Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehonmuokkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehonmuokkaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Näin huomioit hyvät rasvat: Terveys, kropanmuokkaus ja ulkonäkö


Rasvat… Niistä puhutaan paljon. Olet ehkä itsekin ollut välillä hieman hämmentynyt, kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista. Vähän rasvaa, paljon rasvaa, voi on hyvästä, voi on pahasta jne…

Onneksi rasvojen käytöstä ei tarvitse tehdä monimutkaista. Ja toimivat periaatteet EIVÄT ole oikeasti kovin kiistanalaisia sen suhteen mikä on sinulle hyvästä ja mikä ei. 

Siksi laadin sinulle videon, jossa kerron sinulle rasvankäyttöperiaatteeni, joilla olen tehnyt fantastia tuloksia kehonmuokkauksessa asiakkaiden kanssa. Ja lisäksi (mistä olen super-iloinen), monella heistä kaupanpäälle on tullut jopa uskomattomia muutoksia terveysmuuttujissa.

Avasin sinulle 6 kultaisesta ravitsemusperiaatteestani proteiininsaannin. Ja sen, miksi suurin osa proteiininlähteistä kannattaa olla vähärasvaisia…

Mutta myös rasvaa tarvitaan. Lupasin kertoa MISTÄ ja MITEN saat hyviä rasvoja niin, että sinun ei tarvitse pähkäillä ”juuri optimaalisia rasvahappokoostumuksia” pitkin päivää.

Kun katsot alta videon ja kokeilet periaatteita, opit ja huomaat:


  • Miten hyvät rasvat vaikuttavat terveyteesi
  • Miten ne saattavat myös tehostaa kropanmuokkausta
  • Minkä yllättävän ulkonäköedun saatat myös saada, kun satsaat hyviin rasvoihin
  • Miten tarkalleen (ja yksinkertaisella tavalla) varmistat päivän eri aterioilla sen, että saat monipuolisesti hyviä rasvoja?


Paljastan myös yhden melko yleisen ja todella surkean rasvanlisäysohjeen, joka voi vaikuttaa sekä terveyteesi että kehonkoostumukseesi hyvin haitallisesti.

Kerron myös aika erikoisesta tapauksesta, joka sattui asiakkaalleni, kun hän alkoi noudattaa tätä ravitsemusperiaatettani!

Näin huomioit hyvät rasvat: Mistä ja minkä verran? Terveys, kropanmuokkaus ja ulkonäkö





Hyviä katseluhetkiä!


Timo

ps. Jos haluat itse muokata kroppaasi ennätysvauhtia, oppia rasvojen lisäämisen lisäksi 5 muuta kultaista ravitsemusperiaatettani ja tehdä nopeita, mutta kestäviä tuloksia, tsekkaa alla olevan valmennuslinkit ja esimerkkejä menetelmieni tuloksista :) Naisten valmennus: https://www.personaltrainingstudio.fi/fi/campaign/kesa2020 Miesten valmennus: https://www.personaltrainingstudio.fi/fi/campaign/kk2kk19m

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com 

tiistai 1. tammikuuta 2019

Tällainen oli vuoteni 2018, muutokset vuonna 2019 ja tärkeä menestysperiaate Sinulle!

Jes, vuosi 2018 on pulkassa. Tässä tekstissä vedän yhteen vuotta 2018 ja kerron muutamasta kohtalaisen isosta muutoksesta toiminnassani vuonna 2019.

Tässä artikkelissa annan sinulle myös erään äärimmäisen tärkeän menestysperiaatteen, joka liittyy juuri tähän vuoden aikaan.

Mennään asiaan. Vuosi 2018 oli antoisa, kuvaan sitä kohta. Ja kyllä, ettei unohtuisi.. Mukana OLI paljon vastoinkäymisiäkin. Pelkkä siloiteltu "some-todellisuus" ei ole todellisuutta, vaan joitain muuta.

Mutta käyn ensin läpi asioita toiminnastani viime vuonna. Samalla harjoitan erästä todella tärkeää menestysperiaateen osaa, jonka paljastan sinulle lopussa. 


Toimintani kulmakivi 2018 oli jälleen henkilökohtainen personal training -valmennus 


Vuoden 2018 aikana minulla oli todella suuri ilo ja kunnia treenata ihmisiä elämänsä kuntoon henkilökohtaisen valmennuksen kautta. henkilökohtainen valmennus säilyi edelleen aivan ehdottomana pääosana meikäläisen toimenkuvaa. "Salilla kädet savessa" on ollut periaatteeni jo 17 vuotta. 

Minulla on luonnollisesti asiakkaita Jyväs-Seudulla. Mutta oli ilo auttaa ihmisiä akselilla Helsinki, Turku, Vaasa, Kokkola, Oulu, Rovaniemi, Kajaani, Joensuu, Kuopio, Lappeenranta ja Kotka, vain muutamia isompia paikkakuntia mainitakseni. 


Kuva 1. Upeiden asiakkaideni kotipaikkoja viime vuonna. Vuoden 2018 minulla oli jälleen valtava ilo ja kunnia auttaa henkilökohtaisella valmennuksella ympäri Suomea Jyväskylään valmennustapaamisiin saapuvia asiakkaitani. Olen todella kiitollinen, että koko upea maamme on edustettuna. Harjoitustapaamisten ohella on mukava vaihtaa aina kuulumiset vaikkapa Oulun kuntosali-ympäristöstä :) 


Upeiden asiakkaideni innostavia tuloksia löydät muun muassa tästä blogistani ja  th-valmennuksen facebook-sivuilta. Tähän kohtaan toiminnassani tulee hieman muutoksia tänä vuonna. Siitä lisää tuonnempana. 



"Lihaskasvu ja rasvanpoltto" -kirjani kiinnosti edelleen 


Kirjani julkaistiin marraskuussa 2016.  Olen iloinen, että se on auttanut jo kymmeniä tuhansia suomalaisia eteenpäin kehonmuokkauksessa. Saan edelleen lähes päivittäin viestejä ihmisiltä, jotka ovat kirjan kautta saaneet selvyyttä erittäin ristiriitaisena vellovaan treeni- ja ravintokeskusteluun.

Ja hyvä niin, sillä toimivat asiat EIVÄT ole ristiriitaisia. Sen sijaan monet muodikkaat asiat EIVÄT ole toimivia. Tästä pääsen jälleen kerran erään tärkeimmän harjoittelun oppi-isäni, Professori Tutor Bompan legendaariseen lauseeseen: "Tee sitä, mikä on toimivaa. Älä sitä, mikä on muodikasta". 

Kirjan 4. painos on myyty loppuun ja kirjaa on lainattu kirjastoista tekijänoikeuskorvauksien perusteella kymmeniä tuhansia kertoja. Kertaakaan en ole onnistunut sitä kirjastojen hyllyissä näkemään, vaikka "lukutoukkana" kirjastoissa paljon luuhaan. Se lienee hyvä asia 😊 Kirja oli 2016 siihen astisen urani "testamentti" ja olen todella kiitollinen siitä, miten sanoma on "uponnut" kansaamme! 


Verkkovalmennuksilla lisää toimivia työkaluja yhä useammalle 


Verkkovalmennukseni ovat auttanneet tuhansia ihmisiä parempaan kuntoon. Olen todella iloinen, että voin tarjota tätä vaihtoehtoa tässä tilanteessa, jossa henkilökohtaisen valmennuksen asiakaspaikkani ovat täynnä tai harjoittelusta innostuneella ei ole muuten mahdollisuutta osallistua henkilökohtaiseen face-to-face valmennukseen. 

Toteutan verkkovalmennukseni yhteistyössä Kuntokompassin kanssa, jonka kanssa aloitin yhteistyön jo vuonna 2013 konsultoimalla ja mentoroimalla heitä harjoitteluun ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. 

Aloitan 7.1. seuraavat verkkovalmennukseni. Miesten ja naisten "Karista joulukilot 2 kuukaudessa" -valmennukseni ovat tuottaneet loistavia tuloksia ja "silmien aukaisuja" harjoittelusta ja ruokavaliosta jo parille tuhannelle suomalaiselle. Päivitys 10.1. Verkkovalmennusteni ilmoittautumisaika on mennyt umpeen. Uusista valmennuksista saat parhaiten tiedon sisäpiiri-listaani liittymällä. Samalla saat itsellesi tukun kehittämiäni voimakkaita harjoittelu- ja ravintoperiaatteita.  Hyppää mukaan täältä!


Ammatilaisten kouluttaminen, auttaminen ja konsultointi -yhdessä alaa ja ihmisten hyvinvointia eteenpäin! 


Olen myös todella kiitollinen siitä, että olen päässyt auttamaan vuosien varrella tuhansia ihmisiä liikunta-alalle. Ja sen jälkeen kehittymään alan ammattilaisina. 

2018 koulutin satoja personal trainereita tilauskoulutuksissa tai omissa koulutuksissani, joiden teemana on joko puhdas ammatillinen osaaminen tai liiketoiminnan kehittäminen ja menestyminen yrittäjänä. Koulututin ihmisiä PT:ksi strukturoidussa, fysioterapeuteille suunnatussa Physiotrainer- koulutuksessa. Omissa koulutuksissani tavoitteellisille treenaajille ja alan ammattilaisille syvensin monia asioita ja toin esille toden teolla "hiljaista tietoa", kuten "Lihaskasvu ja rasvanpoltto 2.0" koulutusseminaarissani ja "Menestysvuotesi 2018" -koulutusseminaarissani. 

Kuva 2. Tunnelmia "Lihaskasvu ja rasvanpoltto 2.0" -koulutusseminaaristani 8.12.2018. Mukana oli täysi tupa alan ammatilaisia ja tavoitteellisia treenaajia. Muuten, osallistujat opettivat minulle ennen kuvausta, miten selfie otetaan! 😄



Tee jatkuvasti henkilökohtaista konsultointia pienelle määrälle erittäin omistautuneita liikunta-alan ammattilaisia. Keskitymme etupäässä siihen, miten harjoittelua ja ravintoa kannattaa rakentaa niin, että tulokset optimoituu järkevällä tavalla. Osa henkilökohtaisesti konsultoinnistani keskittyy liiketoiminnan kehittämiseen. 

Näiden kautta olen todella kiitollinen, että olen saanut vaikuttaa joko suorasti tai epäsuorasti kouluttamieni ja konsultoimieni ammattilaisten kautta lukuisten ihmisten terveyteen!

Ammatilliseen puoleen liittyen: Melkeinpä tuli myös tippa linssiin, kun eräs konsultoimani ihminen nousi PT-yrityksensä kanssa "kuoleman laaksosta" ja uhkaavasta lopettamisesta täystyöllistetyksi parissa kuukaudessa ja auttaa nyt isoa joukkoa ihmisiä parempaan kuntoon ja terveystulevaisuuteen Päijät-Hämeessä. Näistä saa virtaa tähän hommaan! 

Samoin melkoisen ilon läikähdyksen antoi tämä eilen saamani viesti PT:ltä, joka oli 2013-2014 pitämässäni personal training -koulutuksessa ja on sen jälkeen osallistunut useisiin räätälöimiini koulutuksiin liittyen alan ydinosaamiseen ja liiketoimintaan. 





Luennot, haastattelut ja media -tutkitun tiedon ja "hiljasen tiedon" jakamista 


Kuluvana vuonna minulla oli ilo ja kunnia luennoida tuhansille ihmisille valmennuksesta, liikunnasta, ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista. Luennoin yrityksissä, liikunta-alan tapahtumissa ja kansainvälisessä tiede-symposiumissa. 

Annan aikatauluni salliessa haastatteluita medialle. Tänä vuonna annoin noin 40 eri haastattelua lehtiin kuten Helsingin Sanomiin, radiokanaville ja verkkojulkaisuihin. Hienoa jakaa paitsi tutkittua myös hiljaista tietoa myös tätä kautta. Linkkejä artikkeleihin löydät verkkosivultani. Tarkoitukseni on päivittää tammikuun aikana linkkilistaa jälleen.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana satojen antamieni liikunta- ja ravitsemus-aiheisten haastatteluiden lisäksi media kiinnostui tämä vuonna myös sijoitusharrastuksestani, josta minulta pyydettiin haastattelu Talouselämä-lehteen ja Pörssisäätiölle. Sijoittamisessa ja oikeasti toimivassa kunnonkohotuksessa on myös erittäin paljon yhteistä. Kirjoitin siitä blogitekstin keväällä. Tässä videossani avaan myös erään todella arvokkaan ajatuksen hyvinvoinnista, jonka opin kenties maailman menestyksekkäimmältä sijoittajalta (ja massiivisia summia hyväntekeväisyyteen lahjoittavalta), Warren Buffetilta. 


Mikä muuttuu toiminnassani vuonna 2019? Vuorossa "semi-sapattivuosi"



Äärimmäinen panostus PT-ammattiini on antanut minulle paljon. Mutta välillä on aika reflektoida ja "teroittaa sahaa". Pidin jo syksyllä 2017 rauhallisempaa periodia, mutta nyt muutan kuvioitani hieman enemmän.

Tulevana vuonna teen vähemmän henkilökohtaista valmennusta. Olen tehnyt sitä "jäätäviä" määriä kaukaa 2000-luvulta asti. Syksyllä 2018 tuli täyteen 25 000 face-to-face -personal training session rajapyykki. Määrä on ilmeisen iso kansainväliselläkin tasolla, sillä useat USAsta, personal trainingin "kotimaasta", tulevat kollegat kansainvälisessä voima-ja kestävyysharjoittelun symposiumissa hämmästelivät lukua ja onnittelivat pitkän tien kulkemisesta, kun olin päättänyt luentoni siellä.

En lopeta valmentamista, mutta määrät vähenevät selvästi vähäksi aikaa. Eli jatkan nykyisten asiakkaideni kanssa työskentelyä, mutta aloituspaikkoja avautuu tänä vuonna hyvin vähän. Voit tiedustella aloitusmahdollisuuksista ja aikataluista tämän linkin kautta. 


Jatkan edelleen alan ammattilaisten kouluttamista. Sekä personal trainereiden että ravintovalmentajien. Pidän pienen määrän räätälöityjä koulutuksia eri aiheista tavoitteellisille harjoittelijoille ja liikunta-alan ammattilaisille. Nämä ovat pääasiassa live-seminaareja. Uskon vuorovaikutukseen ja siihen, että fyysinen saapuminen paikalla pakottaa oppimiseen ja tiedon hyödyntämiseen hyvällä tavalle erittäin tehokkaasti.

Teen yksittäisiä luentokeikkoja, seuraava on tulossa 22.1. Jyväskylään. Odotan tätä innolla :) 

Haastattelut, iso missio edistää toimivan treenitiedon leviämistä, alaa ja sen toimijoiden menestystä 


Jatkan haastatteluiden antamista medialle, sillä missioni oli yritystä perustaessani 2000-luvun puolivälin jälkeen seuraava: "Haluan auttaa tieteellisen tiedon ja käytännön havaintojen kautta mahdollisimman montaa ihmistä ja alan ammattilaista saamaan harjoittelusta parempia tuloksia". 

Samalla haluan tänä vuonna myös edistää enemmän erityisesti mikroyrittäjien (joihin valta-osa liikunta-alan toimijoista kuuluu) menestymisen edellytyksiä ja menestysmahdollisuuksia ja tarjota tähän työkaluja ja käytännön keinoja.

Näin terveyteen, hyvinvointiin ja kuntomuuttujiin oikeasti vaikuttavat menetelmät siirtyvät kentälle. Jatkan taistelua, jotta tämän alan ja ammattikunnan arvostus nousee täysin uusiin svääreihin ja yhä useammat ihmiset pääsevät kautta kohti parempaa treeni ja terveystulevaisuutta! 

Teroitan sahaa "semi-sapatti -vuotenani"


Olen oppinut paljon asioita "7 porrasta menestykseen" -kirjan kirjoittajalta, Stephen Coveyltä. Sain vinkin tämän kirjan hankkimiseen legendaariselta uintivalmentaja Marko Malvelalta 2000-luvun puoliväkissä. Covey puhuu kirjassa konseptista "sahan teroittaminen". Se tapahtuu aina levon ja palautumisen kautta.

Sitä teen paljon vuonna 2019. Kysehän on "semi-sapatti -vuodestani". Reflektoin Suomen laajimman face-to-face PT -kokemuksen tuomia oppimiskohtia ja kerään niistä lisää ja lisää systemaattisia havaintoja ylös, jotta voin auttaa sekä asiakkaitani että muita alan ammattilaisia ja joko alaa eteenpäin. 

Niin, muuten.. teen 2019 myös enemmän asiota rakkaan harrastukseni, kitaransoiton parissa. Tähän liittyen saataa tulla ilmoille jotain piankin 😏

Yleensäkin haen näkemystä ja uusia tulokulmia valmennukseen paitsi tietenkin tieteellisen tiedon myös kulttuurin, taiteen, historian ym. kautta. Valmennus on nimittäin vain puoliksi tiedettä. Sitä ei voi lähestyä vain tieteellisen data-analyysin kautta, vaan näkökulman tulee olla laajempi (toisaalta tieteellinen puoli ON oltava mukana. Muuten asiasta tulee nopeasti "uskomushoitoihin" verrattavaa pelleilyä). 

Sitten vielä siihen menestysperiaatteeseen, joka liittyy todella kiinteästi tähän ajanjaksoon: 


Menestysperiaate Sinulle: TEE uudenvuodenlupauksia!


Vietin joulunpyhät ja vuoden viimeiset päivät reissaamalla ympäri Suomea. Menin mihin autonnokka sattui viemään. Hotellin aamiaspöydän rutiineihini kuuluu sanomalehden lukeminen. Samoin poikkean aina uuden kaupungin eteen sattuessa kirjastoon. Ne ovat rauhoittavia ja sivistäviä paikkoja. Törmäsin useaan eri artikkeliin uudenvuoden lupauksista. Minun on pakko nostaa eräs näistä artikkeleista teemana usein esiin noussut lause:

"En tee mitään uudenvuodenlupauksia, koska ne eivät kuitenkaan pidä!"

Hälytys! Haluatko saavuttaa jotain? Haluatko muuttaa jotain parempaan suuntaan siitä tilanteesta, missä nyt ole? Jos haluat, tällainen ajatus sisältää kaksi onnistumisesi kannalta suorastaan katastrofaalista tekijää.

1) Sinulla ei ole selkeää tavoitetta. Sinulla on oltava jokin selkeä tavoite, johon pyrit. Muuten tekemiseltä puuttuu täysin suunta. Tavoitteellisuutta tykätään joskus nykyisessä armollisuuskulttuurissa parjata. (Älä käsitä väärin, olen armollisuuden ystävä, mutta oikeanlaisen armollisuuden. Sellaisen, joka tehostaa tavoitteidesi saavuttamista). Vaikka tavoitteiden tehosta on murskaavaa näyttöä sekä liikuntaan että esimerkiksi yritysmaailmaan liittyvissä tutkimuksissa, joissa tavoitteenasettelua on paljon tutkittu. Tee siis rohkeasti se lupaus. Se on sinun tavoitteesi! 

2) Lähdet epäonnistumisesta ja jopa julkituotu viestintäsi, sisäisestä äänestä puhumattakaan tukee tätä ajatusta epäonnistumisesta. Tiedän, että esimerkiksi useiden epäonnistumisten jälkeen on todella vaikea ajatella luontaisesti, että nyt onnistun. Mutta jos ET käännä pikku hiljaa ajatusmaailmaasi tähän suuntaan, yrityksesi ovat yleensä tuhoontuomittuja. Mitä voit tehdä? Tässä lyhyt vinkki:

1) Tule tietoiseksi negatiivisesta, kampittavasta sisäisestä puheestasi. Sen voit tehdä, vaikkapa tämän videoni avulla.

2) Opi huomaamaan onnistumisesi. Kirjaa niitä ylös. Niitä takuulla on! Huomasitko muuten yhden jutun? Alun tekstinilläni oli minulle itselleni tällainen tarkoitus!! Se auttoi minua totaalisen konkreettisesti huomaamaan, missä olen onnistunut vuonna 2018! Tässä siis tämä esimerkki siitä, miten hyödynsin  itse tätä menestysperiaatetta käytännössä tässä artikkelissa! Sillä vuosi 2018 piti sisällä myös runsaasti epäonnistumisia. Tietäisitpä vaan! Siitä pääsemmekin seuraavaa kohtaan..

3) Muista, että mikään tie tavoitteisiin ei ole puhdas punainen matto. Reitti näyttää AINA alla olevan kuvan kaltaiselta! Tässä tulee se armollisuus toimivassa muodossaan. Sitä pitää edeltää selkeä tavoite, järkevät työkalut ja toimet tavoitteen edistämiseksi. Jos näitä ei ole, ja olet vain ja ainoastaa armollinen, mikään ei muutu. Sinulla voi olla hetkellisesti parempi mieli (eikä siinä ole mitään pahaa, jos tyydyt siihen), mutta mikään ei muutu. 

Muista, että tie tavoitteisiin on aina "sykerö". Ei suora linja. Mutta laadi tavoite. Selvitä keinot ja työkalut, ja ryhdy hommiin! Vain aloittamatta jättäminen takaa, ettet onnistu! Kun muistat vastoinkäymisten hetkellä tämän kuvan samoman, olet maalissa ennen kuin huomasitkaan! 


Laadi siis rohkeasti tavoite ja suuntaa katse innostuneena kohti vuotta 2019! :) 

Timo 

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com








lauantai 16. joulukuuta 2017

Luukku 17. 51-vuotias nainen polttaa 7,8 kg rasvaa ja lisää samalla 2,3 kg lihasta: "Ihmiset kysyvät, miksi hymyilen koko ajan!"


Noin vuosi sitten sain mailiini seuraavan viestin..

"Olen 51-vuotias nainen. Haluaisin apua huonoon lihaskuntoon ja liikkuvuuteen. Olen päästänyt kuntoni repsahtamaan. Vielä neljä vuotta sitten juoksin säännöllisesti ja jaksoin hyvin puolimaratonin. Kuntosalin kanssa en ole koskaan päässyt sinuiksi.

Aloittaminen tuntuu vaikealta, ja pelkään että kohta on myöhäistä. Ylipainoa ei varsinaisesti ole eikä mitään isompia vaivoja, mutta työpäivän jälkeen ei ole energiaa jäljellä ja sohva houkuttelee liikaa. Haluaisin olla hyvässä kunnossa, vahva ja energinen".


Sovimme yksityiskohdista ja asiakkaani kuittasi: "
Olen valmis panostamaan, että saisin aikaiseksi muutoksen elämäntapoihin ja kunnon paremmalle tasolle".
Lähdimme hommiin ja tein asiakkaalleni aluksi hermolihasjärjestelmäanalyysini. Laadin sitten harjoitusohjelmat ja ruokavaliot ja ryhdyimme hommiin. Kokonaisuus alkoi ohjautua raiteilleen. 

Kuten aina, matkan varrelle sattui mahatauti, juhlia ym. mutta ne ovat osa jokaista matkaa kohti tuloksia. Hypätään nyt hetkeksi toukokuuhun, 6 kuukauden päästä aloituksestamme. Sen jälkeen haluaisin muistuttaa sinua vielä muutamasta todella tärkeästä asiasta, jotka ovat tärkeitä, mikäli haluat kiinteytyä ja kohottaa kuntoasi :)

6 kuukauden kehonmuokkausprojektin tulokset  



Vyötärönympärys                      -13,5 cm
Lantionympärys                          -4,9 cm
Reidenympärys                          -2,8 cm
Rasvamassa                                  -7,8 kg
Lihasmassa                                   +2,3 kg
Lihasvoimatasot                          Liikeriippuvaisesti 50-100+% parannus 


Kuva 1. 7,8 kg rasvanpoltto ja 2,3 kg lisäys sporttisia muotoja tuovaan lihasmassaan näkyy kehossa. Asiakkaani sanoin "On mukava käydä shoppailemassa, kun voi valita sellaisia kivoja vaatteita, joihin ei aikaisemmin mahtunu!". 


Kuva 2. Tehokkaalla (mutta arkeen sopivalla) treenin ja ruokavalion yhdistelmällä kroppa muokkaantuu yleensä paljon enemmän, mitä vaaka antaa ymmärtää. Nyt painonpudotus oli 5,5 kiloa, mutta rasvaa paloi vielä lähes 5 "voipakettia" enemmän. 



Krempat voi kiertää ja ne harvoin estävät kropanmuokkaustasi 



Asiakkaallani oli tuki- ja liikunta-elistössä muutamia rajoitteita alkuvaiheessa. Selkä kipuili välillä ja ryhti oli kallistunut eteen. Harvalla meistä on sellainen tilanne, että kaikki paikat ovat priima-kunnossa. Onneksi 1) lähes kaikki rajoitteet voi kiertää ja löytää oikeastaan heti tehokas tapa treenata. Tapa, joka alkaa muokata kroppaa ja kohottaa kuntoa heti.

Haluaisin myös antaa sinulle seuraavan vinkin: ÄLÄ KOSKAAN TREENAA KIVUN LÄPI. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Tässä tapauksessa esimerkiksi muutimme parissa tilanteessa alavartalon liikkeitä, esimerkiksi käyttämäämme maastavetovariaatiota, jotta selkä pysyi kivuttomana ja itse asiassa pikku kivut katosivat kokonaan.


Ikä ei ole este -salätä rajoittavat ajatuksesi! 

Kyse on pitkälti mielessämme olevista rajoitteista. Älä soimaa itseäsi, jos sinulla on niitä. Jos kuulet päivät päästyäkseen kommentteja ”Joo, kyllä se tässä iässä vaan kaikki kertyy vyötärölle”  tai ”Olisi pitänyt aloittaa lihasmuotojen hakeminen silloin teini-iässä tai parikymppisenä, kun ne kasvavat itsekseen”, ”Ei kuule tässä isässä enää voi kiinteyttää kroppaa”.. Nämä juurtuvat väkisin mieleesi ”totuuksina”. Ne ovat kuin salakavalimpia ja mitä uskottavimpaan muotoon muokattuja valeuutisia.

Mutta totuus on, että kropan potentiaali kehittyä säilyy mainiosti. Tutkimustieto osoittaa sen. Mutta vielä enemmän luotan kymmeniin 40-, 50, -60, 70- ja jopa 80-vuotiaiden asiakkaideni mitauttuihin tuloksiin lihaskasvusta, rasvanpoltosta ja voiman kehittymisestä.


"Kropanmuokkkaus on pinnallista” Luulevatko he tosiaan, että on kyse vaan siitä?

Haluasin nostaa esiin vielä erään jutun, joka estää usein kropanmuokkaustavoitteen toteutumista ja joskus se estää sinua jopa aloittamasta. Ehkä olet kuullut kommentteja esimerkiksi tähän tyyliin: ”Kehonmuokkaus on itsekästä ja narsistista!”.  Näitä kampitus-kampanjoita tulee vastaa, mutta ehkä asiakkaani kokemukset kuvaavat hyvin, mitä . Kropan muokkaus on mahtavaa, ”tosi kiva käydä shoppailemassa kun mahdu, Mutta ehkä nämä jutut ovat vielä tärkeämpiä:

"Syksyllä oli ilmekin tosi väsynyt ja harmaa. Tämä valmennus on kyllä tosiaan ylittänyt odotukseni ja on syttynyt into kehittyä edelleen. Salille pääsyä nykyään ihan odottaa, vaikka aiemmin ajattelin, että se ei ole yhtään mun juttu. Salilla on itsevarma olo , toisin kuin ennen, koska osaat opettaa liikkeet niin hyvin. Kävellessä oikaisen nykyään automaattisesti ryhdin ja olo on mahtavan sporttinen.
En myöskään enää laiminlyö itseäni ruokailunkaan suhteen, vaan syön kunnon lounaan ja välipalan töissäkin. Olen oppinut syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Jaksan ihan eri tavalla kuin ennen, eikä tarvitse töistä kotiin tultua heti rojahtaa sohvalle ottamaan lukua. Lapset tosin vähän valittaa, kun kotona ei ole entiseen tapaan herkkuja kaapissa.:)On tehnyt kyllä hyvää koko perheen ruokavaliolle.
 Kanssasi on ollut mukava treenata, kun olet aina niin ystävällinen ja voi luottaa täysin osaamiseesi. Kaikkiin kysymyksiin saa heti asiantuntevan vastauksen ja treenit ovat mukavan vaihtelevia ja hyvin suunniteltuja. Ei ole myöskään ollut mitään kauheaa rääkkiä, vaan hämmästyttävän vähällä voi näköjään saada ison muutoksen aikaan, kun tekee oikeita asioita. Olisinpa tiennyt tämän jo aikaisemmin! 

Loistava arjen energiataso, terveys, kevyt ja liikkuva keho,hyvä ryhti, myös lähimmäisiisi ulottuvat terveysvaikutukset.. Aika paljon syvempiä juttuja, kuin se "narsismi", josta monet joko tietämättömät tai uskon omiin mahdollisuuksiinsa menettäneet meitä syyttävät. Aika kuvaava kommentti asiakkaani suusta:

"Ihmiset kysyvä minulta, miksi hymyilen koko ajan :)" 

Istu siis alas tässä pyhien lähestyessä. Mieti, mikä on sinun unelmasi ja haaveesi. Sulje silmäsi ja näe itsesi unelmiesi kunnossa. Sitten on aika miettiä, mistä aloitat. Tee suunnitelma ja ala toteuttaa sitä! (Autan sinua tässä mielelläni, jos niin haluat, selaa siis sivu alareunaan)  

Oikein mainiota ja innostavaa sunnuntaipäivää! 

Timo "PT-Timppa" Haikarainen 

Käynnistä kehityksesi NYT: www.th-valmennus.com 




maanantai 18. kesäkuuta 2012

Fitnessmalli –projekti startattu -Huh Hellettä!


Perjantaina PT –Timppa pyörähti Helsingissä, SATS Leppävaarassa. FIT –lehden 250 elämänmuutosprojektin startin lisäksi polkaisimme käyntiin Fitnessmalli –projektin Kirsi Helteen kanssa. Edessä on mainio, 3kk kehonmuokkausprojekti!

Fitnessmalli –haasteellista superkiinteytystä!

Tein fitnessmalli –projektin myös vuonna 2010, sillä kertaa loistavalla asenteella treenanneen, ex-SATS ryhmäliikuntaohjaaja Kati Vasaraisen kanssa. Katin kroppa muokkaantui 9 viikossa uskomattomalla tavalla. Lähtötilanteessa Katilla oli kohtalainen, ryhmäliikunta-ohjauksen ylläpitämä kondis –rasvaprosentti oli 20 paremmalla puolella, eli kroppa oli fitnessmalli -standardein ”pehmeä”. Sitten laitoimme usvaa putkeen ja projektimme lopputuloksen löydät tämän linkin takaa: Fitnessmalli 2010 toinen bikinikuvaus. (Kati on kilpailija no. 7. Suoraa kuvalinkkiä en voinut laittaa tekijänoikeusjuttuja kunnioittaakseni.). Kati teki projektissa mahtavan duunin ja sai kilpasiskonsakin hämmästelemään muutoksia kropassaan!



Kuva 1. Kirsi ja PT-Timppa valmiina fitnessmalliprojektin haasteisiin!

Tippaakaan heikompiin tuloksiin emme ole Kirsin kanssa tyytyväisiä, vaan homman nimi on ”Kick-ass” –meininki! Niin treeni- kuin ravintopuolellakin. Tässä kolme perusprinsiippiä projektin varrelle:

  • PT –Timpan treenifilosofia superkiinteytyksessä on Bruce Leeltä lainattu: ”Adapt what’s useful, reject what’s useless”. Treenistä karsitaan kaikki turhat tilpehöörit kikkailut. 5-jakoisilla ohjelmahärpäkkeillä heitetään vesilintua. Valitut treenimetodit läpäisevät niin yli 10 vuoden käytännön kokemuksen kuin tieteellisen seulan.

  • Treenin pitää johtaa selkeään suorituskyvyn kasvamiseen. Muoto seuraa suorituskykyä. Tätä aliarvioidaan liikaa, aivan liikaa. Jokaisen itseään kunnioittavan, ”fitness-tavoittein” –treenaavan pitää pystyä, tai ainakin pyrkiä, tiettyihin voimastandardeihin. Näistä lisää myöhemmin, mutta onhan leuanveto sinunkin ohjelmassasi?

  • Ruuan kanssa ei leikitä. Ravitsemuksessa toteutustavat vaihtelevat paljon tavoitteiden mukaan. ”Rentoon” laihdutukseen ja painonhallintaan pyrkivän kuntoilijan kanssa opettelemme perusprinsiipeitä, joita sovelletaan pikku hiljaa ja omat makumieltymykset melko laajasti huomioiden –elleivät mieltymykset koostu kokonaan suklaasta ja pitsasta! :D
Nyt etenemme eri tavalla. Nyt ei spedeillä pätkääkään. Ruuat ovat justiinsa eikä melkein. Kalorit lasketaan pilkun tarkasti ja toteutuksesta ei tingitä tippaakkaan. Tässä projektissa PT –Timpalta ei löydy ymmärrystä ”No kun kaveri tuli kylään ja sillä oli suklaata” –tyyppisille selityksille.

Tänään on projektin päivä 1. Tästä lähdetään liikkeelle. Tätä blogia seuraamalla pysyt mukana projektin etenemisessä. Samalla on luvassa katsauksia treeni- ja ruokavalioprinsiippeihimme!

Varmista tiedot päivityksistä ja muusta aiheeseen liittyvästä liittymällä TH-Valmennuksen facebook -ryhmään.

Seuraa Kirsin jo nyt huiman suosion saavuttanutta fitnessmalli –blogia täällä.

Vahvaa viikkoa kaikille!

Facebook

ps. Käy hakemassa tällä viikolla itsellesi uusi FIT -Lehti! Mukana muun muassa juttuni, josta löydät tehovinkit aineenvaihduntasi tehostamiseen!