Näytetään tekstit, joissa on tunniste hidastunut aineenvaihdunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hidastunut aineenvaihdunta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. joulukuuta 2012

Luukku 15. Ikä ja aineenvaihdunta -syy vai tekosyy?


Olen luonteeltani enemmän tarkkailija ja kuuntelija, vaikka äänessä oleminenkin sujuu tarvittaessa kohtuullisen hyvin. Viimeisen kahden viikon aikana olen ympäri Suomea sauhutessani kuullut vähintään 5 kertaa kommentin, jonka mukaan ikä hidastaa aineenvaihduntaa, hankaloittaa selkeästi lihasmassan kehittymistä. 

Peräpeiliin on mukava tuijotella ja muistella, miten parikymppisen palautui puolessa päivässä, pysyi laihana pitsaa syömällä jne. Usein tätä peruutuspeiliä katsellaan niin tiheään, että ei enää nähdä edessä olevaa tietä –edessä olevia mahdollisuuksia. Mutta miksi?

Ihminen haluaa mieluummin löytää syyn vallitsevaan, vähemmän mieluiseen tilaan jostain muualta kuin sellaisista seikoista, joihin itse voi vaikuttaa. Ikä ja sen hidastama aineenvaihdunta ovat houkutteleva syy lyödä hanskat tiskiin tai jättää oma unelma sikseen. Ihmiset myös tekevät mieluummin sitä, mikä on mukavaa ja helppoa kuin sitä, mikä on joskus hieman vaativampaa, mutta välttämätöntä. Me kaikki varmasti löydäämme päivän aikana itsestämme nämä ominaisuuden, jos hieman tarkkailemme ajatuksiamme ja tekojamme. 

Mutta asiaan. Vastataan nyt kysymykseen, onko ikä todella este sinun muutoksellesi?

30 vuotta tuo mukanaan kummut. Aineenvaihdunta on hidastunut ja sittenhän  homma on tämän asian suhteen pelkkää alamäkeä. Vai onko? 



Ikä ja aineenvaihdunta


Aineenvaihdunta hidastuu vain noin 2% vuosikymmenen aikana. Lepoaineenvaihdunta, eli käytännössä pelkässä sohvalla löhöämisessä kuluva energiamäärä vaihtelee noin 1400-2000 kcal välillä, kropan koosta riippuen. Sehän tarkoittaa mahtavaa 30-40 kaloria päivässä. Toki tästä voi ynnätä kertyneitä kiloja, mutta mutta..

Mieti silti arkipäivääsi. Kiloja kertyy helpommin lähinnä siksi, että fyysistä aktiivisuutta tulee 30-40 vuotiaana vähemmän kuin parikymppisenä. 20 –kymppiset polkevat pyörällä töihin tai kouluun. He sinkoilevat ympäri kampusta reppu selässä ja lähtevät sen jälkeen kiertelemään kauppoja kaupungille. Sitten on vuorossa jumppatunti ja kotimatka pyöräillen.

Kolmivitosen perheenäidin aineenvaihdunta toki kuluttaa parikymmentä kilokaloria vähemmän vuorokaudessa, mutta ero selittyy jolloin muulla: Vaikka hän jumppaa edelleen saman verran, hän toisaalta ajaa autolla töihin, istuu päivän toimistossa ja autoilee kotiin. Sieltä hän suuntaa autolla kuntokeskukseen ja takaisin. Rahat myös riittävät mukavasti maittaviin herkkuihin. Ilta päättyy usein hyvän juuston, ihanan tumman suklaan ja laadukkaan punaviinin parissa samalla kun parikymppinen opiskelija nappaa iltapalaksi halvan maitorahkan ja omenan. 

Olisiko kyseessä siis kuitenkin enemmän tekosyy kuin todellinen syy?

Muista, että:

  • Raskauden aikana kertyneet kilot eivät ole tuomitut jämähtämään vyötärölle ja lantiolle
  • Vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi repsahtanut liikunta ja ruokavalio yhdistettynä kiireiseen arkeen voivat viedä kuntotason, kropan ulkomuodon sekä rasvaprosentin siihen pisteeseen, että olotila turhauttaa voimakkaasti ja voi olla jopa terveysriski. Tähän olotilaan ei kuitenkaan tarvitse olla tyytyväinen. 


Sinä voit tehdä muutoksen. Tässä pari esimerkkiä:


Kolmen kympin kieppeissä oleva nainen

 -10 viikkoa ruokavalio- ja harjoittelumuutoksia:

 Vyötärö –10 cm, Lantio –10 cm, rasvaprosentti 20% tasolle.

Neljän kympin kieppeissä oleva nainen

 9 kuukauden tulokset.

Vyötärön levein kohta –18 cm, rasvaprosentti 31 > 20. Tämän mainion tsempparin voimatasot ovat samalla kohonneet käytännössä kaikissa liikkeissä 100-150%. Ja tässä ei ole kyse nälkäkidutuksesta ja treenipuolen ”ryöstöviljelystä”, joka tällaisiin tuloksiin (tosin usein muiden unelmiinsa uskovien torppauksesta nauttivien toimesta) yhdistetään. Suurimman tyydytyksen minulle kuotsina ei tuota nämä numerot, vaan asiakkaan suusta tullut kommentti: ”Minulla on nyt aivan älyttömän hyvä fiilis!”.

Vaikkapa raskauden aikana kertyneet kilot eivät ole tulleet vyötärölle, reisiin ja pakaroiden päälle jäädäkseen. Jos päätät niin. 


Ikä ja lihasmassa


Myös useat jopa kolmekymppiset herrasmiehet sadattelevat usein, etteivät enää ole teini-ikäisiä, koska silloin saattoi ”syödä mitä vaan” ja rantakunnon metsästys on "tullut ton hidastuneen aineenvaihdunnan takia" tullut mahdottomaksi. He myös usein katuvat surkutellen sitä, etteivät aloittaneet vaikkapa rakentamaan urheilullisen lihaksikasta kehoa aikaisemmin, ”Koska teini-ikäisenä lihas kasvaa pelkästä raudan näkemisestä, kun kropassa on sellainen hormonicocktail verenkierrossa”. Tjaa.. Tuon aineenvaihdutakysymyksen ja outokummun kertymisen jo käsittelimmekin, mutta entä tuo lihasmassa ja rasvan määrä? Pääseekö 30-40 -karju enää kondikseen? 

Ikä tuo läskin ja hävittää lihakset. Näin surkuttelevat joskus jopa alle kolmekymppiset miehet. 


Käydään huomenna läpi tätä kysymystä. Mukana myös pari käytännön esimerkkiä herroista, jotka eivät tuijotelleet peräpeiliin, vaan laittoivat hihat heilumaan! Mietitään myös onko eläkeikää lähestyvillä tai eläkeiässä olevilla vielä toivoa? Avataan kalenterissa myös aineenvaihduntaan vaikuttavia tekijöitä, joten pysy mukana facebookissa!

Muista mahdollisuutesi myös tänään, mukavaa launtaita!

Timo
www.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa!