisia valintoja sen suhteen, missä syö, mistä ja miten ruokansa ostaa ja niin pois päin. Painonhallinassaan onnistuneista suurin osa söi pikaruokaloissa harvemmin kuin kerran viikossa. Jos haluat, että paino pysyy poissa, suunnittele ruokailujasi etukäteen. Osta terveellistä ruokaa kotiin, varaa mukana välipaloja. Älä mene nälkäisenä kauppaan. Yksinkertaista, mutta toimivaa.

4. Kohtalainen tai runsas liikunnan harrastaminen


Liikunta on tutkitusti huono laihdutuskeino, mutta hyvä painonhallintakeino. Kirjoittelin tästä pääprinsiipit tänne. Liikunta kuluttaa energiaa, mutta mukana on kenties muitakin psyykkisiä ja fyysisiä mekanismeja, jotka edesauttavat painonhallintaa. Ylipainoisille suositellaan 60 min lähes päivittäistä liikuntaa. Käy lenkillä pari kolme kertaa viikossa, käy kuntosalilla pari kertaa viikossa, lisää hyötyliikuntaa. Tarvitset sitä.

5. Vaa’an käyttäminen


Olen usein korostanut vaa’an merkitystä. Lähes aina ylipainon kanssa kamppailevat, uudet personal training –asiakkaani aliarvioivat painonsa useita kiloja alakanttiin. Miksi? He eivät ole ”uskaltautuneet” vaa’alle kuukausiin, jopa vuosiin. Tästä vaakapelosta pitää päästä pois. Suurin osa painonsa pois pitävistä punnitsevat itsensä vähintään kerran kuukaudessa. Miksi työntäisit pääsi pensaaseen, kun se näyttää johdonmukaisesti tuhoavan painonpudotustulokset? Lisää voit lukea täältä.


Painohallintaan on olemassa muitakin niin tutkimuksen kuin käytännön kokemuksen hyväksi todistamia konsteja. Koska ne ovat niin tärkeitä, lupaan palata niihin uudelleen ja uudelleen tämän blogin, muiden artikkelieni, luentojeni ja käytännön valmennustyöni yhteydessä.

Timo
Pysy ajan tasalla facebookissa

*Lähde: Barnes, AS. Kimbro, RT. 2012. Descriptive Study of Educated African American Women Successful at Weight-Loss Maintenance Through Lifestyle Changes. Journal of General Internal Medicine. (27.April. ahead of print)