Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajanhallinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajanhallinta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. joulukuuta 2015

Luukku 20. 3 kohtalokasta ajatusta -älä anna näiden pilata kiinteytystäsi ja estää etenemistäsi

Sunnuntai on hyvä päivä paitsi rentoutua myös hieman tutkiskella itseään. Siksi kirjoitin tähän alle kolmesta asiasta, jotka usein rajoittavat tekemistämme. 

Ne rajoittavat ja estävät meitä ottamasta ensimmäistä askelta kohti energisempää ja terveellisempää tulevaisuutta tai etenemästä kohti sitä treeniunelmaa, joka on meille todella tärkeä, mutta joka on tuntunut kerta toisensa jälkeen luhistuvan kuin hiekkalinna meren aaltoihin.

Kohtien näennäinen yksinkertaisuus voi hämmentää sinua. Mutta tee silti tuo itsetutkiskelu. Ja tee sitten toimenpiteitä. Kiität siitä itseäsi joulun 2016 lähestyessä! 


1. Minulla on huonot geenit – en voi laihtua, kroppa ei kiinteydy, en saa lisää lihaksia, en koskaan pysty juoksemaan kevyellä askella


Kyllä –lahjakkuus vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti kestävyyskuntosi, lihasvoimasi, lihasmassasi tai liikkuvuutesi kehittyvät. Lahjakkuus vaikuttaa myös siihen, kuin helposti pysyt hoikkana, kuinka nopeasti laihdut tai kiinteydyt. Mutta nyt hyviä uutisia: Mutta ehdoton valta-osa meistä on keskiverto-korhosia. Ja keskiverto-korhosille on luvassa hyvää kehittymistä! 

Meille on vaan niin houkuttelevaa etsiä syytä jostain asiasta, mihin emme voi itse vaikuttaa. Kyllä –kävelin aamulla sotkuiseen keittiönpöytään ja toistelin itselleni, miten ihmisen pitää keskittyä vahvuuksiinsa. Ja minun vahvuuteni ei ole keittiön siistinä pitäminen vaan ihmisten parempaan kuntoon treenaaminen, enkä ole luonnostaan maton hapsuja harjaava ihminen.

Syytin "geenejäni" ja sisäänrakennettuja ominaisuuksiani keittiöni epäsiisteydestä. Mutta sitten oli aikalisän vuoro. Miten hankalaa oikeasti on laittaa ne astiat suoraan tiskikoneeseen?

Näin on myös treenissä kehittymisen ja laihtumisen kohdalla: Kehityksen puutteelle on yleensä syy ja yleensä tämä syy ole geeneissämme. Se syy pitää selvittää. Lähtökohtaisesti saat tuloksia yleisiä liikuntasuosituksia seuraamalla. Niiden osoittama treenimäärä johtaa tutkitusti kunnon osa-alueiden kehittymiseen.

Mutta usein kehityksen puutteen tai turhauttavan tasannevaiheen syitä pitää selvitellä tarkemmin ja yksilöllisemmin. Silloin tulee kaivaa esiin ihmisen ihmeellistä fysiologiaa tarkasteleva tieteellinen tieto ja sitten syynätä sen näkövinkkelistä, mikä osa-alue tekemisessäsi pettää ja pitää sinut turhauttavalla tasanteella. Joskus kyse voi olla hyvin pienistä seikoista, jotka ovat hautautuneet kokonaisuuteen.

Kun jatkat etenemistä ja teet asioita eri tavalla kuin ennen, edessäsi voi olla jotain odottamatonta: Se fiilis kun kehitystä rajoittavat padot murtuvat ja kehityksen ketsuppipullo-efekti alkaa, on fantastinen! Rasvaa tuntuu usein sulavan itsestään, lihakset kehittyvät huimaa vauhtia ja kaveri kahvipöydässä alkavat ihmetellä: ”mitä sinä oikein olet itsellesi tehnyt”!

Heitä siis mielestäsi geeni-rajoitukset. Tärkeintä on, että jatkat etenemistä. Otetaan esimerkiksi ylipaino. Se voi olla vaikeaa silloin, kun laihdutusyritykset ovat tyssänneet. Se voi olla vaikeaa silloin, kun "pullukka-kommenttia" tai "heh, olet ollut ruoka-aikaan kotona" -sutkauksia kuulee alituiseen. Nämä vitsi voivat joskus viiltää -25 kg nopeasti aikoinaan lihoneena tiedän mistä puhun. Mutta etene! Hae tarvittaessa tietoa ja tukea. Sinussa on sisällä se, mitä kehittymiseen tarvitaan! 

Kuva 1. Asiakkaani aukaisi geneettisen lukkonsa. 50 kg painonpudotus 1,5 vuodessa ja kehon muokkaaminen vahvaksi, kiinteäksi ja sporttiseksi voi olla sen ajatuslukon takana, että hylkäämme rajoittavat ajatukset ja keskitymme vaikutusmahdollisuuksiimme! 



2. En kehtaa treenata



Ajatteletko joskus, että muut ihmiset tuijottavat sinua aloittaessasi kuntosalitreenin? He naureskelevat itsekseen, kun pohdit miten päin tähän laitteeseen nyt menisi? Kuulen usein lauseet: "En kehtaa mennä sinne kuntosalille" tai "tuo liike kerää sen verran katseita, että en kehtaa tehdä sitä".

Se on ymmärrettävää. Muistan itsekin sen hetken, kun ensimmäinen kuukausikortti tuli hankittua: Mieti kovasti, miten nyt selviän tästä tilanteesta itseäni häpäisemättä. Mutta pikku hiljaa asiat alkoivat sujua. Ja on hyvä muistaa ihmisluonnosta se seikka, että salilla ihmiset ovat hyvin keskittyneitä itseensä ja omaan sisäiseen dialogiinsa –ehkä siihen, mitä he tekevät. Enkä siihen, mitä he tekevät. Myös kokenut treenaaja saattaa useinkin ajatella, mitä muut hänestä ajattelevat –tosin hieman eri vinkkelistä: Hän voi pohtia esimerkiksi, näkevätkö muut hänen kehityksensä.

Olemme siis kaikki samassa veneessä. Rohkeasti kyytiin vaan. Voit miettiä kuntosalia myös metsänä, jonne lähtiessäsi tarvitset kartan. Siksi ohjaus ja opastus auttavat usein valtavasti. Ne ovat karttasi, joka ohjaa sinua tässä tuntemattomassa metsässä. Sosiaalinen tuki auttaa. Sitä voi tarjota ystäväsi, joka lähtee salille kanssasi. Tai ohjaaja, joka tukee sinua.

3. Minulla ei ole aikaa treenata



Ajankäyttö on yleisin ihmisten kertoma syy siille, miksi he eivät liiku. Mutta esimerkiksi yksinhuoltajat liikkuvat keskimäärin enemmän kuin parisuhteessa elävät. Heidänhän juuri pitäisi olla kiireellisiä, eikö?

Mutta.. olisi naurettaa tekopyhyyttä väittää, että aika ei joskus oikeasti olisi kortilla. Tai että harjoitteluajan järjestäminen vaikkapa kiireellisen lapsiperheen arkeen on aina helppo homma. Joskus omat päiväni venyvät hyvin pitkiksi. Valmennusta, kouluttamista, konsultointia kollegalle vielä illan päätteeksi. Treenin sovittaminen aikatauluun ei ole aina helppoa, kun ne aikataulut vielä joskus tuppaavat elämään!

Mutta seuraavat kaksi seikkaa auttavat meiltä tässä asiassa:

Tieto siitä, että pieni treenimäärä puree. 5-6 salia viikossa ja saman verran aamulenkkejä päälle? Harkitse uudelleen. Tutkimustieto osoittaa, että tällaista määrää ei tarvitse. Tieto fysiologiasta ja valmennusopista osoittaa, että tällainen treenimäärä hidastaa kehittymistä ja on tarpeellinen vain äärimmäisen harvinaisissa poikkeustapauksissa.

Aloittelevat asiakkaani treenaavat useimmiten 3-4 kertaa viikossa, uhmaten silti usein tutkimustiedon osoittamia ”limittejä” kehitysvauhdissa.
Kokeneen harjoittelijan kohdalla en muista, milloin viimeksi olisi lisännyt harjoitusmäärää, kun olemme laittaneet tasanteet murskaavat keinot toteutukseen. 

Kuva 2. Aikaa ei voi "hallita". Se etenee omaa tahtiaan. Mutta voimme hallita itseämme ja vastata ajankäytön haasteisiin vaikkapa suunnittelulla. 


Etukäteissuunnittelu. Suunnittele viikkosi etukäteen. Vaikkapa tänään. Laita liikuntakertasi kalenteriin ja opettele suhtautumaan niihin kuin muihin menoihisi. Tästä muodostuu pian tapa. Ihan niin kuin muidenkin ”välttämättömien” menojesi huomioimisesta. Ja paras puoli tässä ”välttämättömyydessä ” on se, että pian se tuntuu etuoikeudelta!


Tässä kolme kohtaa. Ne ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita. Niissä piilee siemen siihen, että sinä teet tulevasta vuodestasi elämäsi parhaan terveysvuoden, kehitysvuoden ja olet vuoden päässä taas astetta parempi versio itsestäsi! 

Sujuvaa sunnuntai-päivää!

PT-Timppa

Käynnistä kehitys: www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla facebookissa!

ps. Jos olet miettinyt, mistä sinulle löytyisi kartta ja työkalut kehityksen käynnistämiseen vuonna 2016, yhteistyössö Kuntokompassin kanssa järjestämäni superkiinteytys -seminaarivalmennus sisältää keinot, joilla sadat asiakkani ovat vuosien varrella tehneet poikkeuksellisia -eivät tavanomaisia tuloksia. Vilkaise seminaarivalmennuksen sisältö täältä. Jos koet, että homma voisi sopia sinulle, olet lämpimästi tervetullut mukaan! 

maanantai 7. marraskuuta 2011

Vievätkö mailit ja Facebook kuntoiluaikaasi?

Ajan puute on yleisin syy, jonka ihmiset antavat liikkumattomuudelle. No, onko kyseessä sitten syy vai tekosyy? Siitä voidaan tietenkin olla montaa mieltä. Joka tapauksessa elo nykyisin on hektistä. Liikunnalle voi todella olla vaikea löytää aikaa. Eräs aikasyöppö, joka heikentää työtehoamme niin työelämässä kuin opiskelussakin on sähköposti. Myös Facebook kuuluu tavallaan tähän kategoriaan.

Älypuhelimet edelleen pahentavat ongelmaa. Sähköposti ja viimeiset tilapäivitykset ovat nyt saatavilla paikassa kuin paikassa. Mailista ja Facebookista on toisaalta suurta iloa ja hyötyä, mutta toisaalta ne saattavat häiritä todella tehokkaasti tärkeiden työtehtävien ja opiskeluhommien hoitamista. Hoitamista niin, että meillä olisi aikaa ja energiaa tehdä asioita -vaikkapa liikuntaa- vielä työpäivän jälkeenkin. Tässä muutamia herättäviä seikkoja:

Australialaisen selvityksen mukaan ihmiset käyttävät keskimäärin jopa 14,5 tuntia viikossa sähköpostin lukemiseen, käsittelyyn ja vastaamiseen. Tämä vastaa kahta työpäivää.

Arvellaan, että lyhyen keskeytyksen jälkeen kestää jopa 15 minuuttia orientoitua takaisin haastavaan työtehtävään. Entäpä jos maili piippaa useita kertoja tunnissa ja siihen reagoidaan aina?

Jatkuvat keskeytykset siis ovat ongelma, mutta miksi emme aina edes halua tehdä asialle mitään? Tai vaikka haluaisimmekin, tuntuu siltä, että tunnemme pakottavaa tarvetta avata maili tai Facebook? Kenties taustalla on sama seikka, joka viehättää meitä vaikkapa lotossa ja muissa veikkauspeleissä. Psykologi B.F. Skinner havaitsi, että rotat ovat innokkaampia painelemaan astinlautaa silloin, kun ne saavat makupalan satunnaisesti. Jos joka sadas painallus tuotti aina makupalan, into loppui lyhyeen, kun ruuansaanti loppui. Satunnaisesti herkkupalan saaneet jatkoivat ja jatkoivat. Miten tämä liittyy turhan tiuhaan mailin tarkastamiseen?

Professori Dan Ariely on kehittänyt Skinnerin kokeiden pohjalta nykypäivän mailimaailmaan sopivan teorian. Mailissa saattaa odottaa positiivinen yllätys. Ylennys, yllättävä maili ”siltä oikealta”, tieto kivoista kekkereistä. Ja nämä yllätykset eivät tule järjestelmällisesti, vaan erittäin satunnaisesti. Mailin ja facebookin avaaminen on siis ikään kuin astinlaudan painelua tai hedelmäpelin käynnistysnapin naputtelua. Olemme koukussa mahdollisiin mukaviin asioihin, joita maili saattaa tuoda. No, tämä teoriahan ei ratkaise asiaa, mutta auttaa kenties meitä ymmärtämään näiden vimpaimien viehätystä.

Silti meillä jokaisille olisi varmasti mahdollisuus vähentää mailintarkastelua. Vaikkapa seuraavilla tavoilla:

·Tarkasta maili vain 1-2 kertaa päivässä ja varaa kunnolla aikaa maileihin vastaamiseen

·Jos tämä ei ole mahdollista, järjestä itsellesi esimerkiksi kahden tunnin aikajaksoja, jolloin pidät mailin pois päältä. Tee keskity silloin 100% työ- tai opiskelutehtävään, jota teet. Pidä sitten 10 minuutin tauko, jolloin tsekkaat mailin, jos työsi sitä ehdottomasti vaatii.

·Tarkkaile toimiasi, reflektoi, pyri tekemään muutoksia. Kokeile vinkkejä käytännössä välittömästi. Tämä on tärkeintä! Tuntuivatko nämä vinkit itsestäänselvyyksiltä? Mutta toteutatko niitä? Jos et, kokeile niitä, aja niitä sisään, vältä lipsumista vanhoihin tapoihin!

Kenties mailin parissa vietetystä 14,5 tunnista 20% voisikin käyttää kuntoilun lisäämiseen? Silti mailiin ja viestiehin liittyvät asiat saisi hoidettu -järkeistämällä niitä. Ja tunnistamalla tuon rottia kalvavan piirteen, joka meistä kaikista löytyy.

20 prosenttiahan tekisi jo lähes 3 tuntia viikossa. Ja enempää ei välttämättä terveyden kannalta tarvita. Jos tavoitteet taas ovat korkealla, saa kolmella lisätunnilla aikaan aivan valtavasti.

Mukavaa viikonjatkoa!

Timo
www.th-valmennus.com