lauantai 22. joulukuuta 2012

Luukku 22. Innostavia tuloksia ja PT -Timpan valmennusfilosofiaa


Mainio syyskausi alkaa olla takana. Ajattelin avata kalenterissani hieman lisää valmennusfilosofiaani sekä esittää myös muutaman esimerkin innostavista tuloksista kehonmuokkauksessa ja kunnon kohottamisessa. 

Olen usein blogissani viitannut todellisiin tehokiinteytysprojekteihin. Joskus ihmiset myös kysyvät minulta, valmennanko minä ”taviksia”, eli sellaisia ihmisiä, jotka eivät vain halua jo hyvästä kunnosta vielä parempaan kuntoon.

Vastaus on ilman muuta. Itse asiassa lukumääräisesti suurin osuus asiakkaistani vuosien varrella on koostunut juuri heistä. Tavallisien aloittelijoiden lisäksi mukaan on mahtunut yli 40 painoindeksin omaavia ihmisiä, vammojen tai sairauksien takia toimintakyvyltään selkeästi rajoittuneita sekä selkeästi eläkeiän ohittaneita liikunnan aloittajia.

Painonpudotus ja kehon kiinteytyminen ovat monien tavoitelistalla tässä vuoden vaihteessa. 


Tieteen, kokemuksen ja ”taiteen” yhdistäminen toimii kenellä tahansa


Toimivan valmennuksen tunnistaa siitä, että se tuottaa tuloksia kenellä tahansa –aloittelijoista jo erittäin pitkälle ehtineisiin. Toimivan valmennuksen takana ovat samat fyysiseen harjoitteluun liittyvät periaatteet: Ylikuormittaminen (tässä yksinkertaisesti totuttua kovempi rasitus), nousujohteisuus sekä harjoittelun yksilöinti. Kunnioitan tässä vahvasti liikuntatieteen jo yli vuosisadan ajan meille tuottamaa tietämystä. Trendejä en seuraa. Tarkastelen niitä liikuntafysiologian ja biomekaaniikan "silmälasien" läpi, hyödynnän (mahdollisen) käyttökelpoisen aineksen ja heivaan loput hiiteen. 

Pelkkä tieteellinen tieto ei riitä, tarvitaan myös käytännön soveltamista. Näitä asioita olen pyrkinyt ajamaan sisään käytännön työhön. Kun kokemusta alkaa olla yli 15 000 tuntia, välillä tulee olo, että jotain on tullut sisäistettyäkin. 

Valmennus on myös yhtä paljon taidetta kuin tiedettä. Myös mentaalipuolen tekijät ja pedagogiset menetelmät vaihtelevat. Toisille asiakkaille treenini muistuttavat raivopään räyhäämistä, toisia käsittelen silkkihansikkain. Joka väittää ”että valmentajan pitää vain olla oma itsensä. Tyylini sopii joillekin, joillekin ei”, ei hän ole vielä ymmärtänyt tiettyjä olennaisia asioita tästä hommasta.


Harjoittelun tulee olla "prinsiipeiltään" tieteelliseen tietoon perustuvaa. Toteutuksessa taas tarvitaan hieman "taidenäkökulmaakin"

Esimerkkejä elämäntaparemonteista


Tässä pari esimerkkiä tilanteista, joissa kuntoilemaan on lähdetty tilanteessa, jossa fyysinen kunto tai kehonkoostumus eivät ole olleet jo valmiiksi hyvällä tasolla. Toivottavasti nämä innostavat aloittamaan, sillä jos vaikkapa lääkäriltä tulee ukaasi, että vyötäröä on kavennettava, tuloksia ei tarvitse odottaa puolta vuotta. Tai jos peppu tai Allit tuntuvat turhan kookkailta tai löysiltä, lähtee kroppa muuttumaan kirjaimellisesti silmissä, kun oikeita asioita tehdään.

Nainen, muutokset 14 vk

Lantio kaventuu 11,5 cm, vyötäröltä lähtee 13 cm ja rasvaprosentit tippuu selkeää terveysriskiä indikoivasta 32 prosentista 23,4 prosenttiin, joka on hoikan naisen rasvaprosentti.

Nainen, muutokset 6 vk

Vyötärönympärys tippuu 1,5 kuukaudessa 11,5 cm. Rasvaprosentti putoaa samassa ajassa selkeästi liian korkeasta 36,6 tasosta 30,6% tasolle, joka on jo terveysmielessä hyväksyttävämpi.



Mitä yhteistä näillä tuloksilla on?

Olen saanut runsaasti kysymyksiä siitä, kiduttavatko asiakkaani itseään aamusta iltaa ja elävätkö he kahdella salaatinlehdellä päivässä? Siitä ei ole kyse. Kuntoremonttia aloittavia ja siinä eteneviä asiakkaitani yhdistävät muun muassa seuraavat seikat. Laitan kohtien perään muutaman herättelevän kysymyksen, joiden avulla voit analysoida omaa harjoitteluasi.

Suorituskykysi kohoaa harppauksin. Jopa 150% parannus lihasvoimaan 3-4 kuukaudessa näkyy sekä kehon ulkomuodossa että suorituskyvyssä. Jos olet yli 10 kg kevyempi ja puolitoista kertaa voimakkaampi, kuvittele, miten kykysi liikuttaa kehoa paranee? Maksimaalinen hapenottokyky kohoaa tyypillisesti 10-30% samanpituisella harjoitusjaksolla.

Mieti, kehittääkö harjoittelusi suorituskykyäsi? Jos olet aloittelija, se voi (ja sen oikeastaan pitäisi) kehittyä jopa hämmentävää vauhtia. Suorituskyky ja kehonmuokkaus ovat erittäin vahvasti yhteydessä toisiinsa, mutta suorituskyvyn parantamista vaaditaan myös useimmissa terveystavoitteissa. 

Et joudu harjoittelemaan aamuin ja illoin. Harjoitus on ärsyke. Suorituskyky kehittyy levossa. 3-4 tunnin viikoittaisella harjoittelulla saa upeita tuloksia! Joskus vähempikin riittää.

Teetkö Harjoitteletko riittävästi? Harjoitteletko kenties liikaa? Jos et saa tuloksia jo kohtalaisen pienellä harjoitusmäärällä, minun on pakko sanoa suoraan, että teet jotain väärin.

Harjoittelu kehittää toiminnallisuuttasi. Itse määrittelen toiminnallisuuden hieman eri tavalla, verrattuna siihen, miten tämä harjoittelumuoto esimerkiksi mediassa esitetään. Minulle toiminnallisuus on ihmisen kykyä toteuttaa tehokkaasti perusliiketaitoja, kuten hyppäämistä, heittämistä, kiinniottamista ja kiipeämistä. Se pitää sisällään myös tehokkaan maasta ylös nousemisen ja vaikkapa raskaiden taakkojen nostamisen. Nopea suorituskyvyn paraneminen ja rasvan palaminen yhdistettynä liiketaitojen kehittymiseen johtavat siihen, että ihminen oppii liikuttamaan kehoaa arjessa turvallisesti ja tehokkaasti. Luonnollisesti nämä taidot siirtyvät myös urheilulajeihin. Valitettavasti toiminnallinen harjoittelu menee joskus personal trainereiden omaksi sirkustemppukouluksi, jolla ei ole mitään sovellutusarvoa 99% keskivertoasiakkaista. 

Koetko pystyväsi harjoittelun tuloksena liikuttamaan kehoasi paremmin? Jos et, harjoittelua kannattaa muuttaa. 

Näitä asioita ei tarvitse tehdä


Listaan vielä muutaman asian, jotka eivät yhdistä personal training -valmennettaviani. Tavanomaisten ja eniten tuloksiin vaikuttavien perusasioiden painottaminen on tärkeintä. Yksityiskohdat taas kiehtovat ja lumoavat. Mieti, tarvitsetko sinun miettiä prioriteettejasi uudelleen?

He eivät joudu ostamaan kalliita, eksoottisia ruokatuotteita. Avaimet kehon muokkaamiseen ja suorituskyvyn parantamiseen löytyvät tavallisen ruokakaupan hyllyltä. 

Avaimet toimivaan ja kustannustehokaaseen painonpudotukseen ja hyvinvointiin löytyvät tavallisesta ruokakaupasta, jopa pienestä lähikaupasta.  Vaikka joskus muuta väitetäänkin. 


He eivät joudu hankkimaan sadoilla euroilla urheiluravinteita. Urheiluravinteiden todellisesta roolista kirjoitin lyhyesti eilen. Toki käytän urheiluravinteita joillain asiakkaillani, mutta näiden tuotteiden aiheuttamat kustannukset liikkuvat muutamissa euroissa, ei kymmenissä euroissa, per viikko. Jos jonkun harjoitusohjelman toimivuuden väitetään vaativan kalliita, spesifejä ravintolisiä, pieni kriittisyys voi olla paikallaan. 

Heitä ei pusketa käyttämään jotain ”uutta, tosi tehokasta” treenivälinettä. Harjoittelun suunnittelu tulee pohjautua siihen, millaista fysiologista ja biomekaanista työtä keholta vaaditaan, jotta tavoite saavutetaan. Tuon kuormituksen voi antaa erittäin monella tavalla. Jokin tietty väline tai laite ei saa, eikä tarvitse olla harjoittelun perusta. Välineuskosta voit lukea täältä.

He eivät noudata mitään "ravintouskontoa". Asiakkaani eivät joudu lähtökohtaisesti karppaamaan, syömään kuin luolamiehet tms. Useissa ravintosuuntauksissa on havaittavissa uskonnontoon verrattavia piirteitä, uskontoja tutkivien ihmisten, ei minun, määrittelemänä. Hiilihydraatin, rasvan ja proteiini suhde on määriteltävä asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan, ei jonkun "profeetan" käskyjen perusteella. Esimerkiksi hiilihydraatin tarve vaihtelee valtavasti -toiset asiakkaani syövät paljon hiilareita, toiset melko vähän. 

Siinä lyhyt katsaus valmennuksellisiin elementteihin ja "filosofiaani" valmennuksessa. Jos haluat kuulla periaatteista lisää, kerron niistä mielelläni. Ota yhteyttä!


Jatketaan huomenna ja aattona parin mielenkiintoisen asian parissa. HUOM. ensi vuosi on erittäin mielenkiintoinen ja työntäyteinen, mutta jatkan toki tämän blogin päivittämistä. Otan mielelläni vastaan ideoita aiheista, joista haluaisitte lukea tai kuulla näkemykseni. Laittakaan kommenttia TH-Valmennuksen Facebook -sivuille, tämän päivityksen perään!

Huomenna jatketaan!

Timo 
www.th-valmennus.comwww.th-valmennus.com
Pysy ajan tasalla Facebookissa!


Ei kommentteja: